Ariela

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”8 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Ariela on saatu turvaan kunnalliselta tappotarhalta Magda’s Angels Placeen toukokuussa.

Surusilmäinen Ariela otti Map:ssa kiitollisena vastaan jokaisen saamansa huomionosoituksen ja nautti ihmisen läsnäolosta suunnattomasti. Muutaman päivän levättyään tyttö tulikin innokkaana kerjäämään rapsutuksia aina ihmisen nähdessään.
Map:ssa Ariela ei näytä enää siltä surusilmäiseltä tytöltä kunnallisella tarhalla, vaan tyttö väläyttää kaunista koiranhymyään jokaisesta pienestäkin huomionosoituksesta.

Ariela on tullut ongelmitta toimeen muiden koirien kanssa tarhalla. Tyttö on kuin ei huomaisikaan muita koiria, ei ole juurikaan kiinnostunut toisten karvakorvien puuhista, vaan etsii sinnikkäästi tilaisuutta viettää edes pienen hetken ihmisen kanssa. Ariela viihtyisi siis varmasti myös perheen ainoana silmäteränä.

Vaikka Ariela ei enää ole nuori tyttö, sillä on paljon annettavaa tulevalle kodilleen. Ariela on rauhallinen, nöyrän ja viisaan oloinen tyttö, jonka oletan leimautuvan oman ihmisensä parhaaksi ystäväksi, koko suurella koiran sydämellään. Tarhaoloissa Arielan ei ole kuultu vielä haukkuvan, ja tyttö tuntuu muutenkin ottavan uudet asiat ja muutokset rauhallisena vastaan.

Korkeutta kauniilla Arielilla on n.50cm

Ariela sai oman kodin maaliskuun lopulla 2015.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020