[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”2 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Mona eli pentuna varjupaikassa yhdessä emonsa kanssa useita kuukausia. Lopulta Mona löysi kodin Eestistä. Se sai olla siellä noin vuoden – Siihen asti kunnes tuli tiineeksi ja synnytti 3 pienokaista. Eläinklinikalta otettiin yhteyttä meihin omistajan tilatessa aikaa äidin ja lasten lopetukseen ja tämä pieni perhe haettiin turvaan Eestin turvapaikkaan. Ihmiset Mona päästi alusta asti kiltisti vauvojensa luokse, mutta toisia koiria ja kissoja se komensi leijonaemon lailla. Nykyisin Mona tulee hyvin toimeen toisten eläinten kanssa. Mona on vauhdikas sähikäinen ja kaikki eläimet eivät jaksa sen hössötystä ja vauhtia. Se on luonteeltaan iloinen ja pirteä ja sillä tuntuu olevan aina kiire jonnekin. Ruoka hotkaistaan hetkessä ja sitten pitääkin jo lähteä touhuamaan muita juttuja. Mona on itsekin vielä niin lapsi, ettei se malttaisi hoitaa omia vauvojaan. Tyttö hyppii innoissaan ihmisiä vasten ja on avoin vieraita kohtaan. Säkäkorkeutta tällä tytöllä on n. 50cm.
16.12.2005 Mona on supernopea juoksija. Jos sen räjähtävän energian ja vielä aivotoiminnankin saisi suunnattua vaikkapa agilityyn se olisi luultavasti löymätön radalla. Se hyppää mielettömän korkeita loikkia tavoittaakseen kepin tai lelun ja jaksaa yrittää kerta toisensa jälkeen niin kauan että saa himoitsemansa esineen. Mona rakastaa kanniskella kaikenlaisia asioita mukanaan ja se nappaa mielellään jonkun lelunsa lenkille mukaan tai vaihtoehtoisesti kiven tai kepin tullessaan sisälle. Mona on kuin tuuli, sen liikkeet ja ajatukset viuhahtavat ohi ennenkuin kerkiät huomaamaankaan. Se on hyväntahtoinen riiviö jonka kanssa joutuu välillä kiristelemään hampaitaan, mutta hetken päästä se saa sinut nauramaan toilailuilleen ja viattomalle ilmeelleen ” en se minä ollut” kun jotain kaatuu tai putoaa sen viuhahdellessa. Mona ulkoilee suurimmaksi osaksi irti. Hihnassa ollessaan se taluttaisi mielellään itseään pitäen flexin narua hampaissaan. Mona on ehdottomasti energisen ja touhuavan perheen koira.
Kuulumisia kodista 24.2.2008
Mona, meillä päin nykyään Monsku viihtyy mukavasti. Lempipuuhiksi on muodostunut UIMINEN, ja sitä ei meillä kannata ääneen edes sanoa koska siitä seuraa valtava energiapurkaus kun uimaan olisi päästävä heti. Uimisen ajankohdalla ei ole hänelle väliä koska oli sitten kuinka kylmää ja jäistä tahansa, niin jos jostain avantoa vaan löytyy niin sinne on polskahdettava. Ja pelkkä edestakaisin uiminen on ”homojen hommaa” sillä meidän monsku rakastaa sukeltamista, pohjasta noudetaan kaikki mihin vain kynnet osuu oli se sitten keppi tai päänkokoinen kiven murikka =)
Monskun miespelosta ollaan päästy hyvin yli, kiitos siitä kuuluu varmasti vanhemmillemme joiden kautta hän on oppinut että isot ja pelottavat miehet ovatkin huippumukavia. Nykyään appivanhempani ovat usein koiranvahtina jos meillä on kiireistä koulun kanssa ja heistä on tullut Monskulle miltei toinen perhe. Vaikka alussa varsinkin appi-isäni oli Monskusta hyvin pelottava niin nykyään he ovat mitä ylimmät ystävät. Heidän seurassaan Monsku pääsee myös aina välillä ”paratiisilomalle” eli viikonloppureissulle keskelle metsää mökille, missä saa touhuta kaikkia koiran hommia vapaasti koko ajan.
Monsku leikattiin kesällä 2006, mutta meidän energiapakkausta se ei hiljentänyt. Meno on yhtä hurjaa edelleen kuin meille tullessakin. Lääkäristä kun hänet menin hakemaan niin hyvä kun sain hihnan kaulaan ennen kuin hän oli jo puolessa välissä matkaa autolle. Remmi räyhästä emme ole päässeet yli ja tuntuu että leikkaus vain pahensi sitä. Nykyään asumme kuitenkin sen verran syrjäkaupungissa että ulkoiluttaminen ilman toisten koirien kohtaamista on helppoa joten ongelma on siinä suhteessa helpottunut.
Monskulle kepit ovat lähes elämä, ja mitä suurempi sen parempi. Parhaimmillaan se on tainnut yrittää ottaa mukaansa kaatunutta koivua jonka rungon paksuus läheni jo reittä. Lelujen ostaminen on edelleen hieman hankalaa sillä täytyy yrittää valita mahdollisimman kestävä ja sellainen lelu josta ei lähde vaarallisia osia irti, sillä tuhoamisvimma Monskulla on hirmuisa. Onneksi se keskittyy vain omiin leluihin, eikä hän ole mitään oikeaa omaisuutta lainkaan tuhonnut. Juomapullon jos unohtaa tyhjänä hänen saatavilleen niin on turha odottaa siitä panttia enää saavansa =)
Monsku on myös todellinen sylikoira ja vaatii huomiota lähes kokoajan ja on erittäin mustasukkainen meidän toiselle lemmikille, maaoravalle, joka häkistään selvästi haistattelee Monskulle kun tietää ettei koira häkin toiselle puolelle pääse. Tälläista meille kuuluu näin parin vuoden jälkeen ja tästä mennään taas eteenpäin kohti uusia kokemuksia, hyvää kevään jatkoa teille kaikille!
T: Tamara, Ossi ja Mona
