Ares

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Enkeli” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Ensimmäinen mihin kiinnittää huomiota on väri, meripihkaa silmissä, toffeeta jaloissa ja kaakaota selässä. Seuraavaksi huomaa hauskat, puoli pystyt korvat. Voiko pojasta sanoa kaunis? No, sanotaan sitten että Ares on hyvännäköinen. :-D

Ares on tullut Tarhalle omistajansa äkillisen kuoleman vuoksi. Tullessaan siltä pääsi hätäpissat, sen verran uusi paikka lukuisine uusine äänineen, hajuineen ja koirineen pelottivat. Sen jälkeen ei Aresta Tarhalla ole ole enää niin paljoa jännittänyt. Päinvastoin, Ares on miellyttävä ja reipas koira. Kopillaan se innostuu tulijasta juuri sopivasti, että tunnet olevasti erittäin tervetullut mutta se ei kuitenkaan riehaannu älyttömästi. Lenkillä, flexissä, Ares kulkee hyvin, mitä nyt vähäsen poukkoilee ja saattaa lähteä harhailemaan jonkun kiinnostavan hajun perään. Kun sitten kutsuu tai hiukan hihnasta nykäisee, Ares tulee heti luokse. Lenkillä Ares suunnisti aina kohti toisia koiria, joista oli kovasti kiinnostunut. Ares tuleekin toimeen kaikkien koirien kanssa, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Eräs nuorehko uros rähjäsi Arekselle kunnolla, joka ei ollut moksiskaan, eikä myöskään vastannut rähinään ollenkaan. Ares lenkkeili ja liikkui mielellään, tuntui ettei se väsy ollenkaan. Olisiko Areksesta kaveriksi reippaalle ulkoilmaihmiselle? Kyllä, ehdottomasti olisi. Entäpä pärjäisikö Ares kaupunkikoirana? Varmasti, kunhan sitä liikuntaa on tarpeeksi. Sopeutuisiko Ares kotiin jossa on ennestään toisia eläimiä? Totta kai, jos koiria, niin ehdottomasti sopeutuisi. Kissoja Ares olisi kovin mielellään jahdannut, jos se olisi sille vaan sallittu. Eli, Areksen tulevassa omassa kodissa ei ole kissoja.

Kun tuli aika palata kopille Ares antoi viedä itsensä sinne rauhallisesti, vaikka se selvästi olisi mielummin vielä lenkkeillyt. Se myös jäi kopilleen tyynenä ja rauhallisena. Korkeudeltaan 60cm, tai vähän allekin, noin kolme vuotias Ares, vaikuttaa oikein tasapainoiselta, mukavalta ja luotettavalta kaverilta.

Ares sai oman kodin elokuussa 2005.

Kuulumisia uudesta kodista:

Olin jo pitemmän aikaa käynyt pelastetaan koirien sivuilla, yhtenä päivänä sitten näinkin Areksen. Voisi sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja jotenkin sisälläni kuului ääni että tuo komistus se on.. se joka kuuluu meidän perheeseen. Kirjoitinkin Essille mailia pojasta saadakseni tarkempia tietoja. Yhden viikonlopun mietin asiaa ja lähdin mukaan tarhalle poikaa katsomaan. Koitin katsella että missä se poitsu oikeen on, jännitin meidän ensitapaamista. Ares oli juuri sellainen, kuin Essi minulle kuvailikin=) Rauhallisesti, häntä heiluen otti minut vastaan. Siinä sitten tutustuttiin, syötin pojalle paketin jauhelihaa ja pussin nakkeja ja luitakin oli mukana. Päivä meni nopeasti, liiankin nopeasti. Alkoi ”pitkä” odotus, koska pääsisin hakemaan rakkaan kotiin.

