[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Enkeli” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]
Kuulumisia kodista 2.3.2008
Maxi tuli meille 21.1.2006, eli reilu kaksi vuotta sitten.
Yhteiselo ei ole ollut kovin helppoa, mutta toki hyvin antoisaa. Koiran tultua piti ensin ymmärää, ettei se tajunnut meidän kieltämme, vaikka eesti ja somi ovatkin sukulaiskieliä. Ensimmäinen ½ vuotta oli melko rankkaa. Koira oli hyvin kaksisuuntainen, ja koitti tosissaan isännöidä meitä.
Aivan selvästi Maxi on vahtikoira, eikä sen paikka oikeastaan ole kerrostalossa. Tänäkin päivänä, se murisee ja pahimmillaan haukkuu, kun rappukäytävästä kuuluu ääniä. Päiväpostia se ”vihaa” erikoisesti, aamuyöllä se tyytyy vain matalalla murinalla ilmoittamaan, että lehti tuli.
Maxi halusi hallita meidän sänkyämme, niin että yhteenottoja siitä kenen paikka se on, oli melkoisesti. Käsivarret puremista mustelmilla jne.
Alussa ulkoilu oli todella rasittavaa, kaikki mikä vähänkään liikkui sai siinä aikaan rähisevän haukunnan, vetämisen ja riuhtomisen. Se oli jopa niin rasittavaa, että kävin henkilökohtaisesti keskustelemassa koirapsykologin kanssa kolme eri kertaa ja pari kertaa Maxi mukana. Toki siitä oli hyötyä, vaikka minulla olikin ollut ennen Maxia koira (sekarotuinen noutaja) 14½ vuotta, jotenkin ei vaan ollut tarvinnut paljon ajatella koiran sielun elämää. Opin näkemään asioita koiran näkökulmasta eri tavalla kuin ennen ja sain toimivia ohjeita koiran ”kouluttamiseen”.
Meillä on kesämökki pienessä saaressa ja siellä Maxi on saanut olla vapaana, toki siellä on sillä juoksunaru, sen paikka on siinä alkuun, jos meille esim. tulee vieraita. Juoksunarukin oli ihan oma kokemuksensa, joka sai meidät miettimään sitä, mikä Maxin tarina oikein oli.
Nimittäin sen saa laittaa siihen ihan ok, mutta kun se mentiin irroittamaan siitä, niin koira alistui ja meni kyljelleen maate. Ymmärtääkseni siinä kohtaa se pelkäsi, tosissaan. Aikojen kuluessa tämä tilanne kyllä rauhoittui ja nyt se jo odottaa innolla irroittamista ja on oppinut tietämään, ettei siihen tarvitse pitkäksi ajaksi jäädä.
Hirveä into sillä on päällä, heti kun kasseja pakataan lähtöä varten, ja kun lähdemme, niin ensin auton takaluukku auki ja koira on salamana kyydissä. Sama juttu kun ollaan satamassa, ei malta millään odottaa veneeseen pääsyä. Uimaan tämä kaveri ei mene, mikä on toisaalta hyvä, saavat lapset uida rauhassa.
Mustasukkainenkin tämä kaveri on ollut, niin etten ihan täysin uskalla siihen vieläkään luottaa. Minulla on kolme lastenlasta ja kaikkia heitä Maxi on näykkäissyt, yllättäen tilanteissa, joissa lapset ovat saaneet ruokalautasen. Samoin vieraiden kanssa on alkuun parasta olla varuillaan, koska Maxi on näykkäissyt kahta lähes vierasta henkilöä, täysin yllättäen, eikä ole kyse mistään erikoisista tilanteista.
Nälkäähän tämä kaveri oli varmasti nähnyt ja sillä on ilmeisesti ikuinen nälkä. Kerjätä se ainakin muistaa aina, kun vaan mennäänkin kohti keittiötä. Nyt Maxi on eläinlääkärin ohjeen mukaisesti laihdutuskuurilla, on tullut annettua vähän liikaa herkkuja..
