[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”s. 2002″ sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]
25.12.2017
Snappe viettää jo 15. jouluaan Suomessa. Elämä maistuu vielä hyvin, vaikka vauhti onkin jo hieman hiipunut <3
Kuulumisia Snappen perheestä 16.9.2016
Snappe tuli meille joulukuussa 2002 noin puolen vuoden ikäisenä, eli on ollut tosi kauan meillä. Snappe on edelleen elossa ja taitaa olla vanhimmasta päästä Tallinnan koiratarhalta pelastetuista koirista. Ikää Snapella on jo yli 14 vuotta. Snappe on pysynyt terveenä – tosin nykyään kuuro, mutta elämä sujuu seniorilla rauhallisessa tahdissa.
Laitoin kuvan liitteeksi näin vanhuspäiviltä takan edessä :-)
Mukavaa jatkoa teille tärkeässä työssä kodittomien pelastamisessa!
Terveisin Raija
[divider scroll_text=””]
2.11.2005
Pakko näin ylpeänä kertoa, että olimme Snapen kanssa edustamassa Vantaata pelastuskoirien kaupunkiottelussa viime lauantaina. Viime hetkellä meidät sinne laitettiin, kun osallistuva koira sairastui. Meni hienosti, vaikka jännitinkin mielettömästi.
Tuloslinkki: http://www.palveluskoira.info/vpy.php
Tulokset löytyvät uutiset osiosta. Telineitä näköjään tarvii alkaa harjoittelemaan ;-) ja se viimeinen maaliukko jäi ilmaisematta, vaikka Snappe sen löysikin.
Raija
[divider scroll_text=””]
Snappe heinäkuussa 2004
[divider scroll_text=””]
Kuulumisia syyskuussa 2003
Snappe tuli Varjupaikista viime joulukuussa. Kaikki on mennyt Snapen kanssa hyvin, tosin Snappe oli ehkä vasta 7 kk kun tuli meille, eli pentukoiran kanssahan kaikki menee yleensä suht ok. (Tosin tällä viikolla katosi väliovesta alaosa, eroahdistus alkoi puolen vuoden jälkeen, mutta eteenpäin yritetään.)
Snapen kanssa harrastetaan pelastuskoirien raunioetsintää ja tottista, myöhemmin tulevaisuudessa pelastushakua. Nyt etsinnässä on perheeseen toinen koiralapsi Varjusta ja Snapelle kaveri:)
Terkuin Raija
[divider scroll_text=””]
Tarhakertomus 12/2002
Meillä on aikaisemmin ollut englannin cockeri, josta jouduimme pahan sairauden takia luopumaan jo 9-vuotiaana. Nyt olemme olleet ilman koiraa viimeiset 5 vuotta odottaen, että lapset kasvavat isommiksi ja järkevimmiksi. Nyt pojat ovat 8- ja 10-vuotiaat, joten ajattelimme ottaa koiran taloon. Ensin tietysti kävi pentukoira mielessä ja vasta ensi kesänä, jolloin on lomaa pidemmälti.
Mutta mutta, niinkuin monelle muullekkin on käynyt eksyin PK:n sivuille syksyllä. Sivuilla olen käynyt melkein joka päivä ja pentukoira vaihtui kodittomaan koiraan tarhalta. Sitten alkoi miettiminen minkälainen koira. Päädyimme nuoreen urokseen (en ole koskaan ollut narttujen kanssa tekemisissä) jo lastenkin takia. Jotenkin pelotti ottaa vanhempaa koiraa, jonka kanssa alku olisi ehkä vaikeampaa ja luottamuksen saaminen veisi aikaa.