Sitten se päivä koitti 2.8.05, nukuin yöni todella huonosti jännittäen yhteistä laivamatkaamme.Isäni lähti mukaan poikaa hakemaan. Kuulin viikkoa ennen, että Ares pelkää rappusia ja ajattelin että no..nakkeja matkaan niin eiköhän se siitä. Katarina laittoi kaiken valmiiksi, hain pojan kopiltansa ja se vetäminen.. se oli kyllä mahotonta;D Taksilla mentiin satamaan ja annoin taksikuskille ylimääräistä matkasta, koska hänellä oli taksin imuroiminen edessä. Laivaan meneminen ei ollutkaan mitään kovin helppoa. Rappuset suoraan edessä, hissin vieressä rappuset ja samalla selvisi että Ares pelkäsi liukasta lattiaa. Ei auttanut nakit, ei mitkään ja olin jo turhautua että miten saan pojan laivaan. Se pitikin sitten vaan vetää hissiin ja ylhäällä Ares sai hetkeksi skarpattua, mutta liukas lattia pisti pojan matalaksi. Ihmiset kerääntyivät ympärillemme ja kysyi että miksi tuo koira on tuollainen ja katsoivat ihmeissään. Koitin siinä sitten sanoa, että hain tämän juuri ja ensimmäinen yhteinen taival on vasta alkamassa. No, Ares oli ihan hassu ryömi pitkin seinänreunaa laivaan. Tunti siinä menikin, että päästiin laivaan=) Hätäkakat pääsi laivan käytävälle ja niitä tuli siivoiltua. Hytti oli kantta ylempänä mitä info piste. Siinä tilanteessa Ares tuli nätisti hissiin. Laivassa matkustivat myös Juuni ja Tsips. Matka tuntui älyttömän pitkälle, ihankuin se ei olisi ikinä päättynyt.

Kotiin päästyämme, jännitti miten suomenajokoiranarttuni Koff ottaisi Areksen vastaan. Kaverini odotti ulkona Areksen kanssa kun hain Koffin sisältä. Se menikin älyttömän hyvin, Koff haukahti kerran ja sitten tuntuikin kuin ne oisivat aina tunteneet toisensa. Menin isälleni yöksi, joka asuu maantasalla. Seuraavana päivänä tulimme rappukäytävään ja haastemme oli päästä ylimpään kerrokseen missä asun ja talossa ei ole hissiä. Ares pisti pakit heti käytävässä, meni maahan eikä suostunut liikkumaan mihkään paitsi ulko-ovelle. Menimme takasin isälleni. Seuraavana päivänä menimme ulkona paikkoihin missä on rappusia ja Ares kulki ne muitta mutkitta ihan reippasti. Ajattelinkin, että se pelkää kaikua joka rappukäytävässä on, koska siltaa alittaessamme se ryömi sillan alitse. Meni päiviä, joka päivä tulimme käytävään ja sama homma toistui aina vaan. Rupesin jo menettämään toivoani ja itkin ajatusta jos ei onnistuta. Oli tehtävä päätöksiä, kannoin kaverini kanssa Areksen ylös niin että nosteltiin sen tassuja rappu rapulta. Tuli myös ajatus että noin, nyt olemme ylhäällä kolmannessa kerroksessa..mutta entä jos poitsu ei suostu tulemaan alas. Ares katsasti ylhäällä paikat ja uuden kodin ja merkkasi oven kulmaan;D Aikamme rauhotuttiin, nakkeja popsittiin ja sitten lähdimme katselemaan alasmenoa. Aika huteraa se oli, mutta alas päästiin. Sitten tulimme taas rappukäytävään ulkona käytyämme ja neljä rappua Ares suostui tulemaan.. ajattelin siinä vaiheessa että riittää tältä päivältä. Menimme vielä muualle yöksi, koska poitsu kuitenkin suostui kipuamaan yhdet raput kaverini luokse. Siitä sitten seuraavana päivänä pääsimme kotiin.. tässä opettelussa meni viikko ja päivä ja sitten pääsimme kotiin. Olin niin onnellinen.

