[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Enkeli” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Joy tuli kotiin Tallinnan tarhalta 23.8.2004 ja nukkui pois Turun Tuhatjalassa lyhyen sairauden jälkeen vappuaattona 2012.
Joy oli tarhalta tullessaan epävarma ja apea, laiha ja himmeäturkkinen. Jo ensimmäisen viikon aikana hänen viirimäinen häntänsä alkoi kuitenkin nousta iloiselle kaarelle, kun hän tutustui uuteen elämäänsä samaan aikaan tarhalta tuomani Jaksun kanssa. Pilke nousi pian silmiin ja kiilto karvaan, kun hän ymmärsi päässeensä omaan kotiin.
Elämämme metsän reunassa on ollut huoletonta ja koiramaista. Meillä ei tarvinnut koskaan opetella sisäsiisteyttä eikä kieltää herkkujen nappaamista pöydältä, ei pelätä metelöintiä tai tihutöitä kun he jäivät kahdestaan, ei kätkeä kenkiä eikä virittää esteitä. Työskentelen kotona, joten vietin kaiken aikani koirieni kanssa. Luulisin olleeni erossa Joysta alle kolmekymmentä päivää näiden seitsemän vuoden, kahdeksan kuukauden ja yhden viikon aikana. Nuo ajat Joy ja Jaksu viettivät Kirpun eläinhoitolassa Eurassa – parempaa lomapaikkaa ei voisi kuvitella.
Joy oli ihmisten suhteen varautunut muttei arka. Hän vain vaati hieman pidemmän tutustumisajan kuin kaverinsa Jaksu, joka on aina sännännyt suoraan niin pienten kuin suurtenkin ihmisten luokse. Pikkutaaperot hermostuttivat Joyta, eikä hän myöskään pitänyt siitä, jos koulupojat lähestyivät häntä isompana ryhmänä. Tästä ei meidän elämässämme kuitenkaan aiheutunut hankaluuksia, kun opimme jo varhain väistämään Joyta pelottavat tilanteet. Muutoin hän oli rohkea ja toisia koiriakin suvaitseva, lempeä poika, ja lempi-ihmistensä seurassa hillitty pusuttelija ja nojailija.
Yhtään kertaa Joy ei ollut sairaana ja hän säilytti pentumaisuutensa viime päiviinsä saakka. Joy oli hienokäytöksinen, viisas ja kaunis – nimensä mukaisesti elämäni ilo.
Sairaus tuli yllättäin ja vei Joyn alle kolmessa vuorokaudessa. Tunnen itseni amputoiduksi enkä usko koskaan kokeneeni tällaista surua.
Opettelemme nyt Jaksun kanssa elämää kahdestaan. Tiedän jonain päivänä surun väistyvän ja onnellisten päivien muistojen voittavan. Olen mittaamattoman kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka sain Joyn kanssa jakaa.
2.5.2012
Lea Peuronpuro
[divider scroll_text=””]
Dsoi vaikuttaa kaukaa koiralta, jonka luokse ei tee mieli mennä. Kävelen kuitenkin sitä kohti tarhan takaosaan. Lähestyessäni sen koppia huomaan kuinka koko koira seisoo paikallaan todella jännittyneenä ilmekään värähtämättä, häntä aivan jäykkänä paikallaan. Pysähdyn ja mietin minkälainen koira on kyseessä mutta päätän silti jatkaa matkaa. Muutaman metrin päässä Dsoin alueen reunasta seisahdun jolloin Dsoi menee maahan makaamaan, laskee pään ihan maahan kiinni ja lähtee hyvin alistuvasti ryömimään minua kohti katsoen koko ajan kulmien alta suoraan silmiini ja ilme täynnä pelkoa. Dsoin koko olemus kertoo sen odottavan että teen jotakin pahaa. Päätän mennä itsekin kyykkyyn ja lähden hitaasti kyykyssä liikkumaan sitä kohti kylki edellä ja katse poispäin kuitenkin sivusilmällä tutkien mitä tuleman pitää. Ojennan sille käteni ja pää nousee maasta varovasti haistelemaan kättäni. Ei mene kuin 2 sekuntia koira muuttuu salamannopeasti kuin aivan eri koiraksi. Alkaa villi hyppinen, pyöriminen, hampaat nappaa kiinni hihasta ja häntä pyörii villisti ympäri. En voi muuta kuin nauraa, koira on aivan kakara. Kun komennan sitä tuimasti ettei saa hyppiä se muuttuu taas hetkeksi araksi koiraksi kunnes nauruni saa sen taas villisti loikkimaan edestakaisin. Koiralle on selvästi ihminen tehnyt pahaa mutta se tahtoo silti kovasti luottaa ihmisiin vielä. Hampaita on villin riehumisen vuoksi todella vaikea katsoa kunnolla mutta iäksi arvioisin kaiken käytöksen perusteella alle 1,5 vuotta.
Dsoi on uros ja korkeudeltaan n. 65-70cm, tätäkin hyvin vaikea arvioida koska koira oli hetken aloillaan juuri kun kuvia otettiin ja sitten alkoi taas riehuminen. Dsoin kropasta tulee jollakin lailla mieleen setteri.
