24 syys Pikku Anissan ihana uni
Oisko Anissan uni enne ollut ja todeksi muuttui haave?
Peikkosesta prinsessa kasvanut ja surut kaikki jääneet taakse..
Anissa saapui kotihoitoon Suomeen 20.8. Pieni vaalea tyttö oli ensin hyvin ujonlainen. Se painautui tutun ihmisen jalkaa vasten kuin torjuakseen kaiken ulkopuolisen pois luotaan, mutta ei toisaalta vastustellutkaan kun nostin hänet siitä syliini, upotin pumpuliseen turkkiin sormeni ja painoin pienen päälaen vasten poskeani. ”Pieni Anissa, nyt olet turvassa, mennään kotiin..” kuiskin hiljaa pieniin harmaisiin luppakorviin. Samaa säveltä sepitin hänelle koko alkumatkan, ja pian pieni nukahtikin kuljetushäkkiinsä auton etupenkin jalkatilaan nukkuen rauhaisasti koko kolmituntisen automatkan kotihoitopaikkaan.
Anissan vasemmassa takajalassa oli jo Romanian puolella diagnosoitu olevan vanhan murtuman ja jalka pitäisi siellä sen tutkineen ja röntgenkuvanneen eläinlääkärin mukaan operoida. Me halusimme kuitenkin, että toinen eläinlääkäri tutkisi Anissan vielä ennen kuin jalalle annettaisiin tehdä yhtään mitään ja että se tehtäisiin täällä Suomessa. Niinpä Anissalle tehtiin kotihoitopäätös, joka tarkoitti kotihoitoon tulemista Suomeen. Tarkoituksena oli kartoittaa spesialistien avulla vammautuneen jalan tilanne, tehdä hoitosuunnitelma ja antaa Anissalle aikaa ja rauhaa kuntoutua ennen sen oman oikean kodin löytymistä.
Jo ennen Anissan Suomeen tuloa olimme varanneet hänelle ajan Eläinsairaala Aistista heti seuraavalle päivälle Suomeen tulosta. Eläinlääkäri, kirurgi, Silvia Jauerning haastatteli minua perinpohjaisesti havainnoistani Anissan olossa ja menossa, katseli ja analysoi Anissan liikkumista sisällä ja ulkona sekä suoritti kliinisen ja ortopedisen tutkimuksen. Anissa oli näyttänyt minulle jo vajaassa vuorokaudessa olevansa iloinen, elämänjanoinen ja leikkisä pieni tyttö, jota ei pieni puutos raajassaan tuntunut juurikaan haittaavan. Vauhtia se ei ainakaan tuntunut hidastavan tai syvää ja rauhallista unta häiritsevän. Rohkenin siis sanoa lääkärille, ettei Anissa ole mielestäni kivulias sekä osaa ja haluaa elää sellaisena kuin se on.
Ortopedisessa tutkimuksessa oli nähtävissä, että Anissa voi astua vasemmalla takajalallaan hitaasti kävellessä ontumisen ollessa kuitenkin keskiasteista. Nopeammassa kävelyssä Ani nostaa jalkaa ylös ja etenee siis kolmella jalalla. Vasen takajalka on lyhyempi ja pienempi kuin oikea, vasen polvi on poikkeavan muotoinen, polvilumpion liikettä ei tunne ja myös kinnernivelen liikerata on alentunut. Liikerata molemmissa lonkissa on normaali eikä Anissa tosiaan vaikuttanut eläinlääkärinkään mielestä kivuliaalta. Vaikka pientä linnunluista jalkaa taivuteltiin ja paineltiin ympäriinsä, Anissa vaan aika-ajoin pienesti katsoi tutkimusta suorittavan Silvian suuntaan.
Vasemman takajalan pienuus varpaiden kärkiä myöten kertoi vamman synnystä omaa kieltään. Silvian mielestä vamma oli vanha ja todennäköisesti syntynyt jo Anissan ollessa kasvuikäinen.
Ortopedisen tutkimuksen jälkeen Anissa rauhoitettiin ja vietiin röntgenkuviin. Kuvauksessa paljastui jalassa olevan vanha distaalinen reisiluun murtuma, joka on luutunut väärin. Polvilumpio oli kiinnittynyt tähän uudisluumassaan eikä siis pääse liikkumaan normaalisti. Eli sen lisäksi, että jalka on lyhyempi kuin toinen takajalka niin yksi sen suurimmista nivelistä on myös jäykkä.
Eläinlääkäri Silvia Jauernigin mielestä Anissan jalan kliinisiä oireita ei saataisi sen operoimisella paremmiksi, tilanne voisi jopa huonontua ja koiralle aiheutettaisiin näin vain turhaa ja ylimääräistä kipua. Anissa on tottunut elämään jalan kanssa, on tällä hetkellä kivuton ja Anissan vointi muutenkin hyvä, joten Silvian mukaan olisi vain tärkeintä jatkaa Anissan lihaskunnon vahvistamista unohtamatta hyvää ravintoa ja ravintolisiä kuten nivelravinnetta ja omega -3 ja -6 rasvahappoja. Silvia suositteli Anissalle fysio- ja vesiterapiaa, joka voisi sisältää runsaasti uimista sekä niin paljon omaehtoista liikkumista kun Anissa vaan haluaa itse toteuttaa. Liikkumista ei siis tarvitse eikä edes saa rajoittaa vaan antaa pienen vaaleaturkkisen pumpulipallon mennä niin paljon kuin sielu sietää ja pienistä jaloista vaan lähtee.
Helpottunein mielin poistuin Eläinsairaala Aistista pieni pöpperöinen Anissa sylissäni. – Meillä alkoi nyt kuules uusi elämä pikkuiseni, uusi aktiivinen elämä.
Oltuaan nyt neljä viikkoa kotihoidossa kuntoutumassa, Anissasta on kuoriutunut varsin pippurinen pieni emäntä, joka pitää muut lauman jäsenet tiukassa komennossa. Ani ei todellakaan katso, onko kyseessä kahdeksan kertaa häntä suurempi saksanpaimenpappa vai häntä vaan muutamaa kiloa suurempi romskupoika. Kaikkien kanssa Ani on kuitenkin kaveri, mutta järjestys, se pitää olla. Vieraan ympäristön ja ihmisten suhteen Anissa on vielä hyvinkin varautunut, mutta hiljalleen on tullut edistystä niidenkin asioiden suhteen. Anissa viihtyy pihalla leikkimässä tai muuten vaan haistelemassa ja ihmettelemässä maalaismaiseman menoa, mutta silti ihmisen syli on se paras paikka maailmassa. Olen sitten sohvalla katsomassa televisiota tai pöydän ääressä tietokoneella tekemässä töitäni, pienet hipsulivalpaat rapsuttavat pian säärtäni ja pyytävät nostamaan syliin. Ja jos en sitä tee, hyppää pieni ketterä tyttönen sinne itse. Ja kun Anissa syliin käpertyy, nukahtaa ja tuhisee omaa pientä koiran untaan, ei voi kuin tuntea tehneensä jotain todella suurta…
KIITOS rakkaat Pelastetaan Koirat ry:n tukijat ja lahjoittajat, jotka mahdollistitte pienen Anissan kotihoitoon matkustamisen ja hoitoon pääsemisen. Olette arvokkaita ♥︎