Panda (ent. Koala)

Muistokirjoitus 07/2026

Pandan muistolle ❤️

Adoptoitu Romaniasta ja lopulta Suomesta sijaisperheestä, jossa ehti olla pari kuukautta. Panda tuli minulle noin 3-vuotiaana.

Tiesin Pandan omakseni aika lailla heti kun näin hänen kuvansa adoptiosivulla. Vaikka ulkonäöllisesti Panda ei ollut alun perin välttämättä ollenkaan sellainen, kuin olin mielikuvissani ajatellut unelmakoirastani (tämä tietysti muuttui heti, kun Pandan näin). Yhdessä kuvassa Panda kuitenkin katsoi suoraan kameraan ja näin suoraan hänen kauniiseen sieluunsa ihanien nappisilmien kautta. Soitin kysyäkseni Pandasta ja minulle kerrottiin, että hänellä on sydänmato (tämä tuntui kohtalolta), eikä takuita eliniästä voida antaa. Tässä kohtaa olin itsekin sairaana, kovissa kivuissa ja masentunut, joten tämä tieto vain vahvisti minulle sitä, että hänet on tarkoitettu juuri minulle. Toki kaikki sukulaiset ja tuttavat sanoivat, että älä nyt hullu sairasta koiraa ota. Itse koin että juuri siitä syystä hän tarvitsee rakastavan ja ymmärtävän kodin vielä enemmän kuin terveemmät koirat.

Olin ehdottomasti oikeassa, sillä olen vahvasti sitä mieltä, että Panda pelasti henkeni, fyysisen terveyteni ja mielenterveyteni. Onneksi pystyin tekemään saman hänelle. En ole koskaan eläessäni ollut niin onnellinen ja rakastunut, kuin hänen kanssaan sain olla. Ajattelin aina, että hänen on pakko olla ihan oikea pelastusenkeli, joka lähetettiin juuri minulle aikana, jolloin eniten apua tarvitsin. Ja sain niin paljon enemmän kuin apua. Sain puhdasta onnea, rakkautta, uskollisuutta, elämänhalua ja taisteluvoimaa oman terveyteni kuntouttamiseen. En ole aina ihan varma, kumpi meistä koulutti kumpaa enemmän. Panda ei ollut koira, jota pystyi käskemään, vaan hän nosti heti nenän pystyyn eikä varmasti totellut. Meidän suhteemme toimi parhaiten lähinnä tasavertaisena ystävyytenä. Joskin hän selvästi tukeutui minuun todella paljon, niin kuin minäkin tietysti häneen.

Panda oli todella päättäväinen ja vahvaluonteinen koira. Hän oli todella ihmisrakas, mutta ei juurikaan välittänyt muista koirista. Ihmisiä hän ei aristanut ollenkaan ja toisia koiria ei enimmäkseen ollut huomaavinaankaan, mutta ei myöskään haukkunut tai rähissyt. Käveli vain ohi. Hän oli ehkä maailman helpoin rescue-koira. Hän oli todellinen rakkauspakkaus sanan suurimmassa merkityksessä ja rakasti olla sylissä ja nukkua vieressä. Hän oli todella utelias ja viisas koira, joka halusi olla kaikessa mukana ja oppi kaikki temput välittömästi. Hauska juttu tästä Pandan päättäväisyydestä; Hän teki mitä tahansa temppuja, jos oli nami kädessä. Jos namia ei ollut, niin temppuja ei tehty (ei esim. suostunut edes istumaan). Ilme oli sellainen, että ”Pyh, tee keskenäsi”.

Panda oli ehdottomasti paras ystäväni ja vauvani. Hän oli se yksi ja ainoa todellinen sielunkoirani ja suru on ollut todella kova yrittää oppia elämään ilman häntä. Nytkin alkaa kyynel vieriä poskea pitkin. Panda lähti oikeaksi enkeliksi 31.3.2026 pitkän ja sitkeän 3-vuoden taistelun jälkeen. Halvaantumisen, selkäleikkauksen, silmähaavat ja nivelrikot hän kesti hienosti, niin kuin ei mikään olisikaan vialla. Selän välilevytyrän leikkauksen jälkeen hän pomppasi heti seuraavana aamuna hetkeksi istumaan ja parissa viikossa käveli jo melko hyvin ihan ilman apua. Toki sairaana hän nautiskeli aina entistä enemmän mamman huomiosta ja palvelusta.