Nyt aikamme tallattuamme yhteistä tietä, Ares on reipastunut, oppinut paljon uusia asioita. Se osaa istua, antaa tassua, osaa sanan paikka ja raputkin tullaan mutkitta ylös ja alas. Se ottaa paljon oppia Koffin käytöksestä ja matkii sitä aikalailla;D Silloin alussa Areshan ei suostunut syömään kuin nakkeja ja makkaraa, ajattelin että tulee kyllä kalliiks jos muu ei tuu ikinä kelpaamaan. Nyt se syö suunnilleen ihan mitä vaan, se tykkää omenasta ja päärynästäkin. Alussa se murisi kun menin kupin lähelle, opeteltiin se homma niin että syötin sen joka päivä kuppi sylissä ja pidin kupissa osaa kädestäni. Nyt en olekkaan sitä murinaa enään kuullutkaan. Alussa oli kitinät, kun lähdin ja jätin nuo kaksin.. oven raaputusta ja itkua. Meni ehkä viisi kertaa siitä kun lähdin, niin itkua ei enään kuulunut. Voisin sanoa, että Ares on älyttömän viisas ja oppivainen ”jätkä” ;D Kynnet ollaan leikattu, mutta korviin ei oikein saisi kajota. Kaikki kuitenkin ajallaan, ollaan niin lyhyessä ajassa päästy niin pitkälle yhteisellä taipaleellamme. Koff ja Ares ovat tosiaan ylimpiä kaveruksia ja joka päivä pitää painia ja leikkiä. Kumma sinäänsä, että mitään ei ole hajonnut vielä=) Yhtenä päivänä kuitenkin huomasin, että verhostani puuttui aikamoinen palanen ja näin kuivunutta kuolaa ympärillä.. ja Koff ei kuitenkaan sellaista tekisi. Mitään muuta ei ole tuhoutunut ja se verhokin aiheutti aikamoiset naurut;D Areksella on valikoiva kuulo, se kuuntelee just silloin kun sitä itseään huvittaa. Tarhallahan se ei hyppinyt ollenkaan, mutta täällä kotona kun joku mies tulee käymään niin se ”sekoaa” ihan täysin ja vehtaa ja kitisee ja hyppii minkä kerkee, vaikka tietää että niin ei saa tehdä. Naisten päälle Ares ei hypi ollenkaan=) Aamuisin, kun herätyskello soi ja jos en samalla sekunnilla nouse ylös, niin Ares hyppää sänkyyn, tökkii kuonollaan ja kitisee. Ainakin on joku joka pitää huolen, että nouses nyt ylös! Sanonkin aina, että kyl sä oot varsinainen kitinäkalle.. koska Ares todellakin on. Se kitisee, kitisee ja kitisee, että sais tahtonsa läpi. Aamuisin, kun juon kahvia niin se pitää pientä kitinää kokoajan, koska haluu tietenkin ulos. Tuntuu, että se ei luovuta millään ja se on sen oma tapa pyrkiä päämääriinsä. Ares on ollut mukana myös jänismetällä ja käyttäytyi todella hyvin. Se rakastaa autoilua yli kaiken. Tuntuu, että lenkillä se ei väsähdä koskaan vaan jatkaisi loputtomiin matkaa. Se on älyttömän mustasukkainen, rapsutan sitten Koffia tai halaan ystävääni niin väliin se änkee ja yllättäen kitisee;D Päivät se nukkuu sängyssä, yöt sängyn vieressä ja joskus aamuisin se on sängyssä vieressäni kun herään, mutta ikinä ei tule sänkyyn jos sitä sinne pyydän. Koff nukkuu sitten yöt vieressäni. Välillä mietin, että ihan kuin ne keskenään sopisivat asioista. Unohdan varmasti paljon asioita, mistä voisi kirjoittaa.. varmasti myöhemmin sitten tulee kirjoteltua lisää. Tässä kuitenkin mieleeni tulevat seikat ja voi sanoa että hyvin pyyhkii=)

Kiitos Essille, Katarinalle ja kaikille jotka tämän kultapojan elämäämme saattoivat=)

Rakkain terveisin, Ares, Koff ja Krista Nummelasta

20.7.2006

Kohta on vuosi täynnä, kun Ares saapui elämäämme. Paljon on muuttunut tässä ajassa, paljon on tapahtunut ja paljon on opittu. Kun suoraan puhutaan, kaikki ei ole ollut ruusuilla tanssimista.

Aikaisemmin kerroin miten Ares oli sopeutunut ja kuinka paljon opittiin lyhyessä ajassa, voisin sanoa että Ares on älyttömän fiksu.. ja voisin sanoa että Ares on älyttömän pänkki. Sopeutumisen jälkeen Areksella on ilmennyt pieniä poikamaisia piirteitä =D Tässä taisteltiin aikansa kumpi meistä on se pomo, Ares ymmärsi sen tuossa helmikuun tienoihin että ei saa kaikkea haluamaansa läpi. Monet irvistykset tietyissä tilanteissa (kun Ares esim hyppäsi pöydälle ja toruin, tai kun menin luun lähelle, kun ohitimme muita uroksia jne) siis ihan normaaleita asioita, mitkä tulivat joka päivä eteemme. Ares ei ikinä alistunut, vaan piti oman päänsä viimeiseen asti.. sitten tuli se päivä kun katsoimme tosissamme toisiamme silmiin ja vaikka Ares irvisti, vaikka se murisi niin päättäväisesti otin sen luun, annoin hetken päästä sen takaisin..kuitenkin että poika näki sen luun koko ajan.