Lapset tulevat koulusta iltapäivällä ja joutuvat käyttämään koiran ulkona ja olemaan iltapäivän koiran kanssa keskenään kotona. Todellakin arkailin vanhempia koiria, vaikka niitä olisi ollut monta pahemmassa hädässä kuin Snappe. Niin, alle vuoden ikäiseen Snappeen sitten päädyttiin. Vaihtoehtona olisi ollut Raisu (itse olisin ottanut molemmat, mutta mies pisti hanttiin). Soitin Miialle torstaina ja jo Sunnuntaina oltiin satamassa vastassa Snappea. Siitä se meidän yhteinen elämä alkoi, kun Snapen jouduin väkisin laittamaan autoon.
Kotona tutustuttiin ensin hiljalleen paikkoihin. Jonkin verran ruokaa, Snappe söi varauksella. Ei tosiaankaan hotkinut vaan jätti osan kuppiinsa. Ulkona käytiin ruuan jälkeen…ei tehnyt mitään. Kun kotiin päästiin teki heti lirut keittiön lattialle. Hieman rauhoituttua mentiin suihkuun. Ei oikein ollut mieleen, muttei vastaankaan laittanut. Saatiinpa se eläintarhan haju pois. Sitten nukkumaan. Tosin itse nukuin vain tunnin sinä yönä. Snappe heräsi vähän väliä uikuttamaan ja vahtimaan missä olen.
Seuraavat päivät menivät ihmeen helposti. Olin itse lomalla, joten minulla oli aikaa totuttaa Snappea uuteen kotiin. Pikkuhiljaa harjattiin turkki ja leikattiin kynnet (sujuivat ongelmitta). Sisäsiisteys oli alussa sitä ja tätä. Ehkä stressinkin takia ja mistä sitä tietää onko Snappe ikinä ollut kenenkään kotona vai kulkukoirana vain. Mutta maanantaina iltapäivällä teki jo jotain uloskin josta mahtavat kehumiset ja makupalat. Nyt enää silloin tällöin lirauttaa leikkiessään lattialle. Tosin joutuu käyttämään ulkona vähintään tunnin välein illalla, kun olemme kotona.
Ensimmäiset kaksi viikkoa Snappe vietti nukkumalla. Pikkuhiljaa on luottamus kehittynyt ja nyt jo näkee uniakin eli nukkuu tosi sikeästi. Ei enää herää joka ääneen. Tosin seuraa minua kuin hai laivaa. Istuu vessankin oven edessä vahtimassa etten karkaa. Mutta onneksi yksin ollessaan on aivan hiljaa, nukkuu vain. Ei mitään tuhoja ole tehnyt asunnolle ainakaan vielä. Aloitinkin yksinolokoulutuksen heti alussa minuutti kerrallaan ja pidensin pikkuhiljaa aikaa.
Eläinlääkärissä käytiin heti parin päivän jälkeen kotiutumisesta ja kaikki oli kunnossa. Vaikkei mitään ohjetta ell:ltä tullut, olen madottanut Snapen laajavaikutteisella matolääkkeellä kaksi kertaa ja laittanut Exspot-loishäädön vielä varmuudeksi. Ja rokotukseen mennään Tammikuun alussa.
Nykyään alkaa Snapen oma luonne tulla esille ja hurja leikkiminen on päällä, kun olemme kotona. Pusumaakari poika on ja kaipaa hirveästi hellyyttä. Pojat käy herättämässä aamulla pussaamalla. Ulkona ollaan tutustuttu muihin koiriin, tosin Snappe ottaa uroskoirat vastaan mahtavalla haukkumisella, oikein vihaiselta vaikuttaa, mutta häntä heiluu ja kun pääsee nuuskimaan on kuin mikä tahansa pentu temmellysseuraa etsimässä. Koirapuistossa on jo monta kaveria.
Näin meidän ensimmäinen kuukausi on mennyt.
Suuret kiitokset Miialle ja koko PK:n porukalle tästä mahtavasta työstä, mitä teette hylättyjen eläinten suhteen. Annoitte meille ihanan perheenjäsenen.
Terkuin Raija & perhe ja Snappe
[divider scroll_text=””]
