[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”9 kuukautinen” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Ajamme kohti Giurgiua, kun huomaamme tiellä liikettä. Pieni valkoinen koira raapii asfalttia todella vaarallisessa paikassa, yrittäen saada siitä irti jotakin syötävää. Florin pysäyttää auton ja hyppään sydän rinnassa hakaten ulos. Koira seisoo keskellä nelikaistaista maantietä, autot kaahaavat sen ohitse molempiin suuntiin torvea huudattaen. Yritän saada sydämeni tasaantumaan odottaen hetkeä, jolloin uskallan kutsua koiraa luokseni. Pienikin väärä liike tai ajoitus koituisi pienen kohtaloksi.
Lopulta tulee pieni väli toisesta suunnasta tulevissa autoissa. Vain valkoinen pakettiauto on tulossa kauempaa ja päätän uskaltaa. Koira epäröi, sillä on syötävää tiellä eivätkä sen kokemukset ihmisistä ole pelkästään hyviä. Maanittelen, pyydän ja inisen kuin koirat saadakseni pienen tulemaan lähemmäs. Se päättää lähteä katsomaan minua, mutta aivan viime hetkellä se taas epäröi ja kääntää päätään. Inisen lisää ja painun aivan matalaksi ja pieneksi. Pieni painautuu alas ja alkaa matelemaan luokseni. En uskalla katsoa miten lähelle pakettiauto on ennättänyt, kun saan ensimmäisen kosketuksen pieneen. Parannan varovasti otettani, kunnes olen varma, että saan koiran napattua vaikka se säikähtäisi ja päättäisi hypähtää väärään suuntaan. Sekunnin sadasosat tuntuvat minuuteilta ja tunneilta ja sitten, pieni on sylissäni. Puristan sen rintaani vasten, en uskalla nousta ylös, koska pelkään etteivät jalkani kanna. Me olemme hetken yhdessä hiljaa, kun toistelen pienelle, kiitos rakas, nyt sinä olet turvassa, voi kiitos…
Pikkuinen poika saa jo autossa nimen. Siitä tulee Jamo. Se on äärettömän hellyyttävä nappisilmä, joka alkaa jakelemaan pelastajilleen välittömästi pusuja. Jamolla ei ole aikomustakaan lähteä sylistä ja kun saavumme lopulta MAP -tarhalle on sydäntä raastavaa laittaa Jamo yhteen häkeistä ja lähteä muihin töihin. Poika istuu häkkinsä ovella nostaen tassunsa verkkoa vasten ja anelee jäämään luokseen. Sydän heltyy ja voi sitä pienen koirapojan riemua, kun se huomaa saaneensa lumottua ihmisen takaisin luokseen Jamo ei malta olla paikallaan, se ei tunnu tietävän miten päin sylissä olisi ja miten paljon suukkoja tulisi jakaa, jotta se olisi tarpeeksi.
Seuraavana päivänä meille tulee uusia ihmisiä tutustumaan tarhaan ja kuinka ollakaan löydän heidät ihastelemasta Jamoa. Kuulen vain lauseita, miten kukaan voi olla noin ihana ja suloinen… ja niitähän Jamo todella on
Jamo on noin 9 kuukauden ikäinen nuoriherra. Se on säkäkorkeudeltaan noin 35-40 senttiä aikuisenakin, mutta painoa sille saisi kertyä nykyisen vain noin kuuden kilon lisäksi toinen mokoma lisää.
Jamo sai oman kodin syyskuussa 2013.
