[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Enkeli” sukupuoli=”Uros” leikattu=”Kastroitu
” sijainti=”Suomessa”/]Spartasta on tullut enkeli joulukuussa 2018.
”Spartan selkä kuvattiin vuonna 2016 ja kuvista todettiin, että muutaman nikaman välissä oli kalkkeutumaa. Eläinlääkäri jo silloin varoitteli, että jossain vaiheessa todennäköisesti alkaa vaivaamaan. Joulukuun lopussa 2018 huomasin, että poika laahasi lenkillä toista takajalkaansa. Ilmeisesti oli tehnyt näin jo jonkun aikaa, koska lihakset olivat jo paljon pienemmät kuin toisessa jalassa. Kipua Sparta ei koskaan näyttänyt. Silloin kun Sparta meille tuli niin lupasin pojalle, että kipujen kanssa ei tarvitse enää ikinä elää, joten oli aika tehdä raskas päätös ja päästää poika pois…
Eläinlääkärin vastaanotolla Spartan silmistä ja koko olemuksesta näki, että poika oli valmis lähtemään viimeiselle matkalle. Sparta tiesi olevansa turvassa, oman ihmisensä sylissä… ❤️”
Spartacuksen kuulumisia 22.9.2016
Spartacus on ollut meillä nyt kohta 5 kuukautta. Alkuvaikeuksien jälkeen pojasta on kuoriutunut kaikkien lellipoika. Alussa Sparta ei halunnut ulkopuolisia päästää pihaan, mutta nopeasti tajusi että vieraat on kivoja ja niiltä saa herkkuja. :)
Muutaman kerran on ottanut yhteen meidän nartun kanssa, mutta muuten elämä kolmen koiran laumassa on sujunut todella hyvin. Yhdessä vahditaan pihaa ja ajetaan kaikki omaan pihaan eksyneet linnut pois.
Poika on valloittanut kokonaisen sohvan itselleen ja jalat pystyssä öisin nukkuu sohvalla ja kuorsaa kovempaa kuin talon isäntä. Juuri käytiin rokotuksilla ja verikokeissa (kokeitten perusteella täysin terve poika) ja lääkärikin yllättyi kuinka nätisti poika käyttäytyi.
Muiden koirien ohittaminen lenkillä ei suju täysin ongelmitta, mutta luulen että syy on siinä että emäntää pitää puolustaa kaikelta pahalta. Ja onhan ne toiset koirat aina välillä vähän pelottavia, mutta eiköhän se aika tämänkin asian korjaa. :)
Parasta Spartan mielestä on ehkä pitkään nukkuminen ja namien etsiminen… Onkin oppinut jo sanan ”etsi” ja sienimetsässä muutamaan kertaan sieniä löysikin.
Syksyterveisin, Jaana, Tero, Sparta, Nero ja Nala
23.2.2016: Spartacus etsii uutta kotia, jossa ei olisi pieniä lapsia
Nykyisen kodin kertomaa pojasta: ”Spartacus lensi Suomeen lokakuussa luoksemme. Lentokentällä kuljetusboksista katseli kaunis nappisilmä uteliaana uutta ympäristöä. Kun pääsimme kotiin muun lauman luokse, pojalla oli kova kiire ulos kuljetusboksista tutustumaan uuteen paikkaan ja toisiin koiriin. Alussa poika oli kovin hämillään kodin äänistä, televisiolle haukkui ja varasti ruokaa pöydiltä. Aika kului ja Spartacus tajusi kotikoiran elämän, tarpeet tehdään ulos ja ruoka tulee kupista, sitä ei varasteta pöydiltä. Yksin jäämisessä ei ole mitään pelottavaa, ihminen tulee aina takaisin ja siksi voi torkkua sillä aikaa kun on yksin kotona. Televisiosta tulevat äänet eivät uhkaa häntä eikä vieraita ihmisiä tarvitse haukkua, riittää että ilmoittaa muutamalla haukunnalla että joku on pihassa. Vieraisiin ihmisiin suhtautuu alussa varovasti, mutta pienen hetken jälkeen tulee jo pyytämään rapsutuksia. Hihna oli alussa todella kummallinen juttu mutta muutaman lenkin jälkeen hihnakävelyt rupesi onnistumaan. Spartacus kävelee nätisti hihnassa vetämättä, eikä juurikaan kiinnostu vastaantulevista koirista tai ihmisistä.
Spartacus on luonteeltaan iloinen hännänheiluttaja, kaikkien kaveri. Tulee toimeen kaikkien koirien kanssa sukupuoleen tai kokoon katsomatta. Kissatkin ovat tutustumisen jälkeen kivoja otuksia. Alle kouluikäisiä lapsia Spartacus jännittää ja siksi olisi hyvä, että Spartan kodissa ei olisi alle kouluikäisiä lapsia. Lasten äänekkäät leikit ja nopeat liikkeet saavat pojan hyvin hämilleen ja stressaantuneeksi.
