Jack

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”1 vuotias” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Jack on yksi niistä koirista joita ruokimme tien varrella aina mennessämme tarhalle. Musta suloinen koira odotti aina tutulla paikallaan odottamassa tutuksi tullutta autoa. Se lähestyi aina häntä vinhasti vispaten tietäen ruoka-aikansa koittaneen tultuamme. Poika pysytteli kuitenkin aina muutaman metrin päässä meistä, kunnes eräänä iltana poika oli valmis luottamaan. Pääsimme lähelle ja Jack antoi yllättäen yhtään perääntymättä kantaa itsensä autoon. Lähdimme ajamaan uuden tulokkaan kanssa Magdan luo hymyssä suin, tietäen että Jackilla on nyt mahdollisuus omaan rakastavaan kotiin ja katukoiran elämä oli vihdoin mennyttä.

Liekö Jack ollut sinä sateisena iltana vain lopen uupunut ja näin antoi meidän nostaa hänet matkaamme. Magdan luona Jack nukkui suurimmaksi osin ensimmäiset muutamat päivät. Pikkuhiljaa Jack piristyi ja uteliaana alkoi seuraamaan ihmisten touhuja ja kiinnostuneena seuraili paikasta toiseen perässä. Jack odottaa omaa kotiaan asustellen siihen asti Magdan kotona, jossa tulee kaikkien toisten koirien kanssa toimeen. Ennemmin väistelee toisten koirien tieltä, ja odottaa hiljaisena ujona poikana omaa vuoroaan päästä ruokakipolle tai siliteltäväksi. Haukkuherkkä Jack ei myöskään ole ollut. Aniharvoin yhtyy muiden koirien haukuntaan vieraan saapuessa pihalle. Kissoista Jack ei juuri välitä, eli kissakotiinkin poika sopisi hyvin. Jack on vielä hieman hämillään saamastaan hellyydestä, säännöllisestä ruoan saannista ja huolenpidosta.

Etsitään tositarkoituksella kotia, jossa ollaan valmiita tarvittaessa myös rohkaisemaan poikaa uusien asioiden kohtaamisessa ja opettelussa. Korkeutta tällä herkällä sydämenvaltaajalla on n.40cm.

Jack sai oman kodin helmikuussa 2015.

 

 

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020