[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”2 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Taas kerran paikalliset ihmiset Giurgiussa soittivat Magdalle, sillä he olivat löytäneet pusikosta pahvilaatikollisen vastasyntyneitä pentuja, joilla oli vielä napanuorat. Vauvat olivat jo aivan kylmiä ja vikisivät kovasti Magdan ehtiessä paikalle. Ilman emoa näin pienillä pennuilla on hyvin vähäiset mahdollisuudet selviytyä. Magdan pelastaessa näitä vauvoja paikalle ilmestyi ihminen, joka tiesi alueella pidempään eläneen koiran, josta lähialueen ihmiset olivat huolehtineet. Tällä tytöllä oli itsellään ollut juuri pennut, mutta ne olivat samaisena aamuna yhtäkkiä kadonneet eikä kukaan tiennyt minne. Magda päätti yrittää, josko tämä pentunsa menettänyt äitikoira hyväksyisi vieraat vauvat.
Alku näytti huonolta, tämä Iisaksi nimetty emo ei halunnut toisen äidin pentuja lähelleen. Magda oli kuitenkin sinnikäs ja tutustutti pikkuisia vähän kerrallaan ja illalla Iisa alkoi lopulta hoitaa pienokaisia.
Iisa on hyvin ihmisystävällinen ja ainakin vielä nyt tarhaoloissa rauhallinen koira. Se haluaa ihmisen huomiota ja nauttii kovasti rapsutuksista ja hellyydestä. Iisa on nuori aikuinen, luultavasti noin parivuotias. Se on säkäkorkeudeltaan noin 35 senttiä ja painoa sillä on alle 10 kiloa.
Iisa sai oman kodin syyskuun lopulla 2013.