Wylde

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”n. 1-vuotias” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Wylden kuulumisia 17.9.2016

Wylde tuli Suomeen reilu viikko sitten <3 Kulunut viikko on kokonaisuudessaan mennyt Wylden kanssa aivan loistavasti ja yli kaikkien odotustemme. Wylden kotimatka lentokentältä sujui ongelmitta ja kotiin päästyämme Wylde halusi nopeasti tehdä kanssamme tuttavuutta ja tutustui myös innolla asuntoon. Omat uudet lelut ja sänkypaikat tulivat nopeasti tutuiksi ja pitkän reissun jälkeen myös uni maistui.

Ensimmäisinä päivinä ulkona liikkuminen oli Wyldestä hieman jännittävää, varsinkin muita koiria Wylde aristeli. Hihnassa käveleminen tuotti luonnollisesti alkuun jonkinverran vaikeuksia, mutta nopeasti Wylde pääsi asiasta jyvälle. Kaksi ensimmäistä päivää Wylde pissasi sisälle ja vaikutti siltä, että sisällä asunnossa hän oli tarpeeksi rentoutunut pissatakseen. Kuitenkin parin ensimmäisen päivän jälkeen Wylde on tehnyt kaikki tarpeensa ulos ja vaikuttaakin siltä, että hän on jo lähestulkoon opinut sisäsiistiksi, mikä oli positiivinen yllätys meille. Mielenkiintoista kyllä Wyldellä ei ole tarvetta merkkailla ja pissa tuleekin kaikki kerralla hädän iskiessä. Myös Wylden vatsa on toiminut alusta saakka todella hyvin, eikä ollut lennon jälkeen sekaisin.

Ensimmäiset päivät Wylde oli vielä ajoittain hieman varautunut. Nyt viikon mittaan Wylde on selvästi leimaantunut meihin ja on kanssamme jo aivan rento oma itsensä. Mukavaa on myös se, että Wylde on rohkeammin tutustunut myös uusin ihmisiin ja koiratovereihin ulkona ja myös lenkkireiteistä on tullut tuttuja ja turvallisia. Kävimme myös tutustumassa pariin otteeseen koirapuistoon siten, ettei paikalla ollut vielä muita koiria ja Wylde sai juosta vapaana sydämensä kyllyydestä. Kotona Wylde on saanut purettua energiaansa erilaisiin leluihin ja luuhun (joka on jo lähes kokonaan syöty). Wylde on tykännyt leikkiä paljon yksinään, mutta yhdessä leikkimistä on vasta harjoiteltu. Varsinkin alkuun koira halusi selvästi meiltä vain paljon rakkautta ja rapsutuksia, eikä oikein ymmärtänyt, että voisimme leikkiä yhdessä.

Wylden luonne/käytös on ensimmäisen viikon jälkeen kuvautunut iloiseksi, kiltiksi, oppivaksi, tottelevaksi ja joustavaksi. Wylde on nopeasti oppinut uusia taitoja ja tottunut uusiin asioihin. Esim. hissillä ja autolla matkustaminen olivat alkuun hieman jännittäviä, mutta nopeasti Wylde tottui niihin. Ajoittain viikon aikana Wylde on hieman jo alkanut kokeilemaan rajojaan, mutta on kieltämisen jälkeen totellut hyvin. Myös lenkkeillessä Wylde on välillä riehaantunut/innostunut hieman liikaa, jonka jälkeen on pitänyt hetki rauhoitella menoa paikalla.

Ruokaa olemme antaneet Wyldelle kahdesti päivässä ja ruuan koira on syönyt nätisti hotkimatta ja nirsoilematta.

Olemme viikon aikana olleet kotoa poissa pikkuhiljaa pidempiä aikoja, mutta eroahdistukseen sopivia oireita ei ole ilmentynyt ja Wylde on ollut kotona kiltisti odottamassa. Myös yöt ovat sujuneet hyvin ja Wylde on nukkunut rauhallisesti siihen saakka, kunnes olemme heränneet. Viikon aikana Wylde on vain kerran haukahtanut ja vaikuttaa, ettei ole kovin haukkuvaa tyyppiä. Jatkossa opeteltavaa on toki vielä, Wylden kärsivällisyys ei nyt tahdo riittää (kaikki on niin jännää ja mielenkiintoista). Hihnassa kävelyssä on myös vielä treenaamisen varaa tulevaisuudessa.

Yhteenvetona: mukavasti siis ensimmäinen viikko sujunut uuden perheenjäsenen kanssa, joka on vienyt täysin sydämemme :)

Ohessa vielä muutama kuva viikon varrelta liitteenä

Ystävällisin terveisin,  Sakari & Hanna ja Wylde

[divider scroll_text=””]

Tarhakertomus 07/2016

Wylde on noin vuoden vanha ja 50 cm korkea koirapoika, jolla on naamallaan kultaisen noutajan ystävällinen ilme. Ennen tarhalle tuloaan Wylde eli veljensä Zakkin kanssa kadulla, josta Magda pelasti laihat veljekset hoiviinsa.

Wylde on veljeksistä touhukkaampi, ja sillä tuntuisi riittävän energiaa vaikka minkälaiseen harrastamiseen oman ihmisensä kanssa. Se on lisäksi järkevän oloinen, eikä pidä turhaa meteliä itsestään. Ihmisten kanssa Wylde on harkitsevainen mutta sosiaalinen: tarhalla se saattaa ensin hetken tarkkailla uutta tulijaa mutta päättää pian tämän turvalliseksi ja haluaa syliin.

Wylden veli Zakk löysi jo oman kotinsa. Toivottavasti Wyldelläkin kävisi yhtä hyvä tuuri, jotta sen ei tarvitsisi jäädä pitkäksi aikaa ilman tuttua ja turvallista toveriaan tarhalle.

Wylde sai oman kodin syyskuun alussa 2016.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020