Mathias

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”1 vuotias” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Pelloilta näkee vain avaran taivaan ja tuulessa huojuvat, tuleentuneet ruohot. Ja talvella kaikki on valkean yksinäisyyden peitossa. Sinne pelloille ihmisten on niin helppo hylätä koiranpentupoloiset, jotka ovat tulleet maailmaan ei toivottuina ja tarpeettomina. Siellä pelloilla pentuparat yrittävät selviytyä parhaansa mukaan, suurin osa menehtyy ja pienestä osasta kasvaa arkoja koiraparkoja, jotka alusta asti tottuvat pakenemaan ihmistä.

Mathias istui pellolla pienenä ja viluissaan. Se oli niin hämmentynyt, ettei osannut edes yrittää karkuun, kun Mapin koiratarhan työntekijä koppasi sen ohi kulkiessaan turvalliseen kainaloonsa. Mathias asusti ensimmäiset pelastuksen viikkonsa työntekijän huoneessa, isossa häkissä lämpimän kaminan kupeessa. Pentu oli huonokuntoinen, sillä oli loistartunnoista ja nälästä johtuen vaikeita vatsavaivoja, mutta sen pienet silmät jaksoivat tuikkia elämää. Ja joka kerta kun joku tuli huoneeseen, nousi Mathias uteliaana seuraamaan, mitä tapahtuu. Sillä oli valtava nälkä ja se söi ja oksensi ja söi ja oksensi. Ja joka syönnistä meni vatsa aivan sekaisin ja taas pestiin kakkapyykkiä. Mutta Mathias oli päättänyt, että mitäs tässä muuta kuin parannutaan ja aletaan tutkia maailmaa.

Niin se kasvoi, oppi täysin luontevasti leikkimään toisten koirien kanssa ja on sosiaalinen kaveri, joka tulee todellakin kaikkien kanssa toimeen. Ihmisille se on ehkä pikkuisen arka, mutta sehän ei tiedäkään vielä, mitä oikea elämä ihmisen kanssa on.

Mathias on keskikokoinen koira, n. 50cm korkea, painoa 20 kg. Sillä on lainehtiva, puolipitkä turkki. Mathias sopisi hyvin paljonkin liikuntaa harrastavaan perheeseen ja uteliaan luonteensa vuoksi osallistumaan monenlaisiin hauskoihin koirien juttuihin.

Mathias sai oman kodin maaliskuussa 2015.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020