LähiTapiolan unelmakisan voittosumma käytössä!

LähiTapiolan unelmakisan voittosumma käytössä!

lahitapiolaMuistanette vielä LähiTapiola-vakuutusyhtiön unelmakisan voiton? Koko ajatuksen
sydämen, Sannan kanssa neuvoteltuamme päätimme hankkia rahalla koirankoppeja sinne
missä kaikkein kipeimmin tarvitaan suojaa talven kylmältä – yhdelle Romanian
kunnallisista koiratarhoista.

Prosessi on ollut pitkällinen, mutta juuri nyt kylmien ilmojen kolkutellessa ovella,
vihdoinkin unelma alkaa muuttua todeksi. Mietimme miten saisimme rahoilla
mahdollisimman monelle koiralle apua ja päädyimme valmiiden koppien ostamisen sijaan
ostamaan puutavaraa ja rakentamaan kopit. Apunamme koko prosessissa on ollut
romanialainen Penan perhe. Nelu, joka on aiemminkin monasti ojentanut auttavan kätensä
ja vilahtanut kuvissammekin, rakentaa yhdessä kunnallisen tarhan työntekijöiden kanssa
kopit ilman mitään korvausta työstään.

Pelastetaan Koirat päätti tuplata unelmakisasta saadun 1000 euron summan ja juuri
parhaillaan Giurgiun kunnalliselle koiratarhalle on rakentumassa koppeja 2000 eurolla.
Tässä ensimmäiset työnäytteet. Lisää on kovaa vauhtia tulossa ja tavoitteena on saada
yhteensä 80 koppia tarhan koirille!

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.