[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”n. 10 vuotias” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Vanhat koirat -projekti saa heti alkuvuodesta uuden lisäyksen. Tässä on tarina Gabrielista.
Gabriel eli Giurgiun kaduilla vuosia. Missä hän nukkui kaikki ne vuodet ja kylmät talvet? Sitä ei tiedetä, eikä sitä kuinka hän selvisi päivä päivän jälkeen vihamielisessä ympäristössä, koirarankkurit välttäen, autoja ja vihaisia ihmisiä väistellen. Mutta me tiedämme sen, että Gabrielia ruokki vanha mummo, joka ruokki monia muitakin sen alueen koiria, joista kukaan muu ei välitä. Gabriel eli kadulla sulassa sovussa kissojen ja koirien kanssa, ei aiheuttanut ongelmia ja ehkä hän oli tarpeeksi iso, ettei koiravihaajat uskaltautuneet lähestyä häntä.
Eräänä päivänä koirarankkurit tulivat jälleen Gabrielin alueelle pyydystämään koiria kunnalliselle tarhalle. Ehkä pieniä ja helposti otettavia ei ollut tarpeeksi saatavilla, sillä he päättivät tällä kertaa ottaa viimeinkin myös Garbielin kiinni. Gabriel ei ollut vihainen, tietenkään, mutta koska hän on suuri koira, koirarankkurit eivät uskaltaneet ottaa vanhusta kiinni, vaan se ammuttiin nukutusnuolella kadulle ja raahattiin autoon vasta, kun vanhus oli tiedottomassa tilassa. Ehkä ainetta oli liikaa? Ehkä se osui suoraan verisuoneen? Emme tiedä sitäkään, mutta tiedämme, että Gabriel ei herännyt normaalisti. Monet vanhojen koirien omistajat tietävät, että nukutuksesta herääminen saattaa tapahtua hyvinkin hitaasti iän myötä. Tilanne näytti toivottomalta Gabrielin maatessa kunnallisen tarhan kivisellä lattialla.
Kohtalo puuttui peliin, se tuli Magdan muodossa juuri kun sitä eniten tarvittiin. Magda näki tokkurassa makaavan vanhuksen, vanhuksen jonka hän oli nähnyt vuosien saatossa aika ajoin kadulla. No, mitä eläinrakas ihminen voi tälläisessä tilanteessa tehdä? Ei ainakaan jättää vanhusta sinne kylmälle lattialle puolitajuissaan, katsomaan selviääkö jos selviää, välinpitämättömien ihmisten ympärille, sellaista vain ei tuollaisissa tilanteissa tietyn luonteiset ihmiset voi tehdä.
Niinpä Gabriel nostettiin jälleen autoon, joka suuntasi ns. tappotarhan sijasta eläinlääkäriin. Gabriel nesteytettiin, sen sydäntä kuunneltiin ja elintoimintoja tarkkailtiin. Jonka jälkeen Gabriel nostettiin taas autoon, tällä kertaa se suuntasi MAP:in turvapaikkaan, jonne järjestettiin Gabrielille rauhallinen, lämpöinen ja pehmeä paikka. Rakastava ihminen vierellään Gabriel heräsi turvallisessa paikassa ja kuntoutui raskaasta nukutusnuolen unesta.
Valitettavasti joudumme toteamaan, että Gabrielilla ei ole vieläkään kaikki hyvin. Hän kärsii tarhaoloista todella paljon, hän haluaa ihmisen luo, odottaa hiljaa häkissä verkon vieressä, katsoo surullisena, toivoo ja odottaa. Ainut hetki, kun hän on onnellinen, on kun hän saa olla ihmisen kanssa, halattavana, silitettävänä, lähellä. Jokainen vähänkin koirien pelastustyötä seuraava tai tekevä ihminen tietää, että hyvälläkään tarhalla ei yhdelle yksilölle riitä tarpeeksi aikaa.
Nyt me pyydämmekin sitä teiltä. Gabriel ansaitsee loppuajakseen oman kodin, jonka rakastettu jäsen hän saa olla, omat ihmiset, lämmön ja turvan. Tarhan vapaaehtoisten sydämet särkyvät yksi kerrallaan tämän arviolta kymmenen vuotiaan herran nähtyään; surullinen loputtomalta vaikuttava odotus – valtaisa mutta hiljainen rakkaus ja kiintymys saadessaan läheisyyttä – ja taas surullinen loputtomalta vaikuttava odotus, kun Gabriel on pakko taas jättää yksin. Yksin ei tarkoita etteikö hänellä olisi koirakavereita. Niitä on montakin, mutta Gabriel kaipaa ja tarvitsee ihmistä. Oletko sinä Gabrielin ihminen? Haluatko sinä auttaa Gabrielia saamaan oman ihmisen?
Gabriel sai oman kodin helmikuussa 2016.
