Sade

Sade

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”4 kk” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Eräänä elokuun aamuna Magdan ollessa matkalla tarhalle, hän törmäsi surulliseen, romaniassa niin tuttuun näkyyn, kuolleeseen koitanpentuun keskellä ajotietä. Magda pysätti auton nostaakseen pennun syrjään tieltä ja pyysi ystäväänsä avuksi katsomaan, josko alueella olisi piileskelemässä muitakin pienokaisia. Kolme heikkoa ja nälkäistä sisarusta löytyi etsinnän tuloksena paikalta. Pennut olivat kunnostaan päätelleen olleet jo päiviä ilman ravintoa, eikä niillä ei olisi ollut toivoakaan selvitä kauempaa yksinään kadulla paahtavassa helteessä. Kolme onnekasta nostettiin autoon ja ne pääsivät Magdan kotiin toipumaan koettelemuksistaan. Nämä suloiset tytöt, Mel, Sade ja Nana, saivat onnekkaina avun ajoissa ja ovat valmiita etsimään omia kotejaan.

Alkuun tytöt hakivat hieman hämmentyneinä tukea toisistaan, mutta ovat Magdan luona tottuneet ihmisiin ja viihtyvät sylissä paijattavina tyytyväisinä tuhisten. Päivät tytöillä kuluvat leikkiessä toistensa ja aina tilaisuuden tullen ihmisten kanssa. Huolettomia ja iloisia pikku menijöitä, jotka selvästi kokevat olevansa viimein turvassa.

Saden oletetaan sirarustensa tavoin jäävän pieneksi, korkeintaan keskikokoiseksi koiraksi.

Sai oman kodin lokakuussa 2015.

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.