Lopulta kaiken muun lisäksi hänellä todettiin munuaisten vajaatoiminta ja siitä lähti raju alamäki, kunnes lopulta ei suostunut syömään enää mitään (ottaen huomioon, että Panda oli koira, joka rakasti syömistä ja söi ihan kaiken, mitä suuhunsa sai). Hänellä oli kovat kipulääkkeet selkäleikkauksesta lähtien ja niitä pikkuhiljaa lisättiinkin tarvittaessa ja ne auttoivat aikansa, mutta lopussa ei niistäkään ollut enää mitään apua. Hänelle tuli voimakasta pahoinvointia, jatkuvaa ripulia ja viimeisenä päivänä hän ei pystynyt enää kävelemään juurikaan. Kaikki tämä romahdus tapahtui pikkuhiljaa ihan parissa viikossa ja lopulta pahin vaihe kesti noin neljä päivää, vaikka hän todella taisteli ja vaikka mitä yritin, niin mikään ei auttanut. Viimeisenä päivänä hän katsoi minua sillä ilmeellä, että nyt riittää. Hän oli aina niin iloinen taistelija, etten ollut ikinä nähnyt häntä niin rikki ja loppu ja luovuttaneena. Näin ollen tuo viimeinen päivä oli selkeä viesti häneltä, että nyt on aika. Hän oli tuossa kohtaa noin 15-vuotias.

Ikuisesti sinua kaivaten rakkaimpani. Pelastusenkelini maan päällä. Toivottavasti sinulla on nyt parempi olla siellä jossain vihreillä niityillä kirmatessa. Siitä päivästä unelmoiden, jos joskus saisin vielä nähdä sinut siellä toisella puolella ❤️

Tarhakertomus 2014

Koala on pelastettu Giurgiun kunnalliselta tarhalta Magda’s Angels Placeen maaliskuussa. Pienikokoinen koira ryntäsi vauhdilla syliin astuessani sisälle yhteen monista kunnallisen tarhan häkeistä. Koala ei lähtenytkään sylistä pois vaan painautui tiukemmin kiinni aina kun olin nousemassa ylös. Tämä nallekarhumainen hellyyttävä poika kannettiinkin suoraan autoon mukaamme kohti paremman elämän alkua.

Koala on reipas poika, joka tulee hienosti Map:ssa toisten koirien kanssa juttuun. Suuremmat ja äänekkäät koirat hieman jännittävät pikkumiestä. Koalalla on tapana istua Map:ssa tarhansa portin ovella odottaen ihmisiä joita nähdessään Koala riemastuu suunnattomasti. Häntä hurjasti vispaten poika päästää pientä vaimeaa itkua ilosta päästessään ihmisen syliin. Muista koirista Koala ei tarhalla juurikaan tukea tai seuraa hakenut ja viihtyisi varmasti myös perheen ainoana lellikkinä.

Koala on kiltti, lempeän luonteen omaava koira jolnka toivomme löytävän tiensä tarhaoloista rakastavaan kotiin. Koala vaikuttaa kaikinpuolin mutkattomalta koiralta mutta uusien asioiden opetteluun on Koalankin kanssa varauduttava kun poika omaan kotiinsa löytää. Onkohan Koala joskus ollutkin välittävän ihmisen luona sitä emme tiedä mutta jostain pojalla on vilpitön luottamus ihmisen hyvyyteen.

Korkeutta tällä pusuttelijalla on. n.35cm.

Koala saapui Suomeen kotihoitoon 28.4.2014.

Koala sai oman kodin kesäkuussa 2014.