Iitu

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”s. 28.2.2006″ sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]

Tinkan pennut (Iitu, Karppa, Kiki, Mikke, Misty, Morris, Wendy ja Viivi) ovat syntyneet 28.2.2006 Suomessa. Luonteeltaan kaikki pennut ovat hyvin ihmisrakkaita, touhukkaita ja energisiä pikkuvesseleitä ja laumassa ei kukaan tunnu jäävän toisten jalkoihin, vaan kaikki touhuavat tasapuolisesti keskenään.

Pennuista kasvaa isoina vähintään emonsa Tinkan kokoisia eli n. 60 cm korkeita, joistakin pennuista varmasti vieläkin suurempia. Tinkan kuvat+tiedot löytyvät täältä. Rotuina pennuissa mahdollisesti on tiibetinmastiffia, sakemannia ym., joten ihan pienten lasten perheeseen pentuja ei anneta ja tulevilla kodeilla olisi hyvä olla ennestään isoista koirista kokemusta. Pennut luovutetaan alkaen viikolla 17 sirutettuina, rokotettuina, madotettuina sekä eläinlääkärin tarkistamina.

Iitu on 28.2. syntynyt narttupentu. Iitu oli ensimmäiset elinviikkonsa äänessä ihan koko ajan. Se kiljui jo silkasta kiljumisen riemusta ja todellakin kiljui niin kauan, että Tinka vihdoinkin riensi apuun, vaikkei Iitulla mitään hätää ollutkaan. Se raivasi pienemmät pennut äänekkäästi kiljuen nisältä pois ja oli kovin tyytyväinen itseensä. Nyt hieman kasvettuaan se on hiljentynyt melkein täysin eli kiljuu vain leikkiessään, muuten on pentueen hiljaisimpia. Iitu on hyvin touhukas pikkutyttö, joka painii kovasti niin sisarusten kuin lelujenkin kanssa, vesikupin reunalla on kiva ottaa pikku päivätorkkuja. Iitu on perinyt emoltaan valkoisen läikän niskaan.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020