Spartacus nauttii suunnattomasti touhuta oman ihmisen kanssa ja lempijutut ovat harrastukset missä on vauhtia ja fyysistä rasitusta. Nenätyöskentelyssä Spartacus on uskomattoman taitava. Siksi olisi toivottavaa että kodissa olisi pojalle runsaasti aikaa harrastaa sen kanssa, koska sohvaperunaksi tätä koiraa ei ole tehty.
Hoitotoimenpiteet ovat Spartacuksen mielestä hemmottelua. Kynnet antaa leikata nätisti, pesulle mennään enemmän kun mielellään. Paukkupakkasilla nauttii lämpöisistä vaatteista jopa tossuista. Kurakeleillä tulee itse tarjoamaan tassua kerrallaan pyyhittäväksi. Päivän päätteeksi on mukava käydä maaten ihmisen jalkojen juurelle uneksimaan meneestä päivästä ja nauttimaan kodin lämmöstä ja turvasta.
Spartacus sai uuden, oman kodin huhtikuun lopulla 2016.
[divider scroll_text=””]
Spartacus oli tarhalla ollessaan mukana yhdistyksen kummi-ohjelmassa.
Kummit: Maarit, Katja, Riitta, Anna ja Ulla Kauppila.
[divider scroll_text=””]
Tarhakertomus 05/2012
24. toukokuuta Magda ja Florin olivat ajamassa tapansa mukaan Angels Placeen hoitamaan tarhan koiria, kun he näkivät kadulla kaksi suurta mastiffia repimässä valkoista likaista katukoiraa. Mastiffien omistajat – kaksi romanialaista teinipoikaa yllyttivät koiriaan käymään uudelleen ja uudelleen koiraraukan kimppuun. Florin pysäytti auton ja juoksi väliin tappeluun, jolloin teinit hyökkäsivät hänen kimppuunsa sillä seurauksella, että Florinin jalka murtui. Magda yritti saada kiinni vahingoittunutta koiraa, mutta se pakeni loukkaantuneena ja paniikissa karkuun paikalta. Tapahtumapaikalle saapui poliisi, jolle Magda ja Florin joutuivat selvittämään tilannetta ennenkuin pääsivät etsimään loukkaantunutta koiraa. Sitä ei näkynyt missään ja oli hyvin todennäköistä, että se oli piiloutunut jonnekkin tekemään kuolemaa. Joka päivä ajaessaan koiratarhalle Magda ja Florin etsivät kuitenkin koiraa, mutta siitä ei näkynyt vilaustakaan.
31. toukokuuta matkustimme Teresian kanssa Giurgiuun Romaniaan. Työskentelimme yhdessä Magdan ja Florinin kanssa koko päivän Angels Place-tarhalla ja illalla kotimatkamme suuntautui tuttua reittiä kohti kotia. Jonkin aikaa ajettuamme Magda huudahti ”seis, tuolla on se koiratappeluun joutunut koira, josta kerroin teille”. Tien viertä ontui likainen ja hyvin laiha, väsynyt koira, joka näytti ikälopulta. Pysäytimme auton ja houkuttelimme koiraa ruualla. Olimme jo päättäneet yrittää saada sen kiinni, jotta pystyisimme tarkastamaan sen kunnon ja hoitamaan sen vammat. Koira oli kuitenkin liian pelokas ja hypähti joka lähestymisyrityksestä kauemmas ja väläytteli hampaitaan. Yritimme kaikki vuorollamme tuloksetta saada sitä kiinni. Koira oli menettänyt täysin ymmärrettävästi luottamuksensa ihmisiin. Huomasimme rautalangan, joka oli kiristetty tiukalle koiran kaulan ympärille ja yritimme entistä enemmän maanitella sitä saadaksemme sen kiinni, jotta saisimme pois sen kurkkua kuristavan raudan. Yritimme kahden tunnin ajan kaikin keinoin ja alkoi tulla jo pimeää. Tuntui toivottomalta saada herätettyä koiran luottamusta niin paljoa, että olisimme kyenneet saamaan sen kiinni. Muutaman kerran sain kosketettua sitä, mutta heti liikuttaessani kättäni lisää koira kavahti ja varoitti irvistellen tulemasta lähemmäs.
