Anil

Anil

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”2 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”Steriloitu
” sijainti=”Suomessa”/]Kuulumisia kodista kesäkuussa 2013: Emma alias Emppu (ent. Anil) saapui Suomeen 15.5. ja kohtasi heti uuteen kotiin tullessaan tulevat koirakaverinsa sekä kissat. Koiriin tutustuminen tapahtui huolella ja kissat tutkailtiin tarkkaan – tutustuminen meni todella hyvin.

Ensimmäisen yön Emma nukkui vieressäni sohvalla, ja siitä alkoi minun ja lelujen omiminen. Murina alkoi, jos joku yritti tulla viereeni tai ottaa leluja itselleen. Kerran kollimme sai kyytiä, kun haisteli kenkiäni, mutta se ei moisesta välittänyt, kissamme kun eivät onneksi provosoidu tuollaisesta. Tästä sitten alkoi Emman opettaminen, että tavarat ovat yhteisiä ja muillekin jaetaan huomiota. Nyttemmin Emma ei enää murise, mutta haukkumisen vähentämistä vielä harjoittelemme.

Emma solahti perheeseemme sulavasti ja vaivattomasti. Lenkkeily ja hihnassa kulkeminen sujui heti hyvin, ja Emma kulkeekin muiden koirien ohi kauniisti, ja suhtautuu vieraisiin ihmisiin ja koiriin täysin luottavaisesti. Emma osaa pyynnöstä istua ja ruokaa saadessaan istuu ja katsoo silmiin. Emma oppi nopeasti sisäsiistiksi, ja se tunnistaa uuden nimensä lisäksi myös muita sanoja. Luonteeltaan Emma on avoin, sosiaalinen, leikkisä, herkkä ja aivan valloittava koirapersoona. J

Arki on palannut, ja tuntuu kuin Emma olisi ollut meillä aina. Lenkeillä käydään metsässä, poluilla ja kadulla, pihalla Emma painii ja juoksee koirakaveriensa kanssa. Iltaisin katson Emman kanssa telkkaria Emman käpertyessä viereeni (tai melkein syliini). Uskomatonta, että tämä pieni sydämenvalloittaja tuli vasta kuukausi sitten kotiimme, niin hyvin se on meille sopeutunut. Tiesin heti kun näin Emman kuvan, että Emma kuuluu meidän joukkoomme, ja minusta tuntuu, että Emmakin tuntee olevansa nyt kotona.

Lämmin kiitos Pelastetaan Koirat ry:lle hienosta työstänne, ja kiitos että saimme Emman perheeseemme.

-Malla ja Emma-

[divider scroll_text=””]

Tarhakertomus

Anil kiinnitti kunnallisella tarhalla ollessaan huomion itseensä kovilla pyrkimyksillään päästä ihmisen luo. Se tuijotti herkeämättä kaikkia tulijoita ja koitti mahtua häkkinsä verkkoaidasta ihmisen tykö. Samanlainen Anil on vieläkin. Se ei tunnu saavan koskaan tarpeeksen ihmisen seurasta ja sylittelystä. Anil on luonteeltaan iloinen ja pirteä ja todella sosiaalinen, jopa aivan vieraidenkin ihmisten seurassa. Se hyppii innoissaan tervehtimään ja saattaa suorastaan villiintya huomiota saadessaan. Anil tulee hyvin toimeen kaikenikäisten -ja kokoisten koirakavereiden kanssa eikä se vaikuta ilmaisevan itseään haukkumalla.

Anil on iältään parisen vuotta. Sen säkäkorkeus on suunnilleen 40 senttiä ja painoa sillä on noin 12 kiloa. Anil tullaan steriloimaan ennen kotiin lähtöään.

Anil sai oman kodin toukokuussa 2013.

[gdl_gallery title=”anil” width=”210″ height=”205″ ]

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.