Minulla on ollut paljon vanhoja koiria. Myös ensimmäinen oma koirani oli jo vanha tullessaan minulle. Se oli suomalainen löytökoira nimeltään Jämä, sokea 9-vuotias pappa, joka olemuksellaan hurmasi minut. Jämän opastuksella pääsin tutustumaan koirien maailmaan; eikä siitä sittemmin ole ollut paluuta.
Muut vanhat koirani ovat olleet peräisin virolaisilta löytöeläintarhoilta. Jokainen niistä on ollut äärettömän rakas, upea persoona, jollainen vain vanha koira voi olla. Voisin sanoa, että olen menettänyt vanhoille koirille sydämeni ikuisesti. Mietin, kenestä vanhasta koirastani kertoisin ja päädyin Babaan, vanhaan kaukasianpaimenkoira urokseen, joka vei sydämeni viime talvena. En koskaan unohda kun näin Baban kuvan ensi kerran Loomande Hoiupaikan sivuilla. Baban tarinan kuultuani, en pystynyt enää unohtamaan. Baba oli maannut kolme päivää lumihangessa kunnes tarhalle soitettiin ja pyydettiin apua. Kenties joku oli heittänyt sen autosta ulos, kuten liian usein ihmisillä on Virossa tapana. Pakkaset olivat pahimmillaan ja tarhalle päästessään Baba vain makasi sisällä, keräten lämpöä ruumiiseensa. Kun tapasin Baban, se ei juurikaan liikkunut. Se makasi häkissään eikä ruokakaan oikein maistunut. Tarhalla se meinattiin lopettaa; kukapa vanhaa ja huonokuntoista koiraa enää haluaisi ja tarha oli jälleen muutenkin täynnä. Tulijoita on kokoajan lisää.
Kun Baban rokotukset tulivat voimaan, se matkusti luokseni. Matkustaminen ei ollutkaan kovin helppoa, sillä Baba ei suostunut käyttämään hihnaa ja pantakin oli kerrassaan epämiellyttävä. Mietin, miten Baba mahtaisi meille sopeutua, olihan meillä ennestään jo seitsemän koiraa, joista viisi urosta. Näinpä Baba muutti aluksi saunamökkiimme, jossa se sai rauhoittua ja rauhassa tutustua ympäristöönsä. Ensimmäiset päivät Baba oli hyvin väsynyt eikä juurikaan halunnut käydä ulkona.
Monesti pohdin, miten pappani mahtaa jaksaa ja aloitin nivelaineiden syöttämisen sekä kipulääkityksen. Viikon kuluttua tulostaan Baba muutti kanssamme tupaamme, toisten koirien ja kissojemme luo. Tästä päivästä lähtien on Baba ollut kaikkien meillä asuvien karvaisten ystäviemme kaveri. Baballa ei ole pahaa sanottavaa kenellekään.
Pikkuhiljaa Baba alkoi piristyä ja rupesi ulkoilemaan aitauksessamme. Hihnaa ja pantaa Baba ei edelleenkään suostunut käyttämään mutta aitojen sisäpuolella oli papan mielestä turvallista liikuskella. Ruoka-ajan koittaessa pappaan tuli kummasti puhtia; mikään ei ollut niin ihanaa kuin ruoka! Tällöin alkoi toisten koirien komentaminen hau-hauhauuuu, jos joku kehtasi Baban ruokakuppia lähestyä.
Viikot kuluivat ja Baba piristyi jatkuvasti mutta aitauksesta se ei suostunut pois lähtemään. Baba ei halunnut lenkille vaan jäi aitauksen portille haukkumaan kun me muut lenkkeilimme. Viimeistään tällöin varmistuin epäilyksestäni Baban huonosta näöstä; Baban piti tutustua uusiin hajuihin ja paikkoihin pitkän ajan kuluessa. Huhtikuussa, neljän kuukauden kuluttua Baban meille tulosta se uskaltautui ensimmäistä kertaa aitauksen ulkopuolelle! Ensin Baba vain käväisi ulkopuolella ja halusi pian takaisin sisälle mutta parin ”harjoittelu” kerran jälkeen se jo alkoi tutkiskelemaan pihapiiriä. Ihmeissään ja häntä heiluen Baba haisteli ympäristöään ja alkoi viihtymään ulkona. Lenkille Baba ei kuitenkaan vielä uskaltautunut lähtemään vaan jäi pihapiriimme tassuttelemaan siksi ajaksi, kun muut olivat lenkillä.
Kauniina kesäpäivänä koitti lopulta sekin hetki, kun Baba lähti kanssamme lenkille. Ensin kymmeneksi minuutiksi, sitten kahdeksikymmeneksi, kunnes vihdoin pappa jaksoi kävellä kanssamme koko, reilun puoli tuntia kestävän, normaalin lenkkimme:) Nämä lenkkimme jatkuvat edelleen kun kirjoitan tätä tarinaa kesäkuussa. Mikä valtava muutos siitä koirasta, jonka tammikuussa tapasin ensimmäistä kertaa makaavan häkkinsä lattialla. Babasta on tullut viriili vanhus, joka käyskentelee päivät pitkät pihallamme (ilman hihnaa ja pantaa luonnollisesti;)) ja lenkkeilee kanssamme päivittäin. Baba nauttii elämästään, ottaa aurinkoa ja jakaa viisauttaan muille koirille – vain, kuten vanha koira osaa.
Kiitos Baba, että tulit luokseni.