Päätimme antaa koiran rauhoittua. Sovimme, että tulemme siitä lähtien joka päivä ruoan kanssa ja koitamme rakentaa koiran luottamusta pikkuhiljaa. Istuimme kaikki neljä autoon, kun huomasimme koiran hiipivän auton vierelle. Ajattelin vain ettei se halua jäädä, se pyytää apua, vaikka ei uskalla luottaa. Pyysin saada yrittää viimeisen kerran…
En muista tarkkaan miten kaikki tapahtui sen jälkeen. Sain jotenkin otteen koiran kaulassa olevasta rautalangasta ja vaikka koiraan sattui ja se oli täysin paniikissa tiesin etten voi päästää irti tai emme saa sitä koskaan enää kiinni. Koira rimpuili ja yritti purra ja pelkäsin sen kuristuvan rautalankaan. Florin juoksi apuun ja Magda haki nopeasti autosta peitteen, jonka heitimme koiran päälle. Se yritti edelleen peloissaan purra meitä kaikkia ja päästä pakenemaan. Monen yrityksen jälkeen Florin sai rautalangan koiran kaulan ympäriltä pois ja kannoin sen peittoon kiedottuna sylissäni autoon.
Aluksi koira säpsähteli auton osuessa monttuihin ja yritti vapauttaa itsensä taas käyttäen hampaitaan, mutta pikkuhiljaa se rauhottui syliini ja kuiskin sen korvaan ”kulta, kaikki on hyvin, olet nyt turvassa”. Päätimme viedä koiran Magdan ja Florinin talolle ja siellä kylpyhuoneeseen, jossa oli viileää ja rauhallista. Koira näytti väsyneeltä koko elämään, niin vanhalta ja luovuttaneelta, että pelkäsin meidän löytäneen sen liian myöhään. Saatuaan hetken levätä se kuitenkin joi ja söi ja alkoi rauhoittua. Itseensä se ei kuitenkaan halunnut koskettavan, mutta huomasin miten se käänsi päätään, kun toistelin sille taas ”olet kulta nyt turvassa”.
Seuraavana aamuna löysin kylpyhuoneesta edelleen hyvin väsyneen koiran. Se ei jaksanut nousta ylös, mutta oli yön aika kakannut ja pissanut ja ruoka maittoi taas. Jouduimme aluksi antamaan sille hyvin pieniä annoksia useita kertoja vuorokaudessa, koska se oli nähnyt niin kauan nälkää ja suuremmat annokset olisivat voineet olla sille jopa hengenvaarallisia. Saman päivän iltana sain silitellä koiraa vasemman puolen korvasta, oikeaa puolta se aristi eikä antanut koskettaa. Päivä päivältä me etenimme pienin askelin ja sain lopulta tutkia ja hoitaa pojan haavat ja katsoa sen hampaatkin. Yllätys oli suuri kun valkoiset, hyväkuntoiset hampaat paljastivat koirapojan tuskin paria vuotta vanhemmaksi, kun olimme ulkoisesta olemuksesta päätelleet sen olevan jo vanhus. Itkin liikutuksesta, kun ensimmäistä kertaa poikaa hoitamaan mennessäni se heilutti minulle häntää. Seuraavan kerran kyyneleet nousivat silmiini, kun koirapoika hypähti innoissaan minua vasten mennessäni sen luokse.
Poika vahvistui ja uskalsimme antaa sille matokuurin ja ulkoloishäädön. Antibiootteja ja vitamiinigeeliä se oli saanut löytymisestään asti. Oli tullut myös aika ristiä koirapoika ja varoitin jo valmiiksi etten tule kelpuuttamaan ehkä mitään nimeä, ettei mikään ole tarpeeksi ”hyvä” tälle pojalle. Magda mietti vain hetken ja kysyi sopisiko Spartacus ja olimme yksimielisiä nimen sopimisesta täydellisesti. Laitan vain kädet ristiin ettei tämä urhea Spartacus joutuisi enää koskaan yhteenkään taisteluun elämässään vaan pääsisi lopulta kotiin ja lopulliseen turvapaikkaansa.
Spartacus on tällä hetkellä Magda´s Angels Place – koiratarhalla. Se on toipunut hyvin ja tuntuu päässeen yli pelostaan toisia koiria kohtaan. Spartacuksen kuntouttaminen on kuitenkin vielä kesken ja ennen sen kotiuttamista toivoisimme pystyvämme viemään sen perusteelliseen terveystarkastukseen eläinlääkäriin, jonka jälkeen kastroitavaksi mikäli sen kunto sen sallii. Etsimme Spartacukselle Suomesta hyvin sitoutunutta, kokenutta ja äärimmäisen rakastavaa kotia. Me emme osaa vielä varmuudella sanoa millainen koti olisi täydellinen juuri tälle koiralle, mutta sitä me olemme nyt etsimässä. Se ei osaa kulkea hihnassa, me emme tiedä onko se sisäsiisti, emmekä tiedä miten se suhtautuu esimerkiksi vieraisiin miehiin tai lapsiin. Tarkoituksemme olisi tuoda Sparta ensin hoitokotiin Suomeen, jossa se saa ottaa ensimmäiset askeleet harjoittelussaan kohti oikeaa koiranelämää ja sen jälkeen rauhassa etsiä juuri se oikea ihminen.
Spartacus sai oman kodin lokakuussa 2015.
[divider scroll_text=””]