Voisin sanoa, että Areksen koulutus on ollut todella vaikeaa.. etsiä sitä ”oikeaa tapaa” miten kouluttaa, koittaen miettiä mitä pojalle on voinut sattua. Ares vinkuu tahtoaan läpi, mihin en ole keksinyt mitään keinoa miten sen saisi loppumaan. Tässä on ehkä se ärsyttävin piirre. Kuitenkin niin paljon hyvää on myös sattunut ja niin paljon tosiaan ollaan opittu.. Ares ymmärtää sanan sivulla. osaa istua, antaa tassua, mennä maahan, sanan ei.. ja mikä ihaninta, Ares on ruvennut myös leikkimään mitä ei aikasemmin tehnyt. Kuitenkin edelleen, etsitään sitä kultaista keskitietä. Maanantaina 24.7.2006 Ares rakas menettää vehkeensä, minä taas elän toivossa että tietyt tilanteet ajan kanssa rauhoittuisivat. Kävimme eläinlääkärissä 18.7 rokotuksessa ja juttelin tilanteesta ja samaa mieltä oli myös eläinlääkäri asiasta. Ares on aika mahdoton hunsvotti =) Joskus meinaa tulla itku, miettien miten poikaa kouluttaa. Ei tiedä tapahtumia entuudesta, ei tiedä onko Ares oppinut jotain aikasemmin. Kuitenkin elämme hetki hetkeltä, päivä päivältä.. se tapa millä Ares tulee halaamaan kun saapuu töistä kotiin on aivan jotain uskomatonta. Se halauden määrä, kun saavut sisään.. menet polvilles ja saat ihanan hellän halauksen. Ares tosiaan painaa pään syliin.. no lähinnä Ares painaa pään ihan mihin vaan. Joskus tuntuu että se painaa liikaa, se painaa sen keittiön tuolien päälle, sohvan päälle, tai ihmisen päälle ihan muuten seisten. Kuitenkin kaverit sanovat, että Ares on rauhoittunut siitä mitä se tuli ja uskon että se pitää paikkansa.. Ares hetken häslää vieraan tullessaan rakastaen sitä, rauhoittuu hetken päästä. Ares tulee sänkyyn nukkumaan, kun pyytää ja on siinä niin kauan kunnes kuumuus iskee ja Ares menee viereen lattialle.

Mikä on erilaista mitä kirjoitin aikaisemmin, niin Ares ei enää herätä herätyskellon soidessa, nykyään se voi nukkua meidän vieressä Koffin kanssa mikä oli ennen mahdotonta. Kuitenkin, joskus tuntuu edelleen että Ares kunnioittaa miehiä enemmän.. Ares on avomieheni perään mitä mahdottomin, änkee syliin, halaa, leikkii. Joskus mietinkin että Ares ei ehkä tuota kaikkea tee kanssani, liekö syynä se, että en anna periksi tietyissä asioissa? Voin Kuitenkin puhtain sydämin sanoa, että Arska the mään.. Ares on niin rakastettu ja uskon ihan sydämestä että Ares kokee ihan samoin.. nyt se köllöttää kaverin vieressä, tassut kohti taivasta, simmut ihan kiinni… Nauttien sängyn pehmeydestä. Mikään ei ikinä saisi mua luopumaan tästä haasteesta tai rakkaudesta, kuitenkin tää on niin jotain sanoin kuvaamatonta. Voisin vaan sanoa, että meillä menee hyvin, me rakastetaan toisiamme, vaikeuksien kautta, mutta niinhän asiat yleensä menevät.. vaikeuksien kautta voittoon =).

