[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”2 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”Steriloitu
” sijainti=”Suomessa”/]
Diandran kuulumisia hoitokodista maaliskuussa 2014:
Diandra tuli Suomeen samaan hoitokotiin, jossa sen aiemmista ujoista tarhakavereista jo asuvat Foxy ja Alec. Sosiaalistaminen aloitettiin ”sylihoidolla” ja heti ensimmäisestä päivästä alettiin käydä myös ulkoilemassa käyttäen pantaa ja hihnaa. Aluksi tyttö piti kantaa oviaukoista ja ulkona kävelyä opeteltiin aina varman ja rauhallisen kaverin ollessa mukana.
Alkuun Diandraa jännitti kaikki koskeminen ja se painautui matalaksi, kun sitä lähestyi. Mutta ei kulunut kauaa, kun tyttö hoksasi olevansa täysin turvassa ja kuuluvansa laumaan ja hmmm… olevansa sisällä päivisinkin asuvan lauman ainoa tyttö ja voivansa siksi napata hienoisesti pomon paikan. Diandra ei kuitenkaan rähjää millään muotoa toisille koirille, mutta ärähtää kyllä, jos joku poikakoirista lähestyy sen ruokakuppia. Varsin arvonsa tunteva pikkunainen siis.
Diandra rakastaa pitkiä lenkkejä, vaikka metsäpolut aiheuttivat aluksi hieman ärtymystä – lyhyillä jaloilla kun joutuu hyppimään tavan takaa risujen yli – mutta nyt sielläkin viiletellään jo korvat lepattaen.
Tyttö tulee toimeen kaikkien muiden koirien kanssa ja myös kissojen kanssa. Toisia narttukoiria saattaa komentaa enemmän kuin uroksia. Tyttö on tutustunut myös hevosiin, jotka eivät aiheuta minkäänlaista reaktiota. Mutta lenkeillä on monesti huomattu, että lintuja jahtaamaan tällä tytöllä mieli halajaa.
Diandra on sisäsiisti, luonteikas persoonallisuus, joka tarvitsee rauhallisen ja välittävän kodin, jossa mielellään koirakaveri. Kerrostalo ja vilkas taajama eivät ole tytölle paras asuinpaikka, koska sillä on jonkin verran vahtihaluja, vaikka ei jatkuvaa haukkumista harrastakaan. Kaikki hoitotoimenpiteet tyttö antaa tehdä rauhallisesti, kynsiä leikatessakin vain painautuu hiljaa syliin.
Tarhakuvaus:
Tapasin Diandran ensimmäistä kertaa joulukuussa 2012. Se oli luurangon laiha ja tärisi kylmästä Giurgiun kunnallisella koiratarhalla. Sinä päivänä en pystynyt auttamaan tyttöä muuten, kuin käärimällä sen fleecehuopaan, jonka alle se jäi nukkumaan, kiitollisena sen antamasta pienestä lämmöstä.
En saanut tyttöä mielestäni ja kun saimme parin päivän kuluttua järjestettyä vähän tilaa Magda´s Angel Placeen, palasin kunnalliselle tarhalle noutamaan koiria. Yksi tuolloin mukaamme päässeistä onnekkaista oli Diandra.
Huomasin vasta myöhemmin Diandran vähän toivuttua tarhalla, sen olevan luonteeltaan ujo. Aiemmin kunnallisella se oli täysin luovuttanut, eikä jaksanut enää edes väistää ihmisen kosketusta. Arkuutta lisäsi myös se, ettei meillä ollut tilaa sijoittaa tyttöä reippaampien koirien kanssa samaan häkkiin vaan se alkoi päivä päivältä ottaa enemmän oppia Foxysta ja Devilistä, joiden kanssa se häkkinsä jakoi.
Helmi-maaliskuun matkallani minulla ei ollut toivoakaan päästä edes koskemaan Diandraan ja se säntäsi välittömästi pakoon ihmisen edes yrittäessä lähestyä. Nyt toukokuussa minulla oli lopultakin enemmän aikaa viettää myös tämän tytön seurassa ja kaiken lisäksi Foxy oli lähtenyt Suomeen sosiaalistumishoitokotiin. Tämä näytti tehneen Diandralle todella hyvää ja se alkoi kurkistelemaan ja kurkottelemaan päivä päivältä uteliaammin Elisen selän takaa.
Parin viikon aikana etenimme niin pitkälle, että Diandra tuli omatoimisesti aina nuuskuttelemaan ja tervehtimään, kun menin sen häkkiin tai ulkoilutusaitaukseen, jossa se oli jalottelemassa. Se hakeutuu ihan lähelle, kun malttaa istua ja olla kuin ei sitä huomaisikaan ja antaa jopa välillä hipaista pienen silityksen, mutta kiinni Diandra ei anna vielä itseään ottaa.
Diandran kodissa voi olla toisia koiria. Tyttö näyttää kuvissa isommalta kuin onkaan, sillä todellisuudessa se on säkäkorkeudeltaan vain nelisenkymmentä senttiä ja painoa sillä on noin 12 kiloa.
Diandra saapui hoitokotiin Suomeen 20.11.2013.
Sai oman kodin lokakuussa 2015.
