[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”3 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Viime vuoden puolella, samaan aikaan, kun ihmiset availivat ensimmäisiä luukkuja joulukalentereistaan kulki yksinäinen varjo palellen Giurgiun kaduilla. Se tärisi kylmästä olemattomassa, kirpunsyömässä turkissaan ja yritti löytää jonkun joka heltyisi tarjoamaan edes kuivan leipäpalan sammuttamaan hetkeksi sen vatsassa kurnivan ainaisen nälän. Kun se lähestyi ihmisiä, aikuiset vetivät inhoten lapsensa kauemmaksi ja huusivat vihaisesti saadakseen olennon katoamaan takaisin varjoihin.
Kuulimme siitä, sillä se oli kiinnittänyt yhdellä ruoanetsintämatkallaan meille tutun ihmisen huomion ja tiesimme jo, että ellemme löytäisi sitä pian ja saisi turvaan, ei tarvittaisi kuin yksi alkutalven kylmempi yö, joka veisi sen mukanaan.
Tuon olennon voimat alkoivat olla lopussa, se pysyi vaivoin enää pystyssä seisahtuessaan hetkeksi rapsuttamaan jo vereslihalle kaluttua ihoaan, kun yksi paikallisista eläinrakkaista ihmisistä otti sen kiinni ja sitoi hyvää tarkoittaen koirankoppiin. Tyttö sai pitkästä aikaa ensimmäisen kunnollisen aterian ja kulhollisen vettä. Sen ulkomuoto herätti kuitenkin taas kerran niin suurta inhoa lähipiirin ihmisissä, että he uhkasivat jo heti seuraavana aamuna kutsua paikalle koirarankkurit kuljettamaan sen kunnalliselle koiratarhalle, pois silmistään. Joku keksi piilottaa tytön pieneen pimeään kellarikomeroon ja lopulta sieltä me löysimme koiratytön.
Ensimmäiseksi yöksi käärimme, paremman paikan puutteessa tytön autoon, peitteen sisään nukkumaan ja se sulki silmänsä vaipuen unen lämpöön. Koiran iho oli pahoin infektoitunut ja sen yleiskunto hyvin heikko.
Alkoi kuukausien työ ja hitaasti, mutta varmasti alkoi tytön iho ja samalla sen sielun haavat paranemaan. Nimen Nika se sai suomalaiselta kummitädiltään. Sitä mukaa, kun Nika toipui, sen iloisemmaksi se muuttui. Kun se sai lopulta voimansa takaisin ei ole kulunut päivääkään ettei se näyttäisi ja jakaisi iloaan koko lähipiiriinsä. Nika ei tunnu saavan milloinkaan kyllikseen ihmisen seurasta ja huomiosta. Se janoaa niin kovasti ihmisen seuraa, että on valmis vaikka jyräämään hitaammat karvakaverit päästäkseen siliteltäväksi ihmisen syliin. Tytöstä on kehkeytynyt suoraan sanottuna aikamoinen jokapaikan sählä, jonka nykyinen energisyys saattaa olla jopa liikaa kaikkein rauhallisimmille koirakavereille.
Nikalta löytyy myös hyvin hellyyttävä ja ihmisen silmiin empatialta näyttävä ominaisuus. Tyttö asutti pitkään toipilasaikanaan Adamus-papan kanssa samaa häkkiä ja ellei vierailija heti huomannut myös sen häkkikaveria, Nika tuli haukkumaan ja vaatimaan ihmistä Adamuksen luo kuin näyttäen; ”katso, täällä on mun kaveri, joka ei jaksa lähteä kopista”
Nika, kuten kaikki muutkin sen kohtalotoverit, etsii loppuelämän kotia. Ihmistä, joka sitoutuu ehkä jopa seuraavaksi 15:sta vuotta tyttöön. Nikan tulevalle ihmiselle on selvää, että vaikka tulevaisuudessa löytyisi allerginen uusi ihmiselämänkumppani tai vaikka nykyisestä kumppanista tulisi ero, Nika jatkaa matkaa oman ihmisensä kanssa. Tytön perheessä voi olla vaikkapa leikkisänvilleihin koiriin tottuneita lapsia, kunhan tiedetään jo ennalta ettei heillä ole taipumusta eläinallergioihin.
Nika on säkäkorkeudeltaan noin 45 senttiä.
Nika saapui Suomeen hoitokotiin 16.1.2015.
Nika sai oman kodin tammikuussa 2015.
