Doina

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”2 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”Steriloitu
” sijainti=”Suomessa”/]Yhtenä huhtikuisena päivänä, kun Magda pysähtyi taas ruokkimaan koiria kotimatkallaan, hän kiinnitti huomionsa pellolla olleeseen roskasäkkiin. Sinänsä Romaniassa ei ole ihmeellistä, että roskia ja jätesäkkejä lojuu ympäriinsä, mutta tämä kyseinen säkki oli huolellisesti suljettu rautalankaviritelmin. Magdan alkaessa avaamaan säkkiä jokin liikahti sen sisällä. Tiukasti suljetusta säkistä paljastui todella laiha, kuivunut ja täysin voimaton koira.

Joku oli päättänyt hankkiutua koirasta eroon sulkemalla sen säkkiin ja kuljettamalla sen keskelle asumatonta peltoaluetta nääntymään hitaasti janoon ja nälkään.

Magda´s Angel Placessa aloitettiin koiratytön kuntoutus ja se sai nimen Doina. Doinalle pystyttiin antamaan aluksi vain hyvin pieniä annoksia ruokaa kerrrallaan, sillä sen elimistö oli niin pahoin kuivunut, että suuremmat annokset olisivat voineet olla jopa hengenvaarallisia koiralle. Kokemastaan nälästä johtuen Doina puolustaa ruokaansa toisilta koirilta. Doina on edelleenkin hoikka vaikka nyt lähes kaksi kuukautta tarhalle saapumisensa jälkeen sen paino ja kunto on nousseet jo paljon. Kun Doina huomaa ruokakupin se rynnistää mitään muuta näkemättä ahmimaan ja sen ruokailua joutuukin säännöstelemään edelleenkin ettei se hotkisi ruokaansa liian nopeasti.

Doina on hyvin hellyydenkipeä ja hakeutuu itse ihmisen seuraan. Se on luultavasti alle kaksi vuotias ja uskoisin siitä paljastuvan vielä hyvinkin leikkisän ja iloisen koiratytön, kunhan se on ehtinyt toipua kunnolla kokemastaan pahuudesta.

Doina jakaa tarhalla häkkinsä kahden suunnilleen samankokoisen koiratytön kanssa ja vain ruokailutilanteet aiheuttavat järjestelyitä, muuten tytöt asuttavat häkkiään sopuisasti.

Tämä neito on säkäkorkeudeltaan noin 50-55 cm ja normaalipainoisena sen kuuluisi luultavasti painaa jonkin verran yli kahdenkymmenen kilon.

Doina sai oman kodin elokuun lopulla 2013.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020