Glady ”Puksu”
Sukupuoli: Uros
Leikattu:
Sijainti: Suomi
Glady on pian 10 vuotta täyttävä tiibetinspanieliuros, jonka lempinimeksi on vuosien saatossa muotoutunut ”Puksu”. Puksu on elänyt koko elämänsä kahden aikuisen taloudessa ja reilu viisi vuotta sitten perheeseen liittyi karvainen pikkuveli Reetu. Reetu on Puksulle tärkeä painikaveri ja lajitoveri, jonka kanssa jakaa elämänsä.
Puksun nykyiseen perheeseen syntyi pian pari vuotta sitten vauva, joka on ollut koiralle ymmärrettävästi todella iso muutos. Puksu tulee hyvin toimeen vähän vanhempien lasten kanssa, jotka ymmärtävät, miten eläimiä kohdellaan. Esimerkiksi alakouluikäiset lapset perheessä olisivat varmasti ok, kunhan lapsi/lapset kuuntelevat aikuisen ohjausta koiran kanssa toimimisesta. Pienten lasten perheeseen Puksua ei voida ajatella. Puksu on nykyisessä kodissaan varsin stressaantunut arjesta taaperon kanssa ja koiralle halutaan varmistaa rauhallisemmat loppuelämän päivät.
Puksu on omaa tilaa ja rauhaa rakastava koira, joka kuitenkin nauttii olla laumansa läheisyydessä. Sopiva rapsutusetäisyys on Puksun mielestä ihmisen kädenmitan päässä. Turvaa ihmisestä koira hakee ukkosella ja ilotulitteiden (tai muiden paukkeiden) aikana, joita selvästi pelkää. Kotona Puksu reagoi toisinaan ulkoa kuuluviin ääniin rodulleen tyypillisellä hiljaisella vahti-ilmoituksella. Yksinollessa hälyttämisen tarvetta on pyritty minimoimaan blokkaamalla ulkoa kuuluvia ääniä, eli jättämällä radio päälle. Puksu antaa tehdä kaikki hoitotoimenpiteet – vaikka saattaa kyllä osoittaa sen, ettei niitä haluaisi tehtävän. Erityisesti tällaisissa tilanteissa on tärkeää, että ihminen toimii lempeästi, mutta määrätietoisesti, eikä jätä vaikkapa kynsien leikkaamista kesken koiran rimpuilun vuoksi. Lisäksi Puksu osaa peruskäskyt.
Ulkona Puksu rakastaa todella hitaita haistelulenkkejä – kilometrin matkaan voi koiran mielestä hyvin käyttää puolikin tuntia aikaa. Vaikka Puksulla on jo ikää, on koira fyysisesti oikein hyvässä kunnossa ja pystyy edelleen pidempiäkin lenkkejä tekemään. Puksu on kastroitu koira, jolle tyypillistä on lihoa herkästi, jos ruokavalio ei ole kunnossa. Puksulla on vuosia sitten ollut ylipainoa, joka aiheutti pidempien lenkkien jälkeen nivelvaivoja. Laihdutuskuurin ja sitä myötä nivelten pienemmän rasittumisen myötä ei näitä vaivoja ole enää onneksi ollut. Ulkona Puksu valikoi hyvin tarkasti sen, millaisten koirien kanssa tulee toimeen. Varsinkin pienemmät narttukoirat ovat yleensä sellaisia, joita voi päästää haistelemaan. Tuttavapiirissä oleviin koiriin Puksu on saatu aina totutettua, ja tällä hetkellä Puksun lähipiirissä on esim. australianpaimenkoira, kultainennoutaja, corgi ja sekarotuiset urokset, joiden kanssa yhteiselo sujuu moitteettomasti. Ruokailut ovat Puksulle etenkin keväisin haastavia ja koira saattaa olla pitkiäkin aikoja syömättä, joka aiheuttaa tyhjän mahan oksentelua.
*****
Puksulle ja Reetulle löydettiin keväällä 2025 uusi koti, jonne he muuttivat toukokuussa. Elokuussa kyseinen perhe ilmoitti, etteivät oman elämäntilanteensa muutoksen vuoksi pystykään koiria pitämään, jolloin koirat palautuivat alkuperäiseen kotiinsa. Puksu ja Reetu ovat tottuneet olemaan perheenjäseniä – ei mitä vain lemmikkejä.
Uuden kodin on äärimmäisen tärkeää harkita tarkasti, pystyvätkö sitoutumaan koiriin koko niiden loppuelämän ajaksi. Tiibetinspanielit ovat pitkäikäinen rotu, joten yhteisiä vuosia voi Reetunkin kanssa olla tiedossa +10v.
Koirille etsitään kotia, jossa on aiempaa kokemusta koirista: kahteen koiraan tutustuminen ja sitoutuminen ilman aiempaa koirakokemusta voi olla aikamoinen hyppäys koiranomistajan elämään. Lisäksi aiemmin koiran omistaneena ihminen tietää, mihin hän sitoutuu, eikä sitoumus yllätä, vaikka elämä muilta osin yllättäisikin.
Koirien nykyinen ja alkuperäinen perhe haluaa tarjota kaiken tukensa koirien uudelle omistajalle. Jos uusi koti sijaitsee kohtuullisen etäisyyden päässä Pirkanmaasta, niin nykyinen koti hoitaisi mielellään koiria omasta toiveestaan muutamia kertoja vuodessa ja aina silloin, kun uudella omistajalla on koirille hoitotarpeita. Nykyiselle perheelle olisi mielekästä kuulla toisinaan koirien kuulumisia.
Uuden omistajan kanssa koirien soveltuvuutta perheeseen ja perheen soveltuvuutta koirille harkitaan tarkoin ja mieluiten useamman tutustumiskäynnin pohjalta. Tarkoituksena on varmistua puolin ja toisin siitä, etteivät koirat joudu uudelleen läpikäymään keväällä ja kesällä kokemaansa, turhaksi osoittautunutta, muuttostressiä.
Unelmien perhe koirille olisi:
– koti, jossa on oma piha, jota koirat saavat vahtia
– joko lapsiperhe, jossa jo hieman isompia lapsia / lapseton perhe, johon ei varmuudella haluta lapsia / perhe, jossa lapset ovat jo lentäneet pesästä
– koti, jossa on halua tarjota aikaa ja läsnäoloa sekä tavallisia, kotikoirien elämää ilostuttavia puuhia
– yksi tärkein kriteeri kotia etsittäessä ja valittaessa on se, että perhe sitoutuu koiriin. Ei muutamaksi kuukaudeksi. Ei vuodeksi tai kahdeksi. Vaan koirien koko loppuelämäksi.
Luethan ajatuksella poikien esittelyt.
Yhteydenotot: katarina@pelastetaankoirat.com





