
24 maalis Ilpon ja Inton aika uhkaa loppua – haemme heille uutta kotia
Haemme uutta kotia Ilpolle ja Intolle kiireellisesti. Nykyinen koti ei voi pitää niitä enää kauan ja poikia uhkaakin piikille vienti.
Ilpo on ehtinyt vaihtaa nimeä jo useampaan kertaan. Alunperin tunsimme Ilpon nimellä Ilmari. Ilmari on nyt jo kolmatta kertaa hakemassa uutta kotia sivuillamme. Ilmari-nimi vaihtui kodinvaihdon myötä ensin Ivaniksi ja toisen kodinvaihdon myötä Ilpoksi vuonna 2007.
Ilpo ja Into tulivat alunperin sivuillemme Andrea-pentuina Rakveren tarhalta.Pentujen emä oli tarhalla oleva saksanpaimenkoirasekoitus, joka tuotiin kodistaan tarhalle. Kodissa sanottiin olevan myös mäyräkoirauroksen, joka lieneekin pentujen isä. Ilposta ja Intosta kasvoi 40 cm korkeita ja n. 25 kilon painoisia pötkylöitä.
Into on luonteeltaan perusrauhallinen, kuten ikään jo kuuluukin. Ilpon hyviä puolia on innokas ja reipas olemus. Molemmat ovat hyvin haukkuherkkiä, joten eivät sovellu kerrostaloon. Pojat tulevat hyvin toimeen keskenään. Ilpo ei tule toimeen muiden koirien kanssa, eikä sitä voida sijoittaa lapsiperheeseen. Into on sopeutuvaisempi. Se tulee toimeen muiden koirien kanssa ja myös lasten, jos vain lapset ymmärtävät antaa Intolle omaa tilaa ja rauhaa. Molemmat ovat hyvin ihmisrakkaita ja tykkäävät olla lähellä.
Pojat ovat perusterveitä ja niillä olisi vielä monta elinvuotta jäljellä. Mikäli sinulla on mahdollisuus antaa koti Ilpolle ja/tai Intolle ota yhteyttä Piaan.
Auta meitä etsimään Ilpolle ja Intolle koti loppuelämäksi! Pojat ja me kiitämme!
KIITOS <3
Intolle on löytynyt kotihoitopaikka Helsingistä :-)