Amanda

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Amandan tarina alkoi oikeastaan siitä kun perheen äiti ”tahtoo” …. Kokoonpanomme on aika värikäs, kun perheeseen kuuluu kaksi aikuista, kaksi pientä lasta, 11 vuotta vanha saksanpaimenkoirauros, kaksi kissaa, lintu ja hevonen. Mutta silti alkoi olla sellainen olo, että toinen hauveli taloon olisi saatava. Pentua tosin ensin ajattelimme ja saman rotuista kuin vanha herrammekin, mutta ystäväni johdatuksesta päädyin Pelastetaan Koirat -yhdistyksen sivuille ja kuvagalleriaan…. Aikani siinä katsellessani ja aivojen raksuttaessa kuin kovalevy konsanaan, päätin ehdottaa miehelle jonkun raasun ottamista Virosta pennun sijaan. Muutama päivä meni pureskellessa ja miettiessä, kuinkahan mahtaa sopeutua tälläiseen vähän hulluun perheeseen =). Lapsia kohtaan pitäisi olla sopuisa kuin myös koiraan ja kissoihin, tallillakin pitäisi osata olla. Mieheltä tuli eräs ilta vihreää valoa ja syöksyimme tutkimaan ehdokkaita. Valitsimme Alman ja laittelin Miralle meiliä, että sopiiko yleensä meidän perheeseen virolainen koira vai saako toiveet haudata. Mitään varmaa kukaan ei tietenkään voi luvata, että kaikki menee hyvin, mutta ajattelimme ottaa ”riskin”. Alma oli saanut kodin ja Amanda oli ehdolla seuraavaksi ja vapaakin vielä! ”Amanda meille vaan” kirjoitin meiliin Miralle ja niin alkoi uuden perheenjäsenen odottelu…. =)

Kävi niin hyvin, että Amanda pääsisi jo samalla viikolla tulemaan Suomeen ja vatsaa tuntui kääntävän ympäri aina kun ajattelin koko asiaa. Jännitti kaikki tuleva, onko Amanda kiltti, sopeutuuko se, onko kissat verhoissa paossa, miten Jerin kanssa… Käytiin purkamassa pahinta kuumetta eläinkaupassa ostamassa uusi kaulapanta, remmi ja ruokakuppi. Poikkesimme vielä apteekissa vitamiiniostoksilla ja shampookin olisi hyvä hankkia. Sitä vaan odotti koko viikon, että saisi laittaa sen kaulapannan Amandan kaulaan.

Niin koitti se ilta, kun lähdimme Amandaa hakemaan satamasta. Lapset olivat yöhoidossa, että Amanda saisi rauhassa tutustua uuteen kotiin ilman ylimääräisiä stressejä. Ihastuin heti, kun kojootin näköinen koira katseli ympärilleen auton vieressä ja samassa joku huuteli, missä on Amandan hakijat. Siinä se nyt on; meidän uusi koira, ajattelin lumoutuneena. Viime hetken heipat porukoille ja Amanda auton takapenkille istumaan. Automatka sujui hyvin, mitä nyt Amanda halusi koko ajan rymytä etupenkille. Vanha koiramme haukkui ulkona uutta tulokasta, mutta Amanda vain katsoi ihmeissään ”että mitäköhän toi vanha ukko räyhää”, nuuhkaisu ja asia oli sillä selvä. Uskomatonta – Jeri, joka ei tule toimeen muiden kanssa, hyväksyi Amandan saman tien. Kotona loppuilta meni hyvin ja hieman rauhattomuutta ilmassa, mutta silti syli ja rapsutukset kelpasivat neidille.

Seuraava aamu olikin sitten Amandalle suuri päivä, kun kissat päästettiin vessasta yön jälkeen. Kyllä oli naurussa pitelemistä, kun kaksi pientä kissaa sai itsensä valtavan kokoisiksi karvapuuhkiksi. Amanda vain katsoi, eikä tuntunut välittävän kummallisista otuksista tuon taivaallista. Kissat tosin olivat erittäin uteliaita. Lapset saivat kotiin tullessaan pusuja ja mielessäni olin Amandasta todella ylpeä. Ruokakuppi oli aluksi puolustamisen arvoinen, samoin kuin nukkumapaikka, mutta nyt Amanda on ymmärtänyt, ettei kukaan koskaan vie ruokaa ja on turvallista olla.

Tallilla käyttäytyi hyvin, eikä paljonkaan ihmetellyt kavutessani hepan selkään lenkille mennessämme. Voi sitä riemua, kun sai juosta elämänsä halusta metsätiellä, jäädä nuuskuttamaan lunta ja pinkaista sitten taas hurjaan juoksuun peräämme. Hevonenkin innostui seuralaisesta ja vauhtia piisasi =). Amanda käyttäytyy kuin olisi aina ollut yksi perheemme jäsen, kampeaa syliin ja tekee kasvojen kuorinnan monta kertaa päivässä kuin varmistaakseen ”onko tämä totta”. Kiipeää heti sänkyyn nukkumaan mentäessä, eikä lähde pois kuin vasta aamulla ja silloinkin villien pusujen kera. Vanha herramme Jeri on hauskuuttanut meitä yht´äkkisellä nuortumisellaan. Enää ei jalka paina ja on saanut lisänimen Günter, koska vaikka hänet on kastroitu niin Amandassa on jotain todella naisellista ja kiehtovaa….=) Amanda kyllä komentaa nuoren miekkosen takaisin ruotuun ja herrasmiehenä tyytyy pakkeihin. Mutta koko koiran olemus on muuttunut reilun kahden viikon aikana, häntä koholla ja aina iloinen. Amanda on tuonut iloa meille kaikille ja emme voi muuta kuin olla erittäin onnellisia ja ylpeitä tuosta kojootin näköisestä koirasta. Parasta on, että Amanda saa elää vanhaksi (toivottavasti) rakastavan perheen ympärillä.

Suurin kiitos tästä kojootista kuuluu Miralle ja kaikille niille ihmisille, jotka jaksavat tehdä hienoa työtä koirien eteen. Perheemme kiittää Amandasta ja toivottaa teille jaksamista suuressa urakassa.

Jonna ja Jari + värikäs perhe =)