Julius

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”7 kk” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Kuulumisia kodista 19.2.2015: Julius on ollut nyt luonamme kotonaan jo yli puoli vuotta. Ujo poika, joka meille tuli, on nyt rohkeampi ja leikkisä nuori mies, joka toisen koiramme Mimmin kanssa leikkii, juoksee, painii ja myllää mattoja lattioilta.

Kun Julius innostuu, se mölisee hassusti ja pyörittää pientä rinkelihäntäänsä. Alusta asti Julius kulki hihnassa nätisti, sekä oppi sisäsiistiksi jo ensimmäisellä viikolla. Kynsiäkin Julius antaa leikata jo paremmin.

Julius on kova vaatimaan huomiota. Se hyppää luokse, läimäisee tassulla naamaan ja painautuu koko kehollaan vasten, saadakseen paljon rapsutuksia. Julius on oikea mamman kultapoika, mutta muuten se tuntuu pitävän miehistä enemmän. Moni uskoo Juliuksen olevan vanhempi, koska se on ikäisekseen niin rauhallinen sydäntensulattaja.

Onnelliset Juliuksen omistajat kiittävät Pelastetaan koirat ry:tä ja toivovat kaikille kodittomille rakastavaa kotia =)

T: Tiina, Tommi, Julius ja Mimmi

[divider scroll_text=””]

Tarhakertomus

Julius on äärettömän kiltti ja ujo poikalapsi, joka jää villissä pentuporukassa muiden varjoon. Kun toiset pennut säntäävät hyppimään, kiskomaan kengännauhoja ja puremaan sormia, Julius istuu vähän taaempana kurkistellen arvioivasti ja seuraten uteliaana moista hepulointia. Se kaipaisi yksilöllisempää huomiota ihmiseltä löytääkseen oman koiralapsen hepulivaihteensa, joka ihan varmasti tulee piankin esiin pojan rohkaistuessa vähän.

Kun tämän herkän kultapojan saa nappastua syliinsä se rentoutuu hetken ujostelun jälkeen, painautuu ihmiseen kiinni ja lipaiseepa pienen koiranpusunkin poskelle. Ja sen persoonallisen söpö kirsunpää aivan houkuttelee jakamaan suukkoja takaisin.

Poika löytyi toukokuun alussa kadulta, jolloin se pääsi Magdan talolle ennen MAP-koiratarhalle siirtymistään. Tuolloin Julius tapasi myös kissoja, joihin se suhtautui luonteelleen ominaiseen tapaan lempeän ystävällisesti. Pikkuherran tulevassa kodissa voi hyvin olla toisia eläimiä, mikäli ne eivät ole luonteeltaan kovin dominoivia. Tarhaoloissa Julius ei ole haukkuvainen, joten kerrostaloasuminenkin voisi tulla kyseeseen.

Aikuisena Julius tullee jäämään säkäkorkeudeltaan alle 40 sentin korkuiseksi eli keskikokoista pienemmäksi kooltaan.

Julius sai oman kodin heinäkuussa 2014.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020