Arekselle:

Noin vuosi sitten kohdattiin, veit sydämeni, toin sinut kotiin. Vaikeita ovat asiat joskus olleet, jokaisen olemme kuitenkin tavalla jos toisella voittaneet. Sinun silmäsi sängyltä katsoen, toisen takajalan nostat tähtitaivaalle kohottaen. Tiedän että tiedät että sinua rakastetaan, tiedän että rakastat. Olet jotain uskomatonta, sinusta koskaan luopuisi en. Olet oma puolikorvani, olet oma puolikuuntelijani, sua koskaan jätä en, lupaan sen. Olet aina osa tätä perhettä, tulet aina olemaan. Mamma rakastaa sua jästipää, enemmän ku aina ees tiedätkään <3

Rakkain terkuin, Ares, Koff, Krista ja Hape

26.11.2006

Taas sitä kirjoitellaan, Arekselle kuuluu hyvää=) Tosiaan, leikkaus oli 24.7.06 ja nyt elellään 26.11.06. Neljän kuukauden aikana on taas tapahtunut niin älyttömästi kaikenlaista. Aina kun koittaa miettiä kaikkea ja kirjoittaa, niin yli puolet unohtaa. Kuitenkin.. tämän leikkauksen jälkeen on havaittu muutoksia, muutoksia parempaan. Ares oli kuukauden verran ihan hukassa leikkauksen jälkeen.. voin sanoa et sen ilme kertoi kaiken=D Pari kuukautta sitten poitsun muutos rupesi näkymään, vaikka eläinlääkärikin sanoi siihen menevän puolisen vuotta ennen kuin päästään leikkauksen tuloksiin. Ares rupesi enemmän leikkimään Koffin kanssa, ei enää itkenyt niin kovin syliin eikä häseltänyt niin kuin aikaisemmin. Komeasta pojasta on kuoriutunut lempeä, rakastava, leikkisä, ilmeikäs ja vauhdikas hassutus=) Koulutus menee paremmin perille ja kaikki on niin paljon helpompaa ku vielä heinäkuussa. Nyt ollaan käyty koirapuistossa, siellä Ares tulee toimeen ihan kaikkien kanssa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Lenkillä nyt aina välillä pitää vielä rähistä muille, mut aina ei jaksa sitäkään enään. Eikä jaksa oikein vetääkkään hihnassa, mut sit on niitä päiviä ku ei haluis muuta tehäkkään=D Se vinkuna tahtonsa läpiviemiseksi on vähentynyt ainakin puolella. Ares rakastaa lunta, mut vihaa vettä.. lumisateessa on kiva olla ulkona ja piehtaroida ja öristä.. mut vesisateella tää prinssi jäis ennemmin sisälle makoilee. Sekä tän leikkauksen jälkeen Ares on ruvennu tykkää mustakin tosi kovin=D Kai se on aina tykänny, mut tuntuu vaan et nykyään se hakee multakin huomiota ku ennen sillä mahtu päähän vaan ne miehet. Ares on voinu todella hyvin, korvissa ainoastaan oli pientä hiivatulehdusta.. mut ei se menoa haitannu. Painoa pojalle on tullu lisää sellanen 5-7kg. Lihasmassaa on kertyny ja samalla vielä sitä komeutta=) Vertasin tuossa kuvia, joita otin Areksesta kun se oli vielä tarhalla ja kuvia joita siitä on nyt napsittu.. ei uskois että sama höppänä niissä on. Joten pitää lisätä ne myös tänne, että näette muutoksen. Areksesta paistaa iloisuus ja rakkaus, se on niin älyttömän ilmeikäs=) Niin ja tosiaan, Ares on aina mukana jänismetällä kovin innokkaasti sekin haistelee jälkiä. Se rupee jopa vetämään jäljen perässä, joten olemme kovasti miettineet ja vahvasti epäilemme että Areksen kanssa on jotain metsästykseen liittyvää joskus harrastettu. Harmi vain, kun vapaana ei vieläkään voi jätkää pitää kun se lähtee heti lipettiin.. viime yrityksen jälkeen juoksin täysiä 2km sen perässä=D Mutta ties vaikka joskus voisikin, ainakin niin toivon. Tässäpä taas muutama seikka.

Terkuin, sama poppoo.

Kuulumisia kodista 16.7.2007

Moi vaan kaikille! Toi äiskä aina kertoo kaiken niin nyt Ares poika kertoo ihan ite. Mulle kuuluu tosi hyvää ja äiskä on musta aika ylpee.. ainaki välillä. Nykyään se saa kattoo mun korvat ja leikkaa kynnet ihan muitta mutkitta. Oon tajunnu et ei se oo mikään paha tyyppi.. mut kyl se silti pitää mulle kovaa kuria. Aina ku riehaannun vieraista niin saan vesisuihkepullosta nenuun.. en kuitenkaan kiusallanikaan sitä lopeta. Oon nähny siiliä täällä, yhden päälle kävin ihan käsiks ku äiskä tuli peräs ku tikkunekku.. sain reikiä nassuun mut silti oisin halunnu retuuttaa sitä lisää mut sain vaan kauheet huudot ja luovutin.

