Agriopa

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Agriopan tarina on sieltä tavllisimmasta päästä. Kaunis ja suloinen pentu otettiin kahden kuukauden ikäisenä pallerona tarhalta perheeseen… kului neljä kuukautta ja tarhalle palaa edelleen kaunis, mutta hurjasti kasvanut, puolivuotias energinen ja leikkisä tyttö, jolle ei enää riittänyt aikaa, huomiota, tilaa….
Agriopa, kavereitten kesken Agi on tainnut imeä vaikutteita nimestään, sillä se tuntuu olevan varsinainen agilityhirmu! Ihan mikä tahansa penkki tai aita, sitä on päästävä kokeilemaan, kiipeilemään ja hyppimään esteiden yli. Se on Agille ehdottomasti se ykkösjuttu, jota neito rakastaa yli kaiken. Hyvänä kakkosena tulee tottelevaisuuskoulutus, jonka alkeita Agille onkin opetettu ja sillä riittäisi motivaatioita opetella vielä paljon lisääkin. Tietysti siis sen normaalin koiranelämän rinnalla, mihin kuuluisi Agin unelmissa sopivasti lenkkeilyä, juoksentelua, hyvää ruokaa ja oma paikka jossa levätä, sekä se kaikkein tärkein, oma ihminen tai perhe, jotka eivät sitä enää hylkää.

Agi on luonteeltaan iloinen, avoin, ystävällinen, kiltti ja tietysti energinen touhottaja, joka ymmärtää ja arvostaa myös silityksiä ja hellittelyä. Lenkillä mennään ensin hihna kireellä, mutta kunhan isoimmat höyryt tylsästä häkkielämästä on saatu purettua, meno hidastuu ja muuttuu monta pykälää miellyttävämmäksi. Agi sopisi ainakin uroksen kaveriksi, narttujen kanssa Agia ei ole kunnolla vielä testattu. Agi tulee kasvamaan vielä hyvinkin, nyt se on n.55 cm korkea.

2.1.2008 Agria on testattu myöskin kissojen kanssa. Niihin se suhtautui varovaisesti ja ujosteli, vaikkei sen elämänasenne sellainen muuten olekaan ;) Agri sopii siis myös kissakotiin. Muuten Agri on edelleen oma iloinen ja positiivinen itsensä. Sen motto tuntuu olevan;” kaikki käy!”, sille sopii koti uroksen kaverina tai vaikka nartunkin taikka sitten ihan ainoanakin koirana, kunhan omistajalla on sitten aikaa touhata tyttösen kanssa tarpeeksi :)

Agriopa sai kodin tammikuussa 2008.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020