Dominic

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”4 kk” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Odottelin Bukarestissa Magdan työpäivän päättymistä, jotta pääsisin samalla kyydillä MAPiin ja ajankulukseni lähdin ulos kiertelemään, tarkoituksenani mennä valokuvaamaan paikallisia koiria. Pian eksyinkin viereiselle pihalle, missä oli arviolta kymmenisen koiraa.

Koirat olivat lähes kaikki kooltaan keskikokoisia ja hyvin arkoja. Kun kävelin sisäpihalle, minua vastaan tuli kaksi koiranpentua, toinen musta ja toinen raidallinen. Raidallisesta tuli myöhemmin Dominic. Dominic tuli ylpeänä katsomaan, kuka tulee hänen pihallensa tutkiskelemaan, haistellen minua rohkeasti ja ilman huolen häivää. Aloin rapsuttelemaan poikaa, mutta hänpä halusikin paljon mieluummin leikkiä kanssani. Ymmärsin heti, että tässä pojassa on asennetta ja luonnetta eikä hän ole mikään tavallinen koira.

Myöhemmin lähistöltä löysin Bambin, jonka me sitten otimmekin hoiviimme.

Dominic jäi pyörimään mieleni sopukoihin ja parin viikon päästä sainkin mahdollisuuden hakea pojan MAPiin. Jotain oli kuitenkin kahdessa viikossa ehtinyt sattua, Dominicilla oli otsassa iso kyhmy, aivan kuin joku olisi lyönyt Dominicia jollain tai sitten toinen koira oli purrut poikaa. Kuhmusta tuli kovasti mätää, joten Dominic laitettiin antibioottikuurille.

Mapissa Dominicia jännitti aluksi ihan hirveästi, eikä siitä parin viikon takaisesta sosiaalisesta pojasta näkynyt jälkeäkään. Epäilykseni vain vahvistui, että joku on varmaan tehnyt hänelle jotain pahaa ensitapaamisemme jälkeen, sillä tiesin, että rankkurit olivat käyneet vähän aikaa sitten alueella. Jatkoin pojan rapsuttelua ja annoin hänelle herkkuja, mutta Dominic pysyi jännittyneenä.

Seuraavana päivänä mennessäni MAPiin Dominic tuli kuitenkin häntä heiluen minua vastaan ja sainkin jo rauhassa rapsutella tätä komistusta. Hän reipastuu tuosta varmasti vielä lisää ja tulee olemaan todella ihana ja elämää piristävä pakkaus.

Dominicista tulee todennäköisesti keskikokoinen koira, sillä hän on nyt jo rakenteeltaan suurehko. Pojalla on ikää noin 4 kuukautta ja painoa on kertynyt arviolta 10kg.

Dominic sai oman kodin marraskuussa 2013.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020