Meillä on kissa (kissojen katastrofiyhdistyksestä), ollut jo 13 vuotta ja nämä kaverukset eivät pärjää keskenään. Maxi haluaa niin mielellään ajaa… No molemmilla on ns. omat juttunsa. Kissa asuu vaatehuoneen hyllyllä, sillä siellä on oma pesä ja vesi astia. Sitten kun se haluaa tarpeilleen, se sanoo: mau, ja Maxi menee makuuhuoneeseen. Muuten asunto on kissan reviiriä yöajat, makuuhuoneen ovi on raollaan ja Maxi on siellä meidän kanssamme, sinne kissa ei halua tulla…
Vaihtelevaa, ei kahta samanlaista päivää, näiden veijareiden kanssa.
Maxista vielä sen verran, että sillä oli kovaa kutinaa viime keväänä ja kun se ei kirputuksilla ja pesuilla rauhoittunut, käännyimme eläinlääkärin puoleen. Maxilla oli siinä vaiheessa paha ihottuma ja sitten piti valita annetaanko koiralle piikki, vai viedäänkö se allergiatesteihin, sillä lääkäri totesi sen olevan pahasti allerginen.
Maxi sai ensin kovan lääkekuurin ja sitten menimme testeihin. Koiralle tehtiin ihotestit (25 ainetta) ja todettiin, että se on erittäin allerginen siitepölyille, (melkein kaikille) pölypunkeille sekä hevoselle ja kissallekin. Toinen epäily oli ruoka-allergia, mutta sitä ei siis ole, no se olisi saattanut olla hieman helpompi, kahdesta pahasta. Maxille tilattiin siedätyshoito (USA:sta) ja sitä se on saanut syksystä, ensin 10 viikkoa, pistos viikossa, nyt kuukauden välein, vielä muistaakseni kolme kertaa. Samaan aikaan se on saanut myös kortisonia, joka nyt on loppunut.
Nyt odotellaan jännityksellä kevättä… lääkäri ei luvannut mitään varmaa hoidon tehosta.
Eli meillä on ollut todella värikästä Maxin kera. Yhtään ei kaduta, jossain kohtaa toivoisin, että koira olisi hieman pienempi, sen käsittely olisi helpompaa. Minä olen selvästi sen ”isäntä”, Miestäni se ei tottele yhtään niin hyvin, toisaalta pitää miestäni paljon enemmän ”hyvänä”, hakeutuu kainaloon maate jne.
Maxi on mielenkiintoinen ja tänä päivänä jo hyvä lenkkikaveri, mutta helppo se ei ole vieläkään. Se on vähän niin kuin murrosikäinen teini joka hakee rajojaan..
Lämpimät terveiset kaikille koiraihmisille…
t. Tarja ja Kimmo, Maxi ja MiuMau
Maxi nukkui pois 28.12.17, sillä oli kasvaimia eikä ruoka pysynyt sisällä.
[divider scroll_text=””]
Tarhakertomus 10.1.2006
Tämä nuori poika näytti häkissään ihan Nyhverö Nyyssöseltä…. se oli arka, varovainen ja koko olemus huokui anteeksiantoa maailmalta. Kun vein pojan lenkille, se muuttui silmissä. Aivan kuin olisin vahingossa painanut play-nappulaa=) Mäihä juoksenteli lennokkaasti, pyörähteli ja erhenteli toisille uroskoirille häntä pystyssä. Se yritti keksimällä keksiä itselleen leikkikalua ja sen se löysi hihnasta. Leikki oli siltä pentumaista hampailla näykkimistä, mitä se ei todellakaan tehnyt pahansuopeudesta vaan päinvastoin. Mäihä tarvitsee aktiivisen kodin, se ei tyydy pelkkiin rapsutuksiin ja hyvänäpitoon, vaikka osaa kyllä nauttia niistäkin.
