[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”4 vuotta” sukupuoli=”Uros” leikattu=”Kastroitu
” sijainti=”Suomessa”/]
Kuulumisia hoitokodista 30.3.2014:
Gonan on oikein hieno ja reipas poika nykyään. Lenkeistäkin poika on jo innostunut enemmän, vaikkakin eniten se nauttii vapaana juoksemisesta muun lauman kanssa. Uudet tilanteet saavat vielä pojan vapisemaan kovasti esim eläinlääkärikäynti ja tuntemattomat ihmiset, mutta kärsivällisyydellä ja päättäväisyydellä ollaan niistäkin tilanteista selvitty. Asiaa ei jäädä liikaa surkuttelemaan vaan mennään reippaasti leikin varjolla eteenpäin :) Herkut maistuu, joten niiden avulla selvitään kaikenlaisista vaikeista tilanteista! Gonan on täydellinen poika, josta joku saa vielä loistavan perheenjäsenen ja varpaidenlämmittäjän.
Lisätietoja Gonanista 27.2.2014:
Saimme lisätietoja romanialaiselta Gonania hoitaneelta naiselta. Oleellisin tiedoista on, että Gonan onkin vasta n. 4-vuotias. Se on steriloitu, mutta myöhemmässä vaiheessa kuin luulimme. Myös eläinlääkäri Suomessa on vahvistanut tämän sille oikeammaksi iäksi.
Gonan (Galbenu – keltainen ) hylättiin kadulle nuorena poikana kahden ystävänsä kanssa. Toinen ystävistä oli Fargo (silloiselta nimeltään Bobi) ja toinen urossaksanpaimenkoira. Kaikki kolme poikaa oli vain heitetty autosta ulos ja elivät siitä lähtien tuolla alueella paikallisten ihmisten hoitaessa niitä. Joskus kovilla pakkasilla asukkaat ottivat koiria sisälle, mutta Gonan ei siellä viihtynyt, vaan tunsi olonsa turvallisemmaksi ulkona.
Eräänä päivänä tuo kolmas kaveruksista, saksanpaimenkoira, joutui myrkyttäjien uhriksi. Ihmiset hautasivat sen ja Gonan ja Fargo seisoivat haudalla kaksi päivää ystäväänsä surren.
Gonan on nyt hoitokodissa Suomessa, se on lempeä ja mukava koira, mutta pelkää hieman miehiä monien romanialaisten koirien tavoin. Lenkille lähtö on joskus vaikeaa, Goman viettäisi mieluummin aikaa itsekseen pihapiirissä. Vähän helmpommin lenkit sujuvat, jos on koirakaveri mukana.
Gonan tarvitsee rauhallisen, kiireettömän kodin. Omakotitalo voisi olla sille asuinpaikkana paras.
Tarhakuvaus:
Joulukuussa 2012 otimme kadulta turvaan Obit-koiran jota paikalliset ihmiset olivat kadulla ruokkineet. Seuraavana päivänä kuulimme Obitin kaverin etsivän Obitia hädissään kaduilla ja itkevän kaverin perään. Magda´s Angels Place oli todella täynnä eikä meillä ollut mahdollisuutta ottaa sinne toista urosta joten sydän särkyen tämä poika kummitteli viikkotolkulla mielessäni, miksi se ei päässyt turvaan mutta kaveri pääsi turvaan…
Ollessani Romaniassa viime viikolla eräät paikalliset ihmiset toivat tarhalle turvaan 2 uroskoiraa ja riemullani ei ollut rajoja eikä kyyneliä säästelty, kun kuulin toisen koiran tarinan, Gonan oli juuri se Obitin kaveri, joka viikkotolkulla kierteli niiden asuinaluetta hädissään etsimässä kaveriaan!
Gonan oli selvästi tarhalle tullessaan hieman hämillään tilanteesta ja ympärillä haukkuvista koirista mutta se antoi toisten urosten haistella itseään ja hieman myös pomottamaankin, se tyytyi vain olemaan paikoillaan ja kun muut jättivät sen rauhaan niin se kierteli rauhallisesti tutkimassa aluetta. Seurasin näiden koirien käyttäytymistä muutaman tunnin leikkialueella mihin ne tuotiin suoraan kun tulivat ja ei mennyt kauaakaan, kun Gonan alkoi hakemaan kontaktia ihmisiin. Se tuli kerjäämään rapsutuksia, antoi tutkia itsensä hienosti läpikotaisin, katsoa hampaat jne. Välillä poistuin näköpiiristä ja tullessani takaisin Gonan oli kerta kerralta iloisempi tutun ihmisen nähtyään ja lopulta se otti minut vastaan innoissaan hyppimällä vasten ja pussaillen.
Seuraavana päivänä tavatessani Gonanin se odotti jo innoissaan häkkiään vasten seisoen tutun ihmisen luoksetuloa ja häntä heiluen toivotti minut tervetulleeksi, hyppien koko ajan vasten.
Gonan on asunut kadulla koko ikänsä, se on yksi Magdan kastroimista koirista v.2007 ja elänyt siis samalla asuinalueella siitä lähtien asukkaiden pitäessä siitä huolta. Gonan rakastaa silityksiä ja hellyyttä, myös sylissä olo oli mukavaa herran mielestä. Kokoa tällä komistuksella on n.50cm.
Gonan saapui hoitokotiin Suomeen 29.11.2013.
Gonan sai oman kodin toukokuussa 2014.