Nontu

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Nontu tuotiin äskeittäin tarhalle kodistaan, jos sitä nyt sellaiseksi voi pojan kohdalla edes kutsua. Omistajat saattelivat Nontun uuteen majapaikkaansa kertoen, kuinka he eivät yhtään pidä koirasta, kuinka se on niin ärsyttävä ja hyppii ja ja ja… Pelkkää moitetta ja valittamista. Kuitenkin nämä samaiset ihmiset olivat ottaneet Nontun yhteen ainoaan tarkoitukseen kuusi vuotta sitten. Sen piti viihdyttää heidän lapsenlapsiaan ja olla näiden leikkikaluna. Pienenä pentuna Nontu tietenkin oli mukava ja sen kanssa vietettiinkin aikaa – ainakin silloin kun lapsenlapset olivat kyläilemässä. Pian pentu tietenkin kasvoi aikuisen koiran mittoihinsa ja pennunpyöreyskin hävisi. Samalla hävisi myös ihmisten kiinnostus Nontua kohtaan ja se siirrettiin pihan perälle ketjun päähän. Siinä se sitten eli. Vuodenajat vaihtuivat sen ympäriltä, nuoruuden ja varhaisaikuisuuden vuodet vierivät ohi. Ainoana ilona Nontulla oli kerran päivässä eteen tuotu ruokakuppi, mutta muuten se sai olla oman onnensa nojassa, täysin ilman liikuntaa tai muita virikkeitä. Nontun elämä oli tyhjää ja tylsää. Ihmetellä saattaa sitäkin, kuinka noin lyhytkarvainen koira ylipäätään on yhä hengissä kuuden talven jäljiltä.

Kunnes siis yhtäkkiä sen omistajat ottivat sen remmiin ja lähtivät autoajelulle sen kanssa. Tietenkin Nontu oli innoissaan! Mutta eiväthän sen omistajat sitä ymmärtäneet, heidän mielestään koiran ilmeisesti pitäisi osata kulkea täydellisesti remmissä ja olla hyppimättä, vaikka sille osoitetaan edes hieman huomiota monen vuoden hiljaiselon jälkeen. Ja että se saa ylipäätään käyttää jalkojaan pidemmälle kuin ketjunsa osoittamaan paikkaan. Niin, Nontu siis vetää remmissä, touhottaa joka suuntaan ja on kiinnostunut aivan kaikesta. Tosin se on myös erittäin ystävällinen luonteeltaan.

Oletko sinä Nontun opas sen loppuelämän kestävällä tutkimusmatkalla? Se on tehtävä joka vaatii jotain, mutta antaa paljon, paljon enemmän. Jos sinulle riittävä palkinto on Nontun ihmettelevän katseen vaihtuminen silkkaan iloon, olet Se Oikea Nontulle.

Nontulla on kokoa n.50cm.

27.6.2009 Nontua voi kuvata yhdellä sanalla – pentu. Vaikka vuosissa laskien Nontu on jo aikuinen koira, sen luonne on kuin koiranpennulla. Ja nimenomaan hyvällä tavalla. Otettaessa Nontu häkistään se touhottaa ja hössöttää joka puolelle haluten päästä tutkimaan maailmaan, haistelemaan ja näkemään. Se viihtyy tarhalla erinomaisesti, koska tuo ympäristö tarjoaa paljon virikkeitä sen entiseen elämään verrattuna. Myös toiset koirat edustavat Nontulle hauskuutta ja jokaisen kanssa pitäisi päästä tekemään tuttavuutta. Todellakin aivan jokaisen. Rähjäävät uroksetkaan eivät saa Nontussa minkäänlaisia negatiivisia piirteitä aikaan, vaan niihinkin se suhtautuu suurella ystävyydellä.

Uuden kodin tulee huomioida, että Nontun luonne voi aikuistua ennenpitkää, eikä se välttämättä jatkossa suvaitse toisten koirien hyppivän silmilleen. Vaikka Nontu on elänyt suurimman osan elämäänsä ulkona, eikä se näin ollen voi tietää kaikkia sisäkoiran tapoja tai osata kulkea remmissa ”oikein”, se ei missään tapauksessa ole toivoton tapaus. Päinvastoin. Uskon tulevassa kodissa uuden ympäristön, ihmisten ja lenkkeilyn tarjoavan jo niin paljon virikkeitä Nontulle, että se rauhoittuu yksinomaan siksikin paljon. Lisäksi Nontulla on palava halu oppia ihmisiä ja elää näiden rinnalla ystävänä.

11.7.2009 Kuten jo aiemmin tiedettiin, Nontu on ainakin nuorempana ollut lasten kanssa tekemisissä. Edelleen se pitää lapsista ja suhtautuu heihin osana elämäänsä, normaalina asiana. Nontulla riittää edelleen vauhtia ja etenkin nartut saavat sen hullaantumaan syvästi itseensä.

22.7.2009 Nontu on alkanut aikuistumaan tarhalla, eikä se pidä enää toisista uroksista. Se ei myöskään tule toimeen kissojen kanssa.

Nontu sai kodin elokuussa 2009.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020