Karat

Karat

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”5 kk” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Koiranpentujen hylkääminen on arkipäivää Romaniassa. Tällaisen kohtalon kokivat myös ´Siltapennuiksi´ nimeämämme koiralapset. Pikkuinen 3 pojan ja 2 tytön pentuviisikko löytyi roskien keskeltä, hylättynä ison sillan alla olevasta notkosta. Adinan perhe sai yhteistyöllä pelastettua pennut vaikeakulkuisesta rotkosta viime hetkellä, sillä jo seuraavana yönä tulivat Romaniaan pakkanen ja ankara lumimyrsky. Onnekas pentue pääsi turvaan Vulcanan pieneen koirasuojaan onneaan odottamaan. Pentueen arvioidaan syntyneen joulukuun 2013 puolivälissä.

Pentueessa on viisi aivan erilaista luonnetta. Pentueen pojista keskimmäinen kooltaan on komea nuori koirapoika Karat. Ulkonäkö on hiukan noutajamainen, turkki kuitenkin karheampi ja hiukan pörhöinen. Koirasuojalla Karat tulee erinomaisesti toimeen ihan kaikkien koirien kanssa, ei ole dominoiva mutta ei liian alistuvakaan olemukseltaan. Leikkiessä juoksee mieluiten isokokoisemman ja dominoivan veljensä Kevinin kanssa ja silloin matkii Kevinin varautuneempaa käytöstä ihmisiä kohtaan. Kun veimme Karatin pienempien tyttöpentujen kanssa kuvattavaksi kenneliin, niin käytös muuttui rohkeammaksi. Karatin siis voisi ajatella ottavan ainakin näin kasvuvaiheessa esimerkkiä muista koirista. Olisi siis hienoa jos tulevassa kodissa olisi jo aikuisempi koira ohjaamassa kotikoirailuun.

Karatin tulevassa kodissa voisi ajatella olevan hiukan isompia lapsiakin, jotka malttavat antaa Karatille tilaa ja hiukan aikaa saavuttaa kontaktia ihmiseen ottava luottamus. Nyt Karat oli helppo lahjoa herkkupaloilla tulemaan lähelle ja antoi nostaa hyvin syliinkin, vaikka sylissä oleminen oli ensin hiukan ihmeellistä Karatin mielestä. Osasi kuitenkin hetken kuluttua rentoutuakin ja ottaa vastaan rapsutuksia siitä nauttien.

Säkäkorkeus Karatilla on nyt noin viisikuisena 45 cm, kasvaa todennäköisesti noin noutajan kokoiseksi koiraksi isona.

Karat sai oman kodin elokuussa 2014.

[youtube height=”300″ width=”420″]http://www.youtube.com/watch?v=GcO3VhdwKgY[/youtube]

[youtube height=”300″ width=”420″]http://www.youtube.com/watch?v=5nXezmV0HRM[/youtube]

[youtube height=”300″ width=”420″]http://www.youtube.com/watch?v=sjVcVayRIXw[/youtube]

[youtube height=”300″ width=”420″]http://www.youtube.com/watch?v=f26tE-2ahhY[/youtube]

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.