Hei kaikille! Olen Nuga ja ikää minulle on kertynyt kolmisen vuotta. Asustelen tällä hetkellä Virunmaan tarhalla, jonne minut pelasti tarhan pitäjä, joka huomasi, että omistajani löi minua kadulla. En itse ymmärtänyt mitä pahaa olin tehnyt.
Haaveilen kodista, jossa saisin rauhassa köllötellä ja jossa kukaan ei löisi. Kodin jossa pääsisin kävelylle, saisin huolenpitoa ja paljon rakkautta. Voin luvata, että annan itsekkin uudelle perheelleni sylintäydeltä rakkautta takaisin.
Nuga nimen sain tuolta varaajatädiltä, joka kiinnitti huomiota minussa oleviin ”pisteisiin”. Ne ovat kuulemma sellaisia nougatpilkkuja, mene ja tiedä? Kokoa minulle on kertynyt noin 60 senttiä ja rakenteeltani olen aika massiiviseksi mainittu. Olen myös joidenkin kuullut sanovan, että muistutan paljonkin keski-aasian paimenkoiraa vaikkakin olen kooltani pienempi. Itsestäni voisin tässä mainita, että olen rauhallinen, tasapainoinen, ystävällinen ja hellyydenkipeä neito. Hihnassa osaan omasta mielestäni kulkea hyvin ilman, että tarvitsee kenenkään turhia hätiköidä. Omassa kodissani voisi olla koirakaveri, mutta olisin onnellinen ainoanakin koirana. Toivon, että tulevassa kodissani olisi ollut ennekin koiria ettei minun tarvitse alkaa opettamaan itse kaikille koiraperheen tavoille. Haluaisin vain, että joku pitäisi minusta huolta eikä minun tarvitsisi enää koskaan kantaa huolta tulevasta.
Jään odottelemaan innokkaasti sitä päivää, jolloin saan matkustaa oman perheeni luo.
Nuga sai kodin lokakuussa 2008