Elma tuli poikansa kanssa Suomeen 17. tammikuuta 2004. Silloin nimillä ”Ema ja Pois.” Pieniä, mustia sekarotuisia, silloin eläinlääkäreiden ikäarvioilla 6-v. ja 1,5 v. Alkumittelöiden jälkeen siitä kehittyi yksi hienoluonteisimmista koirista, mitä minulla on ollut. Noin 11-vuotiaana Elmalta repesi (koirariehumisissa?) nivelsiteet ja sitten heti perään murtui reisiluu, jotka kolmessa leikkauksessa naulattiin ja parsittiin kuntoon. Mummo parantui loistavasti ja jatkoi pomppimista kuin nuori neito rakastaen erityisesti suurikokoisia nuoria, lyttynokkaisia, ehdottomasti alle 5-vuotiaita uroksia. Pitkähkövartaloisena viimeisen talven aikana tuli selkäongelmia, todennäköisesti välilevynpullistumaa. Samoin ruoka ei oikein enää maistunut, mutta juomista meni ylenpalttisesti (diabetes?). Pissatkin alkoivat mennä alle.
Päätimme, ettemme jää odottamaan ”viimeiseen tappiin” voinnin heikkenemistä, kyse olisi kuitenkin ollut kaiketikin vain kuukausista. Elma sai eutanasian ja tuhkauksen 18.4. ja päätyy ensi kesänä kesämökin multiin omaan yksityiseen lemmikkilehtoon.
Kaipaamaan jäivät isäntäväen lisäksi Poika ja Lempi (Espanjan koirat).
Kiitokset vielä kerran hyvästä koirasta!