Äiskän kainalossa on muuten tosi kiva nukkua=) Muutenki tykkään halaa sitä niin kovin ihan vaikka koko ajan.. mut tajuun mä kyllä olla ihan vaan maaten sen likellä. Sana sivulla on tullu tosi tutuksi, saan ihan kauheesti kehuja ku kuljen äiskän vieressä. En päästä sitä hetkeksikään silmistäni, oon aina samassa huoneessa ku se. Mun ripuli on kanssa loppunu, se on syöttäny mulle kaikkee mahollista mut nyt löyty sellaset papanat et en enää ripuloi.. saan ihan sikana kanssa kotiruokaa.. mulle keitetään jauhelihaa ja tehään kaikkee soppaa sun muuta.

Mun karvanlähdöstä ei tykätä yhtään, söin kuurin jotain megadermiä.. mut ei se mitään auttanu. Mää vaihdan karvaa vaan koko ajan eikä äiskä tajuu sitä. Sit mun kakkaamiselle nauretaan, ku koitan kakkaa aina johonki oksaan joka on korkeella.. en mä ymmärrä miks mut jotain ne toitottaa et mä en muka osaa ja et oon ihan hassu. Vahdin mun äitii aina yölenkeillä, silloin pitää olla tarkkana ja murista muille.

Oon saanu kehuja siitä et se on ihan oikein, tuol kuulemma voi kulkee ihan ketä tahansa. Sana kurre on mulle ihan hullu sana, silloin tiiän et orava on jossain ihan likellä.. tykkään kytätä niitä niinku nyt muitaki eläimii mut kaikkien nimii en vielä osaa. Tykkään aina leikissä ottaa käden suuhun, en kyl pure tai mitään mut pidän hassullista örinää ja kaikki taas nauraa. Osaan kuulemma kaikki asiat paremmin ku ennen.. niin ainaki äiti sanoo. Meidän hali on se, kun äiskä nostaa mun tassut sen olille ja sit halataan.. välillä kyl vähän nolottaa sen touhu. Tykkään sellasesta leikistä tosi kovin missä saan jahtaa kättä peiton alla, sit Koff aina jossain vaiheessa tulee mulle huutaa ku örisen likaa kai sen mielestä. Tullaan Koffin kaa kyl hyvin juttuun mut oon tottunu että se on pomo ja sit äiskä on se isoin pomo. Terkkuja kaikille, ei kai tässä muuta=)

-Ares, Krista, Koff

23.08.2008 Arekselle kuuluu mitä mainiointa! Poitsu on ollut terve, tosin tässä kesän alussa jokin pisti nokkaan ja tuli kovin kiire lähtee lääkäriin, mutta antibiootit ja kortisoni tehosi nopeasti. Areksesta… siis en olisi koskaan uskonut löytäväni mitään niin kaunista, mitä Ares on sisäisesti ja tietenkin kuinka komea se on edelleen ulkoisesti:) Paljon olemme tässä kolmen vuoden aikana tehneet töitä yhdessä, nyt kaikki on niinkuin pitääkin. Ei vaan sanat riitä kertomaan, kuinka kultainen otuspotus se voikaan olla.. kuinka ihanaa ottaa toinen illalla nukkumaan viereen, kuinka ihanaa on lenkkeillä ilman vetämistä, ilman räyhäämistä toisille koirille, kuinka mukavaa on leikkiä yms! Ares on rauhoittunut, siittä on tullu niinku mies verrattuna siihen pojankoltiaiseen mitä se oli. Meillä ei ole ollut enää minkäänlaisia ongelmia. Edelleen vieraat ihmiset ihastelevat Aresta, ja toinen tietenki rakastaa kaikkea huomiota mitä vaan on tullakseen :) Kaikki ihmiset on niiiin kivoja, kaikki muut koirat on kanssa tosi jees juttu.. paitti jotkut pojat :P Muutimme marraskuussa Kouvolaan, täällä on aivan mahtavat lenkkeilymaastot ihan vieressä ja koiratarha jne. Eipä tässä oikein keksi mitään kerrottavaa, kun kaikki on niin loistavasti :) Jotkut varmaan ovat miettineet, että mitä Arekselle mahtaa kuulua, niin siksi piti jotain kirjoittaa ja kuuluu siis todella hyvää:)

Terkuin, Krista, Ares, Koff

22.4.2009

Heippa täältä Nummelasta!

