[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]
7.3.2008
Ajamme Sallan kanssa Rakveren kassiabin tarhalle. Tapani mukaan katseeni rekisteröi koiria, jo tuttuja ja uusia tulokkaita. Yhden koiran kohdalla sydämeni lähtee hurjaan laukkaan – Inkeri, huudahdan, se on mun Inkeri! Enkä näe enää ketään muuta. Maailma katoaa ympäriltäni, näen vain rakkaani, joka lähti viime keväänä tarhalta venäläiseen kotiin. Inkeri muistaa, me halaamme, suukotamme ja kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Mun rakas, kuiskin sen korvaan, mitä sulle kuuluu, onhan kaikki hyvin, toistelen ja Inkeri katsoo silmiini ja hymyilee.Inkeri on lihonut entisestään. Se on kuin mursuäiti heittäytyessään eteeni selälleen vastaanottamaan masuhierontaa. Kaikesta pulleudestaan huolimatta se on reipas ja ketterä – mun pieni läskipossuni;) Rynnistän tarhan pitäjän luo kysymyksineni; miksi se koira on täällä? mitä on tapahtunut? mitämitämitä? Ihminen on hämillään tunteenpurkaukseni edessä ja ennenkuin ennätän kuunnella edes vastaukset loppun ryntään jälleen pikku paksukaiseni luo halimaan. Inkeri nauraa taas. Se on hyväntuulinen ja leppoisa. Se on paljon vastaanottavaisempi kuin ensimmäisellä kerralla tarhalla ollessaan. Luojan kiitos sille ei ole tehty pahaa.Käymme tytön kanssa lenkillä ja se tervehtii ystävällisesti viereisten koppien koiria. Se ei tunnu vetävän hihnassakaan enää niin hurjasti, kuin mitä muistan sen vielä vuosi sitten tehneen. Vannotan tarhan ihmisille etteivät anna Inkeriä minnekkään ja samalla höpötän sen korvaan etsiväni sille kodin, josta sitä ei enää hylätä koskaan. Vilkuilen Sallaa anovasti, joohan, autathan meitä, otathan Inkun siipiesi suojaan? Kuulen, että Inkerin vajaan vuoden omistanut ihminen on tuonut sen kassiabille, koska se ei tule toimeen perheessä jo olevan uroksen kanssa. Selvittelen kotoa käsin asioita ja kuulen, että myös uros, jonka kanssa Inkeri muka ei ole tullut toimeen on viety Rakveren varjupaikkaan aivan toinen selitys verukkeena. Perheen molemmat koirat on siis lähetetty pois ja voi vain arvailla, mikä on todellinen syy Inkerin joutumiseen uudelleen tarhalle. Inkku-pinkulla on ikää nyt viitisen vuotta. Se tulee toimeen urosten kanssa, eikä räyhää nartuillekkaan näitä ohittaessa. Toisten narttujen kotiin emme sitä kuitenkaan anna. Rouva näki lenkillä myös kissan ja haisteli sitä ystävällisenä. Niin kauan kuin kissa oli paikallaan Inkeri oli rauhallinen, mutta kisun sännättyä juoksuun olisi sekin pinkaissut juoksukilpailuun mukaan.Salla ja Inkeri (+ yksi taustapiru) odottelevat mukavien jo vähän kokemusta omaavien koiraihmisten yhteydenottoja malttamattomina.
17.6.2008
On kulunut tovi kun olen viimeksi tavannut Inkerin. Vastaanotto on yhtä avoin ja hurmaava kuin aina, neitokainen hymyilee ja kiepsahtaa kainaloon nauttimaan lyhyestä hellittelyhetkestämme. Inkeri on laihtunut!! Jotain hyvää tarhaelämässä siis sittenkin on…
Uusimmista kuvista näkee ettei sen oltavat ole kehuttavat kaiken rojun keskellä lyhyessä ketjussa… ja silti Inkku on niin iloinen ja hyväntuulinen, käsittämätöntä. Tahdon uskoa että Inkerin koti löytyy pian, se ihan lopullinen, aito ja oikea koti, jossa Inkeri saa elää onnellisena ja rakastettuna elämänsä loppuun asti.
11.7.2008
Inkeri on kotihoidossa Suomessa.
21.12.2008
Inkeri sai jäädä hoitopaikkaansa.
[divider scroll_text=””]
Tarhakuvaus 12/2006
Inkeri on kodista Rakveren tarhalle tuotu aikuinen saksanpaimenkoirasekoitusrouva. Se on myös äiti sivuillamme kotia etsineille reippaille pennuille. Inkeri hakee huomiota häkissään ja pyytää ihmistä luokseen. Se osaa istua ilman pyyntöä, kun ottaa pannan käteen ja se istuu paikallaan, kunnes panta on laitettu kaulaan. Se jälkeen vauhtia riittääkin. Tuskin rouva noin vauhdikas on säännöllistä liikuntaa saadessaan, mutta joutuessaan olemaan häkissä päivät pitkät, energiaa riitti joka suuntaan. Kyseisenä päivänä se oli lähinnä levoton, meni pitkin ojan pohjia ja veti takaisinpäin tarhan suuntaan, koska sen pennut olivat vielä siellä. Inkeri on vähän tuhdissa kunnossa. Sen säkäkorkeus on n. 65 cm.
22.1.2007
Inkerille taitaa ruoka maistua oikein urakalla, sillä rouva tuntuu olevan hitusen lihavampi kuin viime kerralla. Vauhtia sillä riittää yhtä lailla, mutta ehtii se vähän pusutella ihmistäkin siinä välillä.
30.4.2007
Iki-ihana Inkeri!!! Inkerillä on kyky sulattaa sellaistenkin ihmisten sydämet, jotka eivät vannoudu seefferi-faneiksi… Inkerin persoonalliset, erittäin liikkuvat korvat saavat hymyn huulelle, samoin lämpöiset halit, joita voimakas ja näyttävä rouva jakaa kesken lenkin. Inkeri tykkää hellyydestä ja pusuttelusta, tuhdista kunnosta huolimatta myös juoksemisesta ja autotkin tuntuvat miellyttävän tätä aarretta siinä määrin, että avoimesta ovesta hypätään sisään muitta mutkitta. Inkeri on muutenkin vähän muitta mutkitta -koira; suoraviivainen ja rehellinen, sitä on helppo lukea.
Inkeri sai kodin toukokuussa 2007.