[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Enkeli” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]8.5.2015 ”Yhteinen taipaleemme alkoi heinäkuussa 2005 Laagrin Varjupaikista. Laagrin tarhalla minua oli vastassa nöyristelevä karvakasa, joka varovasti nousi jalkojani vasten seisomaan rapsuteltavaksi. Hetkeä aikaisemmin Timmu oli näyttänyt Katariinalle hampaita, sillä sen oli pitänyt vahtia suurta herkkua omassa häkissään, luuta.
Kuulin, että tarhalla Timmu oli virolaisen vanhemman hoitajan lempikoira joka oli nimennyt sen ’Timmuksi’. Kun se oli joutunut lopetusuhan alle, päätin varata Timmun ja tarjota sille kodin. Vaikuttihan se haastavalta mutta kivalta koiralta johon olin ihastunut nettikuvauksen perusteella.
Kotiin tultua Timmu vaati paljon työtä, sillä energiaa riitti. Kotona ilmeni, että Timmu veti hihnassa kuin höyryveturi, haukkui yksin ollessa, ei ollut täysin sisäsiisti sekä oli epäluuloinen vieraita miehiä kohtaan. Siitä alkoi minun elämäni koirakoulu ylä,- ja alamäkineen. Minulla oli kotona ennestään Justiina koira, joka taas oli ulkonäöstä huolimatta hyvin helppo koira.
Timmu rakasti ulkoilla, uida ja viettää aikaa ihmisen seurassa, hän aina heilutti iloisesti häntää ja oli aina valmis uusiin seikkailuihin. Vanhassa kodissa hän viihtyi hyvin pihalla vahtikoirana ja päivysti usein ison kiven päällä. Minulla on aina ollut sellainen tunne, että Timmu kuvitteli minun olevani sen morsmaikku.
Kaikista ongemista huolimatta Timmusta tuli hieno perhekoira, sillä meille syntyi vielä kaksi ihmislasta ja kissakin liittyi laumaamme.
Viimeisinä vuosina Timmulle tuli sairauksia, mm. autoimmuunisairaus ja lopuksi syöpä. Loppuun asti Timmu oli minulle hyvin uskollinen, eikä halunut näyttää heikkenemisen merkkejä. Hän ei millään olisi halunut luovuttaa, sillä hän ei ollut luovuttaja tyyppiä. Sairauden edetessä jouduin tekemään elämäni vaikeimman päätöksen ja päästää Timmu pois. 7.4.2015 noin 13-16 vuotiaana Timmusta tuli enkeli.
Suru on suuri, enkä tule ikinä unohtamaan sitä. Timmu oli elämäni koira. Kiitos Timmu, että sain olla osa elämääsi.
Jenni”
[divider scroll_text=””]
Tarhakertomus 05/2005
Mörkö on n. 5-vuotias sosiaalinen uros. Tullessaan tarhalle se alkuun aristeli vieraampia ihmisiä, mutta nykyään se on iloinen ja reipas poika, joka on kaikkien kaveri. Mörköä ulkoilutetaan tarhalla vapaana, eikä se ole koskaan edes yrittänyt karata. Se ei myöskään mene haastamaan riitaa kellekään, vaan juoksentelee omia reittejään ja tutkii ympäristöä aiheuttamatta kenellekään hankaluuksia. Ainakaan pihalla Mörkö ei myöskään aja takaa kissoja ja tulee myös urosten kanssa toimeen. Mörkö on siis hyvin kiltti mutta vaatii myös kärsivällisyyttä ja rajoja, sillä tällä n.40cm korkealla pojalla riittää myös paljon virtaa.
Mörkö, uudelta nimeltään Timmu, sai kodin heinäkuussa 2005.