[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Synt. 04/2011″ sukupuoli=”Uros” leikattu=”Kastroitu
” sijainti=”Suomessa”/]MÖKÖ-HERRA ETSII UUTTA KOTIA.
Nyt 3,5-vuotias Mökö etsii itselleen uutta kotia omistajien muuttuneen elämäntilanteen takia.
Mökö on adoptoitu Romaniasta pentuna vuonna 2011. Se on alkujaan löydetty suomalaisryhmän toimesta pahvilaatikosta bussipysäkin vierestä veljensä kanssa n. 10 viikkoisena. Mököllä on n. 7 kuukauden iässä todettu synnynnäinen vika, jossa lonkkaluiden luopiot eivät istuneet maljakkoihinsa vaan olivat omillaan rustojen varassa. Ennuste vaivan suhteen todettiin kuitenkin hyväksi ja hoidettiin kuntoon leikkauksella. Toipumisajan jälkeen Mökön liikkuminen on ollut normaalia. Sen meno on vauhdikasta ja se on liikkeissään muutenkin erittäin ketterä. Saman operaation yhteydessä Mökö kastroitiin.
Mököllä on arkitottelevaisuus kunnossa, mutta se ei kestä kovaa komentamista – saattaa silloin lirauttaa alleen. Mökön kanssa myös kokeiltu jälkeä, josta se on ollut erittäin innoissaan ja vaikuttanut kehittyvän nopeasti. Mökö vaikuttaa omistajan mukaan muutenkin erittäin viisaalta ja nopeasti oppivalta.
Mökö tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa – on jopa vähän liian alistuvainen. Todennäköisesti tähän liittyen esiintyy remmirähjäystä. Mökö myös aristelee uusia ihmisiä, varsinkin miehiä ja lapsia, mutta oman perheen kesken ja tutuille on lempeä oma itsensä. Omistaja myös kertoo pojan haukkuvan yksin ollessaan, joten uutta kotia etsitään mielellään paikasta, jossa se ei haittaa tai Mökö ei joudu olemaan paljon yksin. Uudet tilanteet – kuten esim. paukut uutena vuonna – Mökö kestää omistajan kertoman mukaan hyvin.
Mökö on nuori koira, jossa vaikuttaisi olevan potentiaalia koulutuksen kautta paljonkin. Mökö pyytää nyt toista mahdollisuutta saada itselleen elämänikäinen rakastava koti.
Mökö sai uuden, oman kodin marraskuussa 2014.
[divider scroll_text=””]
Tarhakuvaus
6.8.2011 Sisarukset Mökö ja Luru löydettiin bussipysäkiltä vilkkaasti liikennöidyn tien varresta Romaniassa, minne ne oli selkeästi hylätty. Pennut pääsivät paikallisen eläinsuojelijan Anda Murgun luokse turvaan ja nyt pikkuiset ovat valmiita matkaamaan Suomeen ja omiin koteihin.
Mökö (tumma) ja Luru (vaalea) ovat Andan luona tottuneet elämään muiden koirien ja myös kissojen kanssa ja ovatkin nyt, reilun kolmen kuukauden iässä, sosiaalisia, avoimia, uteliaita ja energisiä lapsia. Mökö ja Luru ovat hyvin sosiaalistuneita ihmisiin ja nauttivat läheisyydestä, leikkimisestä ja painimisesta. Mökö ja Luru ovat pienen koiran pentuja (HUOM, kuvat otettu n.kk sitten, uusia päivitetään mahd pian) ja kasvavat arviolta 10-kiloisiksi.
Sisarukset etsivät omia, sitoutuneita ja rakastavia kotejaan, missä ne pääsisivät opettelemaan suomalaisen kotikoiran oppeja.
Mökö sai kodin Suomesta elokuussa 2011.
[divider scroll_text=””]