Sukupuoli: Uros
Leikattu:
Sijainti: Montenegro
Hän on noin 7-8 vuotias poika nimeltään Oki. Oki ilmestyi kadulle Sutomoressa ja eli siellä yli kaksi vuotta. Milica kävi päivittäin ruokkimassa poikaa ja aluksi kaikki tuntuikin sujuvan hyvin ja Oki sai olla rauhassa asuinalueellaan. Kuitenkin yllättäen ihmiset alkoivat valittaa, että Oki puree. Kun se nukkui ja läheltä käveli ihminen, Oki saattoi käydä punttiin kiinni. Se myös alkoi kävelemään välillä oudosti.
Milica vei pojan eläinlääkäriin ja lääkäri huomasi, että Oki näkee todella huonosti. Se oli syynä puremisiinkin, sillä Oki pelästyi yhtäkkiä ilmestyviä ihmisiä, joita ei nähnyt kunnolla.
Milica otti pojan kadulta ja sijoitti pieneen tarhaansa veljensä autokorjaamon tontille. Siellä ollessaan Oki ei ole purrut ketään. Sillä on kavereita ja se tuntuu olevan tyytyväinen ja onnellinen. Milica arvelee ettei Oki tule koskaan löytämään kotia, mutta toivomme pystyvämme tukemaan sen elämää tästä eteenpäin ❤️