Leon

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”2 vuotias” sukupuoli=”Uros” leikattu=”Kastroitu
” sijainti=”Suomessa”/]Suloinen Leon on pelastettu Giurgiun kunnalliselta tarhalta. Magda’s Angels Placessa poikaa jännitti kovasti uusi ympäristö ja uudet koirakaverit. Leon suhtautuu ihmisiin varauksella ja katselee pitkään kauempaa ennen kuin uskaltaa lähestyä. Ihmisen silittäessä Leonia jännittää vielä kovin, muttei poika missään vaiheessa vilauttele valkoista hammasrivistöään pelosta, vaan istuu hiljaa ja hämillään paikallaan. Leonilla ei ehkä koskaan ole ollut omaa ihmistä huolehtimassa siitä rakastavalla tavalla, ja ihmisen läheisyys saattaa siksikin tuntua vielä niin vieraalta. Voimme vain arvailla tämän kauniin pojan tarinaa ennen kunnalliselle tarhalle joutumista.

Leon vetäytyi ensimmäisinä päivinä surumielisen oloisena omiin oloihinsa, mutta nyt pojan näkee usein ulkoilualueella telmivän tarhakavereidensa kanssa. Leon ei ole päällepäsmärinä koirien keskuudessa, ja väisteleekin hieman itseään kookkampia koiria. Nuoreen ikäänsä nähden Leon vaikuttaa rauhalliselta koiralta, eikä ole tarhaoloissa haukkuvaa sorttia. Leon on nöyrä ja kiltti koira, joka tarvitsee sitoutunutta ihmistä avukseen, jotta saisi itseluottamusta ja rohkeutta olemukseensa.

Toivomme Leonille kotia jossa poika saisi rauhassa rakentaa luottamustaan ihmisiin, ja saisi viimein tietää millaista onkaan elää rakastettuna perheenjäsenenä.

Korkeutta Leonilla on n.40cm.

Leon sai oman kodin maaliskuussa 2015.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020