[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Antonia muistuttaa kovasti, ilmeisesti siskoaan, Anettea. Nopeasti vilkaistessa tyttösiä on vaikea erottaa toisistaan. Antonia on hitusen korkeampi (vajaat 60cm) ja sillä on hiukan pyöreäpi pää. Antonia on arahko mutta myös utelias. Kun sen häkkiin menee voi lukea sen silmistä halua tulla ihmisen luokse mutta myös arkuutta, joka estää sitä tulemasta. Ihmisille Antonia ei hauku, mutta viereisen häkin koiran kanssa sisaruksilla jotain suukopua oli. Tarhalle tullessaan Antonialla oli sienitartunta, jonka vuoksi se oli pitkään karanteenin puolella. Se on nyt voitettu ja turkki alkaa kasvaa takaisin karvattomiin kohtiin. Suloinen, pehmeäkorvainen nuorehko neitokoira! Iältään alle 2 vuotias.
Anette ja Antonia 09.11.06
Näillä sydäntenmurskaaja tytöillä on jo kiire kodinsaannin suhteen. Tytöt ovat reipastuneet kovasti ja tulivat hännät villisti heiluen tervehtimään vieraita. Vasta pantojen sovittaminen sai tytöt perääntymään pienen koppinsa ovelle, josta pikku-tytöt kurkkivat ystävällisen uteliaina. Kotikoiran arkirutiineissa on vielä harjoittelemista, mutta tyttöjen vilpittömällä ja ystävällisellä asenteella kaikki tulee varmasti ajan kanssa onnistumaan. Tytöille tekisi hyvää saada esimerkkiä joltain vanhemmalta konkarilta, eli tytöt luovutetaan myös eri perheisiin.
Antonian kuulumisia kodista 8.8.2007
Antonia, tuttujen kesken Ninni tai Nipsu, tuli minulle alun perin vähän vahingossa. Kävin marraskuun 2006 alussa tutustumisreissulla Tallinnan tarhalla ystävieni Mintun ja Jossun kanssa – ihan täysin vailla koiranottoaikomuksia, niin kuin itse sinnikkäästi väitin. Noin viikkoa myöhemmin Jossu ilmoitteli, että osa tapaamistamme koirista oli joutunut lopetuslistalle ja muutaman päivän kuluttua meillä sitten olikin jo koira ”kotihoidossa”.
Ninni pelkäsi aluksi lähes kaikkea – portaita, tiskikonetta, vieraita ihmisiä ja jopa Mintun pientä rauhallista Popi-spanielia. Hihnassa käveleminen oli niin pelottavaa, että ensimmäiset päivät neiti pidätteli ulkona ja säästi tarpeensa sisälle. Ninni kotiutui kuitenkin helpommin kuin olin odottanutkaan. Sillä tuntui olevan aivan valtava halu sopeutua, minkä lisäksi se osoittautui hyvin uteliaaksi ja meni pyytämättäkin katsomaan uudelleen pelottavaksi kokemaansa asiaa. Kolmantena Suomi-päivänään Ninni olikin sitten jo sisäsiisti ja käveli emännän suureksi helpotukseksi ihan itse portaita viidenteen kerrokseen.
Nipsu on rentoutunut ihan silmissä, ja näin reilun puolen vuoden yhdessä olon jälkeen on ajoittain kovin vaikeaa muistaa, ettei se taustansa puolesta ole ihan tuiki tavallinen kotikoira. Parhaiten mieleeni ovat jääneet Ninnin ensimmäiset tyytyväisyyden örähdykset, kun se rojahti maha täynnä sängylle nukkumaan, ensimmäiset vähän epävarman oloiset leikkimisyritykset, ensimmäiset villit juoksuhepulikohtaukset… Ninni rakastaa juoksemista yli kaiken ja juokseekin sitten kovaa ja ketterästi. Juoksemisen ohella Nipsu harrastaa talleilua ja hevosten kanssa puuhailua sekä painimista ja riekkumista erityisesti bestiksensä Deksun kanssa. Mökkeily on Ninnin mielestä sikasiistiä. Mökillä voi vapaasti haukkua naapureita ja auttaa ihmisiä puutöissä sekä lämpimällä ilmalla pulahtaa järveen viilentelemään. Kesän kiireistä selvittyään Nipsu aikoo ryhtyä harrastamaan hakua ja mahdollisesti mennä myös toko-kurssille.
Nipsu on valloittanut kaikki tuttavamme rauhallisella ja ystävällisellä olemuksellaan. Alun perin erittäin skeptiset ”isovanhemmat” ovat nykyään Ninnin suurimpia faneja ja naapurinikin kuittasivat alun eroahdistuksen haukkumisineen toteamalla, että ”onpas kaunis koira, ja kyllä se kuule aikanaan oppii”. En olisi hienompaa koiraa voinut saada!
Emma ja Nipsu lähettävät lämpimät kiitokset kaikille Nipsua auttaneille PK:laisille Suomessa ja Tallinnassa.
