Beniamin

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”8 vuotias” sukupuoli=”Uros” leikattu=”Kastroitu
” sijainti=”Suomessa”/]Beniamin oli täysin luovuttanut, väsynyt ja sairas. Me emme pystyneet jättämään sitä kadulle ja näin Beniamin pääsi meidän yhteistyökumppanimme Magdan omalle koiratarhalle Magdas Angels Place:en. Beniamin oli muutaman ensimmäisen päivän tarhalla ollessaan hyvin väsynyt ja lähinnä nukkui. Näiden muutaman päivän jälkeen se kuitenkin alkoi piristymään ja syömään reippaasti ja pysyimme sijoittamaan sen samaan häkkiin useamman koiran kanssa, koska paljastui, että poika on ystävällinen ja hyvin suvaitsevainen myös lajitovereitaan kohtaan.

Myöhemmin ainoastaan ruokailutilanteissa on saanut olla tarkkana, koska Beniamin jaksoi alkaa puolustamaan ruokaansakin. Se ei tappele ruoastaan, mutta saattaa ärähtää ja koittaa esittää olevansa iso ja ”vaarallinen” uros, jos joku lähestyy sen ruokakuppia. Beniamin oli pitkällä antibioottikuurilla, jotta tulehdukset sen suusta ja elimistöstä saatiin laskemaan. Pian pojan kunto lähti paranemaan ja se pystyttiin leikkauttamaan.

Nyt Beniamin on valmis etsimään omaa kotia. Painoa on vajaat 20 kg, säkäkorkeudeltaan se on n. 50cm.

Beniamin saapui hoitokotiin Suomeen 18.9.2013.

Beniamin sai jäädä hoitokotiinsa ja sai näin virallisen kotinsa huhtikuussa 2016.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020