Tyttöpennut Adelina, Cameron ja Kimiko odottavat omaa kotia Rakveren kassiabin hoivissa. Niiden neljä veljeä ovat jo saaneet kodit Eestistä, mutta näitä tyttöjä ei ole kysynyt kukaan. Hoitoperhe käyttää lapsista hellyttelynimeä siilike eli pikkuinen siili, koska ne olivat tullessaan piikikkään pörröisiä tuhisijoita, joita ei erottanut toisistaan millään. Nyt suunnilleen neljän ja puolen kuukauden ikäisenäkin se on vielä vaikeaa, niin saman näköisiä nämä kolme siilityttöä ovat. Luonteessa niillä on kuitenkin pieniä eroja.
Adelina on trion pomo. Se tulee toimeen toisten eläinten kanssa, mutta pyrkii jo näin nuorella iällä näyttämään toisille ”kaapin paikan”. Myös tämä neito on hyvin ystävällinen, mutta sen luonteesta löytyy ripaus särmää ja kokeilunhalua. Adelina kasvaa aikuisena luultavasti noin 60 senttimetrin säkäkorkeuteen.
Adelina sai kodin helmikuussa 2008.