Ares on kohta ollut minulla neljä antoisaa vuotta. Asuimme vuoden verran Kouvolassa, se oli meille antoisaa aikaa ja opimme yhdessä paljon uutta. Nyt muutimme takaisin Nummelaan. Vaikka olemme muuttaneet nyt muutamaankin otteeseen, niin Aresta ei moinen touhu oo stressannut :) Viilipyttynä se kulkee tallaa mukana, seuraa vieressä mitä tapahtuu ja on onnellinen. Metsässä juoksennellaan vapaana ja nyt Ares on innostunut ajamaan jäniksiä :D Varmaankin vaikutteita tullut tuolta ajokilta, koska Ares on ollut mettätouhuissa mukana ja aijemmin se haukkuin ainoastaan kun näki jäniksen, mutta nyt haukkuu sitten vainunkin myötä.

Areksellahan on ollut se kova karvanlähtö alusta saakka, kaikki mahdolliset vitamiinit ollaan kokeiltu mitä eläinlääkäri on suositellut.. mutta mikään ei siihen auttanut. Talvella Ares kovasti piehtaroi lumessa ja nyt kun ei ole ollut lunta niin asvaltti käy niiihin kuperkeikkoihin myös. Se kutina yltyi nyt talven aikana, ei auttanut uusi ruokavalio eikä lohiöljyt yms. Nyt kun aurinko rupes paistelee, niin viimeinen vaihtoehto oli ajaa karvat poitsulta. Iho sais hengittää ja se sais luoda sitten uuden tukan itselleen. Mietin pitkään et mikä on Arekselle parasta ja ennenkaikkea sitä, että miten Ares tuon trimmaamisen tulis kestämään. Areksen parasta ajatellen päätin, että se trimmataan.. jos siitä vaan on apua. Kuinkas ollakkaan, Ares nautti trimmaamisesta aivan älyttömästi ja kun poitsun tukka oli ajettu niin sitten juostiin pallo suussa ympäri pihaa hepuloiden :) Eli Ares on ilmeisesti tyytyväinen uuteen lookkiinsa :) Onhan se vähän hassun näköinen ja ehkä sille hieman hymyillään.. mut ei se meidän menoa haittaa :) Jos nyt kuitenki uus tukka kasvais PK:N mätsäriin mennessä, tarkoitus olisi sinne saapua.

Ares on pysynyt terveenä, se on kultainen höppänä ja meillä ei voisi paremmin mennä :)

Tässäpä kuvia, myös uuden tukan kera :)

Terkkuja!

Kuulumisia kodista 28.7.2010

Heipparallaa! Kohtahan siittä on kuus vuotta aikaa, se menee hirmu nopeasti! Arekselle kuuluu edelleen todella hyvää :) Se on pysynyt terveenä ja iloisena.. lähinnä tuntuu ettei se ole vanhentunu ollenkaan :o ehkä hieman kasvanut vaan siittä pojanklopista mitä se oli :) Harmaa parta kuitenkin kertoo jo toista, onhan jässikällä ikää… Olimme lomailemassa lapissa, siellä molemmat koiruudet näkivät elämänsä ensimmäistä kertaa poroja :) Areksellahan nyt meinas silmät mennä ympäri, niin kiinnostavia juttuja ne oli. Varmasti olisi sellaisen perään myös lähteny ihan mieluusti :D Nykyään poitsu, jäppinen.. pysyy vapaana pihamailla, mutta päähänpistojen vuoksi ihan vaan valvonnan alla :) ja pitää olla keskellä ei mitään, koska poitsuhan rakastaa kaikkia, joten se juoksisi kaikkien luokse. Automatka on ihan superia vieläkin, ei ees 12 tuntii per suunta Arskalle riittäny, vaan olis voinu vielä olla vähän autossa :D Ares on vaan niin tasapainoinen, luotettava, uskollinen ja iloinen kaveri, ystävä, perheenjäsen. En vaihtais meidän hetkiä kyl ikuna mihinkään :) Samassa Areksesta muutama kesäkuva :)

Terkkuja koko PK:n poppoolle :) -Ares ja Krista

4. heinäkuuta 2014

Nyt juhannusviikon maanantaina 16.6.2014 oli aika päästää Ares rakas pois kivuistaan kohti sateenkaarisiltoja. Saimme viettää Areksen kanssa pitkän yhteisen elämän, melkein 11-vuotta ja Ares oli jo aikuinen minulle tullessaan. Noin vuosi sitten Areksella todettiin eturauhasessa mandariinin kokoinen kasvain, jolle ei valitettavasti ollut mitään tehtävissä. Ares oli kastroitu ja harvemmin kasvainta eläinlääkärin mukaan tulee leikkautetulle urokselle. Saimme tästä huolimatta vielä viettää melkein vuoden yhdessä. Pikkuhiljaa kasvaimen vuoksi Areksella rupesi olemaan useammin ulostamisen tarve, koska kasvain painoi suolta ja teki hädän tunteen. Arekselle tuli myös tässä loppuvaiheessa virtsatietulehdus, joka viljeltiin, mutta se oli bakteerilaadultaan sellainen, johon ei löytynyt tarpeeksi tehokasta antibioottia. Ares oli kuitenkin pirteä ja reipas loppuun asti, pärjättiin suhteellisen hyvin kipulääkkeillä.

Kunnes tuli se päivä, että Ares rupesi vain lenkin jälkeen yhtäkkiä tärisemään todella kovasti, lääkkeillä ei saatu enään vastetta. Vietimme yön yhdessä vieretysten, pidin sylissä ja itkin. Ares pyysi sinä yönä viisi kertaa ulos, aikaisemmin se oli herättänyt kerran tai kaksi. Olisi ollut väärin pitää rakasta vain oman rakkauden vuoksi.

Ares ei olisi myöskään enään pärjännyt kotona, kun olisimme olleet töissä. Oli kamalaa ajatella, että se joutuisi yrittää pidättämään sen kahdeksan tuntia päivässä, kun neljä tuntiakin teki jo tiukkaa. Se olisi ollut täysin väärin ja muutamia vahinkoja oli jo kotiin sisälle sattunut.

Kyyneleet valuivat pitkin poskiani, kun pidin Aresta sylissä ja tiesin että nyt on tullut se hetki. Nyt on aika päästää sinut ikuiseen lepoon, vailla kipuja ja epämiellyttävää oloa. Mä niin rakastan sua jätkä! Oot mamman rakas, mutta mä oon myös luvannut sulle kuten aikaisemmille koirilleni, että sun ei tarvitse kärsiä. Mä rakastan sua aina, en koskaan unohda sua… juttelin Arekselle melkein koko sen yön ja aamulla soitettiin lääkäriin..

” Jotkut kysyivät miksi valitsin sinut, joskus vastasin takaisin että se olit sinä joka valitsi minut. Jotkut kertoivat, kuinka hienoa on että sinut pelastin, vastasin että se olit sinä joka pelastit minut. Tää ikäväni mun, kertoo vaan siitä rakkaudesta suhun. Yritän ajatella että sä olet siellä jossain, kuljet mun perässä edelleen ja suojelet mua, kuten ennenkin. Sun tassunjälki on aina mun sydämessä, nyt mä tiedän että sun on hyvä olla. Meidän vuosiin mahtui niin paljon kaikkea, minkälainen koira ja ystävä susta puhkesi, sä luotit ja mä luotin.. me oltiin erottamattomat. Lepää rauhassa rakas <3 ”

Kiitos pelastetaan koirille, kiitos siitä, että luotitte aikoinaan minun ja Areksen yhteiseen tulevaisuuteen. Kiitos teille, mitä työtä jaksatte tehdä <3 ”Kunpa jokainen meistä ymmärtäisi, että ne kaikkia kotia etsivät eivät ole pelkästään kodittomia, niitä ei tarvitse vaan pelastaa. Niillä kaikilla on sydän, niillä on älyä, ne tarvitsevat sen oman ihmisensä, ihmisen joka rakastaa ja näyttää niille tietä. Se kuinka paljon ne voi antaa, sitä ei voi edes sanoin kuvailla. Se on jotain aivan uskomatonta ja uskonkin siihen, että näillä koirilla on meille paljon enemmän annettavaa kuin mitä me voimme koskaan antaa niille vaikka tekisimme mitä. Sitä ei välttämättä heti ymmärrä, mutta vuosien varrella sen ymmärtää todella hyvin.”

Terkuin, Krista Hallström