Mona

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Enkeli” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Monan tarina on varmasti hyvin samanlainen kuin monen muun kohtalotoverinsa Romaniassa. Se löydettiin juoksemasta hyvin hätääntyneenä keskellä autotietä ja saatiin turvaan. Pikkuinen Mona oli erittäin todennäköisesti hylätty juuri hieman ennen löytymistään.

Monan luonteeseen hylkääminen ei kuitenkaan ole vaikuttanut pidemmän päälle, vaan pikkutyttönen tuntuu rakastavan kaikkia ihmisiä. Siksipä se viihtyykin sylissä ja nauttii hellittävänä olemisesta. Tästä huolimatta Mona kuitenkin kaipaa myös omaa tilaa ja aikaa, eikä se siis juokse ihmisen perässä jatkuvasti. Rauhallisen ja ladymaisen luonteensa vuoksi Mona sopisi hyvin varmasti myös kerrostaloasumiseen. Mona on myösa pieni, n. 5kg painava.

Nyt hakusessa on Monalle se viimeinen koti, joka ei tee sille sitä, minkä se on ainakin kertaalleen kokenut eli hylkäämisen. Ennen yhteydenottoa on hyvä miettiä tarkkaan koiranottamista ja kyvykkyyttä sitoutua siihen sen loppuiäksi.

Mona sai kodin Suomesta syyskuussa 2011.

Lissu ent. Mona sai rakastavan kodin 2010 Llissulla oli koirakaveri josta tuli enkeli lokakuussa 2016.. Kavereiksi jäi vielä 2 kissaa. Lissusta tuli koira enkeli 30.01.2018

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020