[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”4 kk” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Kunnallisella tarhalla joulukuussa, tehdessämme avustustyötä, huomiomme kiinnitti pieni joulunajan menninkäinen, joka putkahteli milloin mistäkin välistä näköpiiriimme. Pikkuinen nenänpää kiilsi auringossa ja mustat nappisilmät katsoivat uteliaina. Pörrökarvaiset korvat sojottivat sivuille napaten jokaisen pienen ääneen.
Menninkäinen ei putkahdellut näkyviin vaan tarhalla sieltä sun täältä, vaan välillä se juoksi myös tiellä autojen joukossa ja sydän syrjällään seurasin sen menoa. Olin myös huolissani, löydänkö sen emoa ja muuta mahdollista perhettä.
Olin aivan varma että pentu oli tyttö, sen olemus oli niin täysin pienen uteliaan neidin, vain saparot päästä puuttuivat. Se oli myös maailmanvalloittaja, syntynyt selviämään. Joten lähdin etsimään sen perhettä.
Kylmälle viimalle alttiina olevien häkkirivistöjen keskeltä löytyi sinisessä muovipedissä makaamassa arka mutta niin kaunis musta emokoira – vierellään kolme kappaletta menninkäispentuja.
Neuvoteltuamme asiasta jälleen kerran vähän kiivainkin sanakääntein matkasimme lopulta pennut kainalossa ja äitikoira myös turvassa autossa pelastuksen määränpäähän Mapiin.
Myrtti on pentueen aivot, kuten arvata saattaa. Se katsoo ihmistä hieman kuononvartta pitkin, kyllähän nyt menninkäisen pitää hieman varautunut ollakin. Kuitenkin Myrtti viihtyy myös ihmisten seurassa, kunhan vain on todennut, että näillä on hyvät aikeet.
Myrtti jäänee keskikokoa hieman pienemmäksi koiraksi.
Myrtti sai oman kodin maaliskuussa 2014.
