[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”7-8 vuotias” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]
Kuulumisia Ionin perheeltä 6.7.2016
Ion, eli kotoisammin Onni saapui meille maaliskuun 2016 lopulla kotihoitoon.
Lentokentältä poistuminen ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan sillä Onni pelkäsi niin paljon ettei uskaltanut tulla lentokopastaan edes ulos saati kävellä askeltakaan liukkaalla lattialla, joten houkuttelimme sen ruualla esiin ja kannoimme sen autoon sylissä. Onneksi alusta asti Onni on ollut tosi kiltti ja rauhallinen joten kaikki meni matkalla ja kotiin saavuttuamme hyvin. Se otettiin kotona koiralaumaamme (3kpl) hyvin vastaan ja ihan muutamassa päivässä oppi sisäsiistiksikin. Vaikeinta sille oli paksuturkkisena entisenä ulkokoirana sopeutua sisälle taloon asumaan, mutta keksimme että se voisi asua viileällä kuistilla kunnes haluaa itse tulla sisäpuolelle taloon. Parissa viikossa näin kävikin. Samoin kävi siten, että tämä kultainen vanhuskoira varasti paikan sydämestämme ja päädyimme ottamaan sen omaksemme.
Onni on koko ajan ollut todella ahne ja perso ruualle. Kaikki kelpaa herralle ja yleensä ahmitaan mahdollisimman nopeasti omat sekä mahdollisuuksien mukaan toistenkin sapuskat. Tämä herra ei tunne kylläisyyden tunnetta lainkaan!
Leluja se rakastaa. Kaikki pehmolelut etenkin, ne joko piilotetaan (sohvaan, kukkapenkkiin ym.) tai suolistetaan tai niitä vedetään kaverin kanssa kilpaa. Tai pidetään tarkkaa vahtia etteivät muut saa niitä.
Iloksemme olemme saaneet huomata, että siitä ujosta ja varautuneesta harmaasta pappakoirasta onkin kuoriutunut riehakas ja leikkisä kaveri lauman nuorimmalle koiralle, Kertulle. Onni ja Kerttu ovat nykyään paita ja peppu, yhdessä aina uusia kujeita keksimässä ja ikkunassa vahtimassa pihaa. Joten Onnilta siis löytyy lisäksi myös kova vahtivietti. Tämä ominaisuus kesti 3 kk tulla esiin ja sitä joudumme nyt hieman työstämään, ettei Onni alkaisi vahtia liiankin kanssa.
Voisi jopa sanoa että Onni on nyt aivan eri koira kuin mikä se oli tullessaan. Selvää on kuitenkin, että se rakastaa omaa perhettään ja laumaansa yli kaiken ja on nyt lopultakin, onnellisesti omassa loppuelämän kodissaan.
Kesäterveiset Onnilta ja perheeltä!
[divider scroll_text=””]
MAP:iin johtavien peltoteiden varsille on syntynyt piskuisia kyläpahasia. Yhden tälläisen kylän laitamilla, ränsistyneen hökkelin piha-aitojen ulkopuolella seisoi vuodesta toiseen Ion, kai vahtikoiran virkaa toimittaen.
Se oli seisonut paikallaan vuoden jokaisena päivänä ehkä jo ihan pienestä koiralapsesta saakka. Päivinä, jolloin aurinko porotti lähes tukahduttaen hengityksen, pakkasöinä jolloin tassut olivat jäätyä kiinni hankeen ja syksyn sadepäivinä, kun koira värisi turkki vettä valuen vahtipaikallaan. Ionin ainoa suoja oli vanha, ruosteinen metallitynnyri, johon se oli kahlehdittu muutaman kymmenen sentin ketjustaan.
Yhtenä päivänä Magdan taas ajaessa peltotietä pitkin ei Ionia näkynyt vahtipaikallaan. Magda, joka oli suunnitellut koiran sieppausta pitkään huolestui ja pelästyi, oliko koirapoika kuollut.
Jokainen, joka on kadottanut joskus jonkun tärkeän tietää ettei toivo kuole koskaan kokonaan. Vaikka tuntuisi miten epätodennäköiseltä, säilyy aina pienenpieni toivonkipinä, että se kadotettu olisi elossa, kunnossa ja löytyisi. Niin myös aina Ionin kotiseutujen lähellä katse lähes vaistomaisesti kääntyi etsimään näkyisikö siitä vilaus jossakin. Ja yhtäkkiä joulukuun ollessa aluillaan se toivottu vilaus tutusta hahmosta näkyi lähipellolla.
Magda ja Florin pysäyttivät auton ja lähtivät varovasti kohti koiraa, autosta löytyneiden puruluiden kera. Arasteleva koira lähti nälkäisenä ryömimään kohti. Sitä pelotti, mutta nälkä vei voiton ja se uskaltautui niin liki, että Florin sai sen napattua syliinsä, autoon ja eteenpäin kohti MAP-tarhaa.
Emme tiedä pääsikö Ion lopulta karkuun kahleistaan itse vai päättikö sen omistaja, että koira on liian vanha ja tarpeeton ja ”vapautti sen tehtävästään”. Vuodet ketjussa ovat tuoneet Ionin kuonoon harmaata. Puiden ja kivien pureskelu on kuluttanut sen hampaita ja ketju kalvanut kaulan ihoon arvet.
Ion on tarhalla hiljainen, kiltti ja lempeä. Se tulee hyvin toimeen toisten eläinten kanssa. Se ei ole uskoa, että villainen peite on annettu juuri sille tai, että sen ruokakuppi on kukkuralleen täytetty. Se menee peitolleen, puskee, nuuhkii ja petaa, mutta menee kuitenkin peiton vierelle kovalle lattialle makaamaan. Ja kun on ruoka-aika, se käy kupilla, maistaa varovasti ja katsoo vähän väliä ihmiseen, saanko vielä ottaa.
Ion on vielä alistuneen ja surullisenkin oloinen, mutta me toivomme, että se alkaa pian uskomaan ja luottamaan, että se, niinkuin jokainen eläin tässä maailmassa on ansainnut elää ja olla onnellinen. Toivomme, että jonakin päivänä saamme kuiskata sen korvaan; lähdetään matkaan, sinua odotetaan kotiin.
Ion on arviolta noin 7-8 vuotias. Se on säkäkorkeudeltaan viitisenkymmentä senttiä ja vielä lähes pelkkää luuta ja nahkaa.
Ion saapui kotihoitoon Suomeen maaliskuun lopulla 2016.
Ion sai oman kodin huhtikuussa 2016.
