[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”n. 7-vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Hilja eli viiden koiran laumassa Giurgiun kerrostalolähiössä, jossa niistä huolehti yksi eläinrakas romanialainen herrasmies, joka on ollut apunamme jo vuosien ajan. Koirat elivät alueella rauhassa vuosia, kunnes koirarankkurit pyydystivät maaliskuussa yllättäen koko lauman kunnalliselle koiratarhalle. Koiriin kiintynyt mies pyysi Magdan apua ja kaikki viisi lauman koiraa saatiin ihmeen kaupalla ulos kunnalliselta tarhalta ja MAP:iin turvaan.
Hilja on nimensä veroinen, koko porukan hissukka, joka ei yhdy laumansa haukuntaan ollenkaan, ei edes makkaroita odottaessa tai ulkoilutarhassa olevien koirien provosoidessa koko porukkaa aidan takaa. Hilja on vain hiljaa, menee porukan mukana tai siirtyy sisälle, jossa on hiljaisempaa.
Hilja on todella rakastettava ja kultainen, hieman hassun näköinen, sillä vartalo on epäsuhtaisen pitkä ja takajalat etujalkoja korkeammat. Harmi, että Hilja on juuri musta, sillä mustat koirat saavat Suomestakin huonommin koteja kuin muun väriset. Toivon koko sydämestäni, että joku näkee Hiljan kauneuden, niin sisältä kuin ulkoakin, sillä Hilja on ansainnut paljon enemmän ja parempaa, kuin mitä se on tähän asti elämässään saanut.
Hilja on laumassaan pahnan pohjimmainen ja jää helposti toisten varjoon ja taakse, koska ei osaa eikä oikein uskallakkaan vaatia osakseen mitään. Hiljaan tutustuaksemme jouduimme eristämään porukan energiset koiratalon sisäpuolelle. Tällöin tämä herttainen ja tunteisiin vetoava hissukka alkoikin tulla pikku hiljaa lähemmäs maassa istuvaa ja käden ojentavaa ihmistä. Ensimmäisten varovaisten silitysten jälkeen häntä alkoi vispaamaan, Hiljan kasvoille nousi hymy ja tyytyväisyys, läheisyys ja kosketus olivat Hiljalle tärkeitä.
Maailma on ollut Hiljalle kuitenkin kova, sitä on varmasti lyöty, sillä käden kohotus saa Hiljan painautumaan maahan silmiään siristellen, iskua odottaen. Aivan kuin Hilja olisi ansainnut rangaistuksen omastakin mielestään, tyytynyt kohtaloonsa, että sitä lyödään ja se kuuluu ihmisten väliseen kanssa käymiseen.
Nurkkaan ahdistettunakaan Hilja ei edes yritä purra, ei näytä hampaita eikä muitakaan pelkopurennan merkkejä, se vain yrittää luikahtaa pakoon mistä pystyy, eikä halua aiheuttaa mitään ongelmia, mutta tulee kohta kuitenkin jo takaisin, koska silitykset olivat ihania ja korvarapsutukset, ne taitavat olla Hiljan lemppareita.
Syliin Hilja ei halua ainakaan vielä tulla, eikä hyppiä vasten, syliin väkisin nostaminen selvästi pelottaa ja nostaa stressiä. Myös hampaiden ja ikenien tarkastelu oli Hiljalle selvästi epämiellyttävää tai pelottavaa puuhaa vaikka alistuikin tutkimiseen. Tuommoisenkin epämiellyttävän kokemuksen jälkeen Hilja tuli uudelleen luokse ja antoi koskea ja rapsutella korvat niin, että silmät painuivat kiinni.
Hilja voisi elää kerrostalossakin, kodissa voi olla kissoja ja vaikka useampikin koira, kunhan ne ovat vain Hiljalle varmasti kilttejä ja ihmisillä riittää antaa huomiota taakse jäävälle hissukallekin. Hilja tyytyy liian vähään, se on todella nöyrä ja olisikin aivan ihanaa, jos Hiljalle löytyisi koti, joka opettaisi tälle tytölle, että lyöminen ei kuulu enää ikinä Hiljan elämään, että myös Hilja ansaitsee rakkautta ja huomiota.
Hiljan varovaisuuden ja taka-alalle jättäytymisen vuoksi sitä ei anneta kotiin, jossa on pieniä alle kouluikäisiä lapsia. Hilja tarvitsee vielä runsaasti rohkaisua ja varmasti rakastaisi rauhallista kotia. Kun Hiljan 100% luottamuksen saa, se vaalii sitä varmasti viimeiseen päiväänsä saakka, sitä haluamme myös Hiljan tulevalta omistajalta. Hilja ei kaipaa enää yhtään kolhua elämäänsä, tämä koira on todellakin ansainnut kaiken mitä koiralle perheenjäsenenä voi vain toivoa, ehkä jonain päivänä Hilja vielä osaa vaatia osakseen sitä, mitä ei tiedä vielä edes olevankaan.
Hilja sai oman kodin lokakuussa 2016.
