Töppöjalka

Töppöjalka

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Kuulumisia kodista heinäkuussa 2014: 7 vuotta on mennyt siitä, kun jännityksestä kihelmöiden lähdin hakemaan Töppistä Tallinnan satamasta ja kuinka lyhyeltä tuntuvat 7 vuotta ne ovatkaan olleet!
Töppikseen elämään on kuulunut vuosien varrella monenmoisia mullistuksia. Hyvin pian kotiutumisensa jälkeen emäntä pisti hynttyyt yhteen puolisonsa kanssa ja muutti naapuritaloon isompaan asuntoon. Tällaiset muutoksethan eivät kylmäpäistä herraa hetkauttaneet, kun maisematkaan eivät muuttuneet, joten elämä jatkui tavalliseen tapaan.

Vuonna 2010 muuttuivat maisematkin hetkellisesti, kun teimme 3kk reissun Unkariin. Tämän ajan asuimme pienessä Agárdin kylässä ja kävimme Budapestissäkin kääntymässä, juuri ennen kotiin lähtöä. Töppis matkasi lentokoneessa kuin rautainen ammattilainen ja vaikutti siltä, että lentokoppa oli hyvinkin miellyttävä matkustusvaihtoehto.

Kaikkein radikaalein elämänmuutos tapahtui kuitenkin maaliskuussa 2014, kun perheemme lisääntyi yhdellä jäsenellä. Romanian Bukarestistä luoksemme lennähti n. 5 vuotias neitokainen nimeltä Tellus ja ensikarsastuksen jälkeen kaksikosta on tullut ihan hyvät kaverit. Suhde tosin on enemmänkin sisarusmainen kuin säkenöivää bestis-materiaalia, mutta koirakaveri on kuitenkin selvästi tuonut uutta kipinää herran elämään.

14.7.2014 vietimme Töppiksen 11. syntymäpäivää ja 7. kotiutumisvuotta, mutta herran ikää on edelleen hyvin vaikea ulkopuolisen määritellä sen pursuavan energian ja elämänilon vuoksi.
Töppis on aina 100% valmis lenkkikaveri ja vaikka maailman tuoksut edelleen välillä vievät ykkösmielenkiinnon ihmisistä ja niiden höperöistä komennoista, tulee hyvänä kakkosena emännän kainalossa makailu ja maharapsutukset. Muita karvakorvia Töppis ei edelleenkään ajattele lämmöllä ja saattaa hermostua liian lähelle tulevista vieraista, jolloin ilmaisee mielipiteensä hyvinkin selvästi.
Lukuunottamatta tätä lievää ”koira-allergiaansa” Töppis on mitä elämänmyönteisin kaveri ja on hurmannut luonteellaan ja käytöksellään tutut ja vieraat.

Kesäterveisin, Töppiksen, pikkusysteri Tellus ja ihmisväki

[divider scroll_text=””]

Töppöjalka on noin 4 vuotias uros Rakveren tarhalla. Poika on asunut koko ikänsä kaupungissa, joten on tottutunut kaupunkielämään. Tarhalle Töppöjälka joutui kesäkuussa, kun sen omistaja sairastui vakavasti. Töppöjalka on hieman bassetin mallinen koira, jolla on pitkä runko ja lyhyet jalat. Luonteeltaan poitsu on reipas, sosiaalinen kaikille ihmisille, avoin sekä touhukas. Poitsu tykkää käyttää nenäänsä. Lenkillä vetää jonkin verran, mutta ei päättömästi. Tulee hyvin toimeen narttujen kanssa.
Kaiken kaikkiaan Töppöjalka on mukavan oloinen koira, jonka pystyy nostamaan syliin. Se antaa myös katsoa hampaat ongelmitta.

Korkeutta pojalla on noin 35-40cm.

Kuulumisia uudesta kodista 20.7.2007

Töppis kotiutui tiistaina tehdyllä äkkipäätöksellä 14.7 lauantaina Rakveren koiratarhalta Helsinkiin.

Heräsin 06.50 laivalle hakemaan ukkelia ypöyksin ja menomatka, sekä paluu sujuikin siihen nähden todella hyvin. Kovasti jännitti, osaanko nyt oikealle tapaamispaikalle ja miltä tuntuu nähdä ihka eka oma koira, sekä viedä se lopulliseen kotiinsa turvaan. Töppis sen sijaan otti menomatkan suht rennosti, vaikka parit pisut pääsivätkin laivalle – jännityksestä ja ehkä pidätetystä hädästäkin.

Töppiksen passiin eksynyt ”K”. Töppöjalkakin sai merkityksen : Kalev. Nyt olemme viikon verran totutelleet yhteiseloon, minä, seurustelukumppanini, sekä Töppis-ukkeli ja se on sujunutkin suuremmitta ongelmitta. Eroahdistusta tai rähinää ei tästä ukosta löydy, ruokahalua sitten senkin edestä. Vetämistä ynnä muita ”pikkuvikoja” aloimme karsia Turid Rugaasin & naksutinkoulutuksen metodeja mukaillen heti ekasta päivästä alkaen :) Rakkautta ja rajoja niin sanoen.

Töppis on kohtelias ja ihana miesystävä, joka tulee vaikka puoliväkisinkin kainaloon halailtavaksi, mutta osaa myös ottaa etäisyyttä, kun kaipaa rauhaa ja omaa tilaa.

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.