[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”” sukupuoli=”Uros” leikattu=”Kastroitu
” sijainti=”Suomessa”/]Noki on ollut meillä nyt päivää vajaa kuukauden. Noki on erittäin iloinen ja riehakas poika, välillä vähän liiaksikin asti =)
Mamin sauvakävelysauva sai kyytiä, samoin muovinen mehukannu, joka oli pudonnut maahan. Onneksi muuten ollaan pahemmilta vahingoilta säästytty… Yksi Noen lempileikeistä on omistajien käsien jne. pureksiminen, mutta asiaan tulee toivon mukaan muutos koirakoulun myötä.
Poika on keritty jo kastroimaankin, leikkaus sujui hyvin ja haava on myös hyvin parantunut. Noki on saanut koirakaverin, pikku perhoskoiranpennun. Kokonaisuudessaan on mennyt ihan kivasti eikä eroahdistusta ole ollut ja lenkillä kuljetaan nätisti. Eiköhän tää meijänkin ”Touhu-Taneli” joku kaunis päivä vielä rauhotu… =) Hope so…
5.3.2003 Suvi, Noki ja Aki
Noki tuli minulle helmikuun alussa 2003. Kävin PK:n porukan kanssa tutustumassa varjupaikiin ja samalla toin itse Nokin Suomeen. Muistan laivareissun vielä hyvin, kun Noki pelkäsi laivan rappusia ja jouduin häntä kantamaan… sellaista 40-kiloista jötkälettä :D Alusta asti Noki oli sisäsiisti ja kulki hienosti remmissä. Ihmiset olivat Nokin mielestä kaikki tosi kivoja ja hellyyttä osoitettiin vähän liiankin rajusti :) Noki eli kanssani 12 vuotta, 7 kk ja pari viikkoa päälle. Nokin kanssa ollaan koettu elämän ilot ja surut. Noki on ollut aina mukana elämäntilanteiden muuttuessa, monta muuttoa ja muutakin elämän tuulia on takana yhdessä. Kaiken kaikkiaan Noki on ollut kultaisin karvakaveri mitä voi vaan ikinä toivoa. Noki oli aina todella kiltti, sellainen iso rutistettava nallekarhu. Siskontyttö on saanut aina pienestä saakka häntä huoletta hoitaa. Nokin lähtö sateenkaarille jätti ison ikävän ja moni jäi Nokia kaipaamaan, mukaan lukien romskut Cuda ja Nelli. Kiitos teille kun aikanaan sain Nokin
Liitteenä kuvia Nokin elämän varrelta vuosien 2003-2015 väliltä.
Terveisin
Suvi Junikka