Ralla

Ralla

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”2 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Ralla-neidon onnenpotkusta, omaan kotiin pääsystä on kulunut reilut puolitoista vuotta ja lähdimme kyselemään kuulumisia. Ison hymyn saa huulille myös se, että Ralla on saamassa pian kaverin Romaniasta, MAP-koiratarhalta eli toinenkin elämälleen kurjan alun saanut koira saa lottovoiton!

Kuulumisia Rallan perheestä 17.8.2016

Rallalle kuuluu hyvää. Se on semmoinen kultakimpale, että harvase päivä löydän itseni kiittämästä jotain ylempää tahoa, että löysin teidän järjestön ja Rallan.

Ralla tottui melkein heti kerrostaloon, kun oltiin rappukäytävässä tavattu kivat naapurin mummot ja muutama postinkantaja. Vieraat miehet olivat aluksi pelottavia, mutta positiivisia kokemuksia keräämällä, Ralla huomasi, jotta nehän onkin ihan turvallisia. Remmirähjäystä alkoi myös ilmetä jossain kohtaa, mutta treenaamalla keskittymistä enemmän hihnan toiseen päähän ja sen jälkeen rauhassa kavereita tervehtimällä, on sekin saatu kitkettyä pois. Pääsääntöisesti Ralla on siis ollut hirmu helppo tapaus, mitä nyt vähän jääräpäinen…

Puput ovat sellainen asia, mistä Ralla menee ihan sekaisin ja lähtisi heti perään. Samoin nenä hakee kyllä jäljen. Riistaviettiä siis löytyy, miksi en uskallakaan Rallaa pitää irti kuin koirapuistossa. Mutta meillä lenkkeillään sitten metsässä hihnassa ja flexissä :)

Reilu puoli vuotta Suomeen saapumisen jälkeen Rallalla todettiin selässä spondyloosi eli eräänlainen luupiikki. Nyt se ei kuitenkaan ole yli vuoteen vaivannut elämää millään tavalla, kun pidetään kilot kurissa ja ruuan sekaan laitetaan kalaöljyt ja luustolle ja nivelille tarkoitettua lisäravinnetta. Toivottavasti pysyykin oireettomana. Tietyt jutut on tietysti kielletty, esimerkiksi agilitykentälle esteitä hyppimään ei Rallan selän kanssa ole asiaa.

Ralla kävi myös asumassa 5 kk kanssani Saksassa, kun olin suorittamassa vaihto-opiskelukauttani siellä. Hyvin sopeutui siihenkin ja selvisi pitkistä matkoista mennen tullen. Ralla tykkää onneksi matkustaa (erityisesti junalla) ja onkin saanut lempinimen ”Reissu-Eetu”. Se myös pitkälti luottaa siihen, että jos minä menen jonnekin, on se silloin turvallista. Muutettuamme yhteen avopuolisoni kanssa, on Ralla ottanut myös tämän osaksi perhettä ja heillä toimii homma myös hienosti keskenään, mikä on ollut ilo nähdä.

[divider scroll_text=””]

Tarhakertomus 08/2014

Ralla on juuri niin iloinen koira, kuin kuvissa näyttääkin. Se tulee tervehtimään luottavaisena, rapsutuksia haluten, joskus jopa hiukan komentaen muita pois. Mutta ei Ralla ole kuitenkaan äksy toisille, vain huomiokipeä ihmisen kohdatessaan. Rohkea, kaunis tyttö, joka varmasti puhkeaa kukkaan päästessään ikiomaan kotiin.

Rallan taustoista ei ole tietoa, mutta ehkä se on ollut jonkun perheen koira ja elellyt turvassa ja rakastettuna, mutta hylätty kylmästi, kun on saanut pennut… Ainakaan Ralla ei pelkää ihmisiä, joten todennäköisesti se on välttynyt kaikkein pahimmilta kokemuksilta kadulla. Ralla tulee toimeen toisten koirien kanssa, eikä ole erityisen haukkuherkkä.

Kokoa tytöllä on: korkeus vajaa 30cm ja painoa n. 12kg. Ja nimensähän tyttö sai nauravasta ja valoisasta ilmeestään.

Ralla sai oman kodin joulukuussa 2014.

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.