[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”4 kk” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Huhtikuussa Magdan hakiessa minua lentokentältä hän kertoi nähneensä matkan varrella kaksi laihaa koiranpentua tien varressa ja päätimme pysähtyä tarkemmin katsomaan tilannetta ja viemään ensiavuksi ruokaa poloisille. Map:n turvapaikat ovat ääriään myöten täynnä joten kävimme päivittän viemässä ruokaa näille kahdelle aina samassa paikassa odottaville, toisiinsa käpertyneille sisaruksille. Kumpikaan ei ensimmäisenä kertana antanutkaan meidän koskea itseenä mutta oppivat tunnistamaan auton ja hännät iloisesti heiluen tulivat meitä seuraavina päivinä vastaan ja osoittivat suurta kiinnostusta ihmiseen ja halusivat selvästi tulla ihan lähelle vielä hieman jännittäen.
Viidentenä päivänä matkalla tuttuun paikkaan tapaamaan kaveruksia kuulimme radiosta varoitetuksen rankkasateista jotka alkaisivat samaisena yönä. Toivoin niin kovasti, että jospa nyt saisimme pennut mukaamme, kunhan ne vain laskisivat meidät kosketusetäisyydelle eivätkä ainakaan peloissaan juoksisi vieressä olevalle autotielle meidän lähestyessä.
Saapuessamme Sanria tulikin yllätykseksi syömään heti ruokaa kädestäni ja uskalsikin syliin asti häntä varovasti vispaten. Sanrialla ei ollut kiire sylistä mihinkään. Sisko Scarlett seuraili kiinnostuneena vieressä ja tekikin hetken perästä Magdan miehen Florinin kanssa täysin samanlaisen tutustumisen. Siinä meidän Florinin kanssa ollessa polvillamme maassa, molemmilla koirat sylissä, Florin heltyi ja tuumasi myös että ”Eiköhän lähdetä, siis me kaikki.” Ja hymyssä suin nostimme koirat autoon.
Magdan takapihan pikkutarhaan päästessään molemmat olivat kovin iloisia pienestä yöpesästään, ruoasta ja puhtaasta vedestä. Sanria oli sisaruksista hieman rohkeampi heti alussa ja ensimmäisen sylissä olo kerran jälkeen ei muuta tehnytkään kuin pyrkinyt vilpittömällä koiran ilolla ihmisen lähelle. Sanriasta kasvaa tämänhetkisen arvion mukaan keskikokoinen koira, toki tarkkaa arviota on mahdoton sanoa. Sanria on todella kiltti ja kultainen pikkumies joka etsii rakastavaa kotia, missä ei enää koskaan hylätä. Ihmistä joka opastaa kaunista pikkupoikaa kotikoiran arkeen ja turvaa, josta Sanria jäi paitsi ollessaan siellä kadun varrella. Istuen, hämmentynyt ja hukassa oleva katse silmissään, odottaen jospa joku tulisi.
Sanria sai oman kodin elokuun lopulla